Satakuntaliiton maakuntahallitus päätti maanantaina 23.11.2015 Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 tavoitteista. Maakuntahallitus hyväksyi myös Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 osallistumis- ja arviointisuunnitelman, jota on täydennetty ja tarkistettu lausuntojen ja mielipiteiden mukaisesti. Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 tavoitteet pohjautuvat valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin, maankäyttö- ja rakennuslain sisältövaatimuksiin sekä kansallisiin ja satakuntalaisiin strategioihin ja työssä laadittuihin ja laadittaviin selvityksiin sekä kuntien ja sidosryhmien tavoite-esityksiin. Lisäksi Satakunnan…
Jatka lukemistaLounais-Suomeen liki 3 milj. euroa kiertotalouden edistämiseen
Euroopan komissio on myöntänyt Suomelle lähes 12 miljoonaa euroa kiertotalouden edistämiseen, josta noin neljännes suuntautuu Lounais-Suomeen. Seitsemänvuotisessa Circwaste-hankkeessa edistetään kiertotaloutta käytännön toimenpitein. Circwaste – Kohti kiertotaloutta -hankkeessa tehdään merkittäviä toimia kiertotalouden edistämiseksi Lounais-Suomessa. Varsinais-Suomessa toteutetaan pilotteja, joissa muun muassa vähennetään ruokahävikin määrää, edistetään maatilojen biokaasutuotantoa ja kehitetään maa-ainesten kiertoa. ”Tilakoon biokaasulaitos resurssien kierrättäjänä -pilotin tavoitteena…
Jatka lukemistaUusi energia- ja ilmastostrategia julkaistu
Hallitus hyväksyi 24.11.2016 kansallisen energia- ja ilmastostrategian vuoteen 2030. Se annetaan selontekona eduskunnalle, joka aloittaa strategian käsittelyn 30. marraskuuta. Strategiassa linjataan konkreettisia toimia ja tavoitteita, joilla Suomi saavuttaa Sipilän hallitusohjelmassa ja EU:ssa sovitut energia- ja ilmastotavoitteet vuoteen 2030. Lue lisää >> Työ- ja elinkeinoministeriö >> Ympäristöministeriö
Jatka lukemistaSaaristomereen istutetaan ruohoa
Maailmalla meriruohoniityt ovat vielä sademetsiäkin tehokkaampia ilmastonmuutoksen hillitsijöitä. Åbo Akademin tutkijat yrittävät kasvattaa meriruohoa Saaristomeren pohjassa. Yleisessä tiedossa on, että sademetsät ja metsät ovat tehokkaita hiilinieluja ja ilmastonmuutoksen hillitsijöitä. Niiden lisäksi merenpohjassa kasvavat ruohoniityt saattavat kuitenkin olla vieläkin tehokkaampia. Maailmalla ne keräävät noin 35 kertaa enemmän hiiltä kuin esimerkiksi trooppiset sademetsät. Meriruohoniittyjen määrä on kuitenkin…
Jatka lukemistaSustainBaltic laajentaa yhteistyötä meri- ja rannikkoalueiden suunnittelussa
Satakuntaliitto on mukana Turun yliopiston vetämässä SustainBaltic-hankkeessa, jonka tavoitteena on edistää meri- ja rannikkoalueiden kestävää käyttöä Lounais-Suomessa ja Virossa EU:n suositusten mukaisesti. Rannikkoalueilla on luontoarvojen ohella suuri merkitys mm. aluetaloudelle, matkailulle sekä paikallisten asukkaiden virkistyskäytölle. Eri käyttötarpeet synnyttävät usein keskustelua siitä, miten rannikkoaluetta olisi tarkoituksenmukaista käyttää sekä kuinka paljon eri maankäyttömuodot rajoittavat toisiaan. Meri- ja…
Jatka lukemistaVirkistysalueita kerätään Varsinais-Suomen maakuntakaavaan
Turun Sanomat 18.11.2016 Varsinais-Suomen liitto kerää parhaillaan tietoa maakunnan virkistyskohteista.
Jatka lukemistaLoimaa hakee HINKU-kunnaksi
Loimaan Lehti kertoi 17.11.2016, että Loimaan kaupungin valtuusto on päättänyt hakea Hiilineutraalien kuntien (HINKU) jäsenyyttä. HINKU-foorumi on keväällä 2013 perustettu ilmastonmuutoksen hillinnän edelläkävijöiden verkosto, joka kokoaa yhteen kunnianhimoisiin päästövähennyksiin sitoutuneet kunnat, ilmastoystävällisiä tuotteita ja palveluita tarjoavat yritykset sekä energia- ja ilmastoalan asiantuntijat. HINKU-foorumi jakaa tietoa ilmastonmuutoksen hillinnän parhaista käytännöistä, tukee kuntien ilmastotyötä sekä luo…
Jatka lukemistaPohjoismaiden ratkaisut leikkaisivat ilmastopäästöjä
Ottamalla käyttöön 15 pohjoismaista ilmastoratkaisua maailma voisi vähentää päästöjä neljällä gigatonnilla 2030. Tämä on yhtä paljon kuin EU-maat yhteensä tuottavat päästöjä nykyään. Kustannuksiltaan ratkaisujen käyttöönotto vastaisi summaa, jonka verran nyt tuetaan fossiilisia polttoaineita yhdeksässä päivässä. Tulokset selviävät Nordic Green to Scale -selvityksestä, joka lanseerataan Marrakechin COP 22 -ilmastoneuvotteluissa. Sitra on kumppaneidensa kanssa selvittänyt, paljonko päästöjä…
Jatka lukemistaYmpäristö Nyt -uutisviesti 5/2016
Lue uusin >> Ympäristö Nyt -uutisviesti Aiheina: – Rahoitusta ympäristöhankkeille jaossa – Luonnonhoitoa yhdessä -seminaari – Koulumme lähivedet -toiminta alkaa Kaarisillan koulussa – Nakkila hankkii aurinkovoimaa – Energiaviisaita investointeja helposti ja edullisesti kunnille – Vaikuta vesiin -kämppis – Ilmastotietoa Nytissä Voit tilata uutisviestin jatkossa sähköpostiisi: info@ymparistonyt.fi
Jatka lukemistaPariisin ilmastotavoitteet eivät toteudu ilman tehokasta seurantaa
Kansainvälisen tiedeyhteisön tulisi kehittää ilmastopolitiikan seurantaa ja ottaa oppia EU:n kokemuksista, jotta Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet saavutettaisiin, kehottavat johtavat ilmastotutkijat Suomen ympäristökeskuksesta ja East Anglian yliopiston ilmastotutkimuskeskuksesta. ”Ilmastotoimien tulosten monitorointi ei ole vain teknistä raportointia, vaan se on yksi suurimmista haasteista Pariisin ilmastosopimuksen toteuttamisessa, sanoo professori Mikael Hildén Suomen ympäristökeskuksesta. ”Hyvin suunniteltu ja toimiva seuranta- ja…
Jatka lukemista