Search Results for: vedenkulutus

Vedenkulutus kuriin

Helppo tapa säästää juomavedeksi puhdistetun veden käyttöä on käyttää ohessa sadevedellä. Sadevettä voidaan hyödyntää jopa wc-pytyn huuhteluun tai vaikka pyykinpesuun. Nämä vaativat kuitenkin usein isompia teknisiä muutoksia kiinteistöllä. Sadevettä voi helposti hyödyntää esimerkiksi puutarhan kastelussa tai auton pesussa. Keräämällä sadevettä talteen, estät myös sen pääsyn talon perustuksiin ja aiheuttamaan rakenteiden kostumista. Sadevesi on ilmaista!

Millainen on sinun vesijalanjälkesi?

Vedenkulutusta mietittäessä ajatellaan yleensä suoraa vedenkulutusta, kuten suihkussa käytettyä tai astioiden pesuun mennyttä vettä. Suurin osa vedenkulutuksesta on kuitenkin piilovettä, jonka kulutus koostuu erilaisten tuotteiden valmistamiseen ja kuljettamiseen käytetystä vedestä. Eri ruoka-aineiden vesijalanjälki on hyvin erilainen ja samanlaisten tuotteiden valmistukseen käytetty vesimäärä voi vaihdella paljon tuotantotavasta riippuen. ”Vesijalanjälkemme ei ole vain yksi numero, vaan siihen…

Vesilaitokset: Kuivuuskausiin ei ole varauduttu vielä riittävästi – erityisen paha tilanne Varsinais-Suomessa

ls24.fi (19.8.2019): Vesihuollossa ei olla vielä varauduttu paheneviin kuivuuskausiin riittävän hyvin, katsoo ylivoimainen enemmistö Vesilaitosyhdistyksen kyselyyn vastanneista vesilaitoksista. Ilmastonmuutoksen on ennakoitu pahentavan kuivuuskausia myös Suomessa, ja nykyiset varautumistoimet arvioidaan riittäviksi vain joka neljännessä vesilaitoksessa. Oman vedenhankinnan lisääminen, varavesiyhteydet naapurilaitoksiin sekä hukkaveden vähentäminen ovat kyselyn perusteella tärkeimpiä tarvittavia lisätoimia. Kyselyssä tiedusteltiin poikkeuksellisen kuivan kesän 2018 vaikutuksia…

Vesi, ehtymätön luonnonvara – vai onko?

Yli kolmasosa ihmiskunnasta kärsii vuosittain tai kausittain vesipulasta. Osa maista käyttää vesivaransa loppuun. Toisilla niitä ei ole ikinä ollutkaan. Pohjaveden pinnat ovat alentuneet merkittävästi. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat sään ääri-ilmiöt (kuivuudet, tulvat, rankkasateet) vaikeuttavat entisestään veden hankintaa ja puhdistamista. Miten tilanne saataisiin muuttumaan? Me kaikki voimme vaikuttaa vesipulaan! Ehkä täällä Suomessa ongelma ei tunnu kovin suurelta, kun…

Älä lotraa, tulee säästöä

Muuttamalla vedenkäyttötottumuksiasi voit säästää useita satoja euroja vuodessa ja samalla suojella vesistöjä Suurin osa käyttämästämme vedestä on puhdistettua juomakelpoista vettä. Sen valmistamiseen ja kuljettamiseen on käytetty puhdistuskemikaaleja ja paljon energiaa. Käyttämästämme vedestä suurin osa johdetaan jätevedenpuhdistamoille puhdistettavaksi. Veden hankinnasta, puhdistamisesta ja jäteveden käsittelystä syntyvään ympäristökuormituksen määrään voi jokainen vaikuttaa vähentämällä veden kulutusta. Suurin osa suomalaisista…

Huonokuntoinen vesijohtoverkko hukkaa vettä

Juomakelpoista vettä hukataan valtavia määriä vuodessa Maan alle laitetut vesijohtoverkostot ovat puutteellisen saneerauksen johdosta huonossa kunnossa. Joka päivä putkista pääsee valumaan maahan valtavia määriä puhdistettua juomavettä. Tämän lisäksi päivittäin käytetään puhdistettua juomakelpoista vettä moniin toimiin, joihin kelpaisi vähemmänkin käsitelty tai jopa käsittelemätön vesi. Monissa kunnissa vettä kuluu hukkaan vuosittain jopa yli puolet tuotetusta juomakelpoisesta vedestä….

Vesien tila heikkenee, puutu Sinä peliin!

Vesien suojeluun ja hoitoon tarvitaan jokaista ihmistä. Vesi vaikuttaa kaikkien elämään. Huono vesi menettää arvonsa, se on epämiellyttävää, vaarallistakin. Vaikuta vesiin –kampanja käynnistyi huhtikuussa 2016 Varsinais-Suomen ELY-keskus lähestyy vesiaiheiden kanssa kansalaisia ja heidän arkisia valintojaan ja kulutustottumuksiaan. Julkaisemme kuukausittain uutta aihetta koskevaa sisältöä näillä sivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Aiheina ovat mm. mökkiläisen ja veneilijän vesiensuojelu,…

Käytän ja käsittelen vettä

Millainen vesikuluttaja olet? Kulutamme joka päivä vettä. Kotitaloudessa vettä kuluu noin 130-160 litraa päivässä muun muassa ruoanlaittoon, peseytymiseen, siivoamiseen ja vessan huuhteluun. Suoran kulutuksen lisäksi käytämme päivittäin vettä välillisesti yli 4 000 litraa. Puolet tästä tapahtuu Suomen rajojen ulkopuolella. Pelkästään yksi kahvikupillinen sisältää tuotantoon kulunutta vettä jopa 140 litraa. Veden kulutukseen ja kustannukseen voit vaikuttaa…