Resurssiviisaus

Etusivu / Kehityspolut / Archive by category "Resurssiviisaus"

Turun yliopiston tutkijat kehittävät uutta teknologiaa, jonka avulla voitaisiin valmistaa kosketusnäyttöjä kierrätysmateriaalista

Kehitteillä oleva COMPOL-teknologia voisi korvata nyt käytössä olevan teknologian ja mullistaa näyttöjen ja kosketusnäyttöjen valmistuksen. Uuden teknologian käyttöönotto toisi huomattavia kustannussäästöjä alan yrityksille ja voisi tuoda ratkaisun keskustelua herättäneeseen kierrätysongelmaan esimerkiksi älypuhelinten tuotannon osalta. Uusi teknologia voi mahdollistaa esimerkiksi näyttöjen ja kalvojen valmistamisen orgaanisesta kierrätettävästä materiaalista ilman kalliita ja heikosti saatavilla olevia metalleja. Teknologian avulla…

Jatka lukemista

Seitsemän kunnan hanke haastaa yritykset ilmastotekoihin – vastuukuntana Turku

Hankkeessa yrityksiä ja yhteisöjä sitoutetaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Samalla hankkeessa luodaan Fisu-verkoston kunnille tehokas työkalu yritysten ilmastotyön vauhdittamiseen. Hankkeen vastuukuntana toimii Turku. Hankkeen päärahoittajana toimii ympäristöministeriö, muina rahoittajina toimivat Turku sekä muut osallistuvat kunnat. Fisu (Finnish Sustainable Communities) -kunnat tavoittelevat jätteettömyyttä, päästöttömyyttä ja globaalisti kestävää kulutusta vuoteen 2050 mennessä, ja aikovat olla hiilineutraaleja viimeistään vuonna 2030. Voit lukea…

Jatka lukemista
Vuoden kiertotalouskunta -kilpailuun voi osallistua 14.6.2019 asti

Vuoden kiertotalouskunta -kilpailuun voi osallistua 14.6.2019 asti

Vuoden kiertotalouskunta -kilpailuun voi osallistua 14.6.2019 asti Kuntaliitto, Suomen ympäristökeskus SYKE ja Sitra haastavat kaikki Suomen kunnat kisaamaan vuoden kiertotalouskunnan tittelistä. Kilpailun voittaja julkistetaan Kuntamarkkinoilla 12.9. Kiertotaloudessa tehostetaan ja vähennetään luonnonvarojen käyttöä, hyödynnetään monipuolisesti erilaisia palveluja sekä minimoidaan materiaalin ja energian hukkaa. Kiertotalouden avulla kunnat saavat mahdollisuuden tarjota asukkailleen palveluita ja hyvinvointia kestävällä tavalla. Kilpailuun…

Jatka lukemista

Lue Ympäristö Nyt -uutisviesti

Uutisviestin aiheina: Alueellinen ilmastoyhteistyö käynnistettiin Kunnille ilmainen kestävän kehityksen työkalu Elävää maaseutua taajamiin Kuntien keinot hiilineutraaliin kiertotalouteen –seminaari 23.5. Tarjouskilpailu liikenteen infratuesta Maailmanperinnölle uusi käyttäjäkunta Biohiiltä testataan ojavesien puhdistuksessa Tilaa uutisviesti sähköpostiisi: info@ymparistonyt.fi >> Ympäristö Nyt -uutisviesti 1/2019

Jatka lukemista
Tarjouskilpailu liikenteen infrastruktuurituesta 2019

Tarjouskilpailu liikenteen infrastruktuurituesta 2019

Energiavirasto järjestää syyskuussa 2019 sähkö- ja kaasuajoneuvojen lataus- ja tankkausverkoston laajenemista edistävän tukikilpailutuksen. Tarjousten jättöaika on 1.9.2019 – 30.9.2019. Tarjouskilpailussa kilpaillaan neljässä ryhmässä: kaasutankkausasemat paikallisen joukkoliikenteen latausjärjestelmät ajoneuvojen suuritehoiset latausjärjestelmät ajoneuvojen peruslatausjärjestelmät Tukea on tarjolla yhteensä 3 miljoonaa euroa vuodella 2019. Tukea myönnetään osaan hankkeen investointikustannuksista. Saadut tarjoukset pisteytetään ja kullekin hankkeelle lasketaan vertailuluku. Omissa…

Jatka lukemista

Salon jätevoimalasta biopolttoaineita ja hukkalämpö talteen

Turun Sanomat 1.5.2019 Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:n kolme yhteistyökumppania julkisti ilmastolähtöiset kehityshankkeensa, jotka kytkeytyvät Saloon rakennettavaan jätevoimalaan. Qvidja Kraft Ab aikoo hyödyntää ekovoimalaitoksen CO2-päästöt biometaaniksi, jolla tuotetaan sähköä ja lämpöä. Gasum Oy selvittää mahdollisuutta erotella polttokelpoisesta jätteestä biojätteen ja valmistaa siitä biokaasua. Quantitative Heat Oy selvittää jätevoimalan tuottaman lämmän pitkäaikaista varastointia kallioperään ja hyödyntämistä sieltä.

Jatka lukemista
Saariston ympäristömessut 7. – 8.6.

Saariston ympäristömessut 7. – 8.6.

  Saariston ympäristömessut järjestetään tänä vuonna jo kuudetta kertaa Paraisilla perjantaina 7.6.2019 klo 11–17 ja lauantaina 8.6.2019 klo 10–14. Messut järjestetään Paraisten keskustassa Kauppiaskadun varrella Paraisten Päivien yhteydessä. Messuvieraille messut tarjoavat kattavasti ympäristön-, luonnon- ja asuinympäristön hoitoon liittyviä tuotteita ja palveluita. Ajankohtaisia teemoja tänä vuonna ovat kiinteistökohtainen vedenhankinta ja jätevesien puhdistaminen, omatoiminen lietteenpoisto saostussäiliöistä, kuivakäymälät, kompostointi,…

Jatka lukemista
Energiatehokkaat hankinnat -koulutus 21.5. Raisiossa

Energiatehokkaat hankinnat -koulutus 21.5. Raisiossa

Motivan hankintapalvelu ja Valonia järjestävät peruskoulutuksen energiatehokkaista hankinnoista Raision kaupungintalolla 21.5.2019 klo 12–15 Koulutukseen ovat tervetulleita eri sektoreiden ja toimialojen asiantuntijat sekä julkisen sektorin hankkijat, jotka haluavat perehtyä energiatehokkaiden tuotteiden hankintaan ja energiaa säästävien ympäristökriteerien käyttöön. Käsiteltävät tuoteryhmät pitävät sisällään muun muassa valaistusta, ajoneuvoja, tietotekniikkaa ja keittiölaitteita. Energiatehokkaiden hankintojen ohella tilaisuudessa tutustutaan Valonian energiatehokkuustyöhön ja…

Jatka lukemista
Vastuullisen matkailun seminaari 8.5. Seilissä

Vastuullisen matkailun seminaari 8.5. Seilissä

Matkailijat ovat yhä tiedostavampia ja odottavat myös matkailuyrityksiltä vastuullisia käytännön toimia ympäristön hyväksi. Ravinnekiertoa Saaristomeren matkailukohteissa (SaaRa)-hanke järjestää saariston matkailu- ja ravintola­palveluyrityksille ja muille asiasta kiinnostuneille seminaarin Seilissä. Iltapäivän seminaarissa kerrotaan kokemuksia, miten ruokahävikin hillinnästä voidaan tuloksekkaasti viestiä asiakkaille, miten ruokahävikin syntyä voidaan ehkäistä ravintoloissa. Iltapäivän lopuksi kuullaan kokemuksia ravintolan ruokahävikin kompostoinnista ja käydään tutustumassa…

Jatka lukemista