Ympäristöministeriö kertoo tiedotteessaan 11.2.2022 Kaavoitus- ja rakentamislain luonnoksen keränneen lausuntokierroksella 549 lausuntoa. Lausunnoista laadittu yhteenveto on nyt julkaistu. Lausunnoista näkyi, että lakiuudistuksen tavoitteita pidetään tärkeinä, mutta tavoitteita toteuttavista keinoista oltiin erimielisiä. ”Moni lausuneista tahoista ilmaisi huolensa siitä, että ehdotettujen toimien kokonaisvaikutukset eivät ole riittävän hyvin selvillä, eikä lakiuudistukselle asetettuja tavoitteita ole saavutettu. Monet lausunnonantajat myös…
Jatka lukemistaKiinteistö- ja rakennusalan kiertotalouden suurimmat hidasteet
Green Building Council Finland kertoo tiedotteessaan 10.2.2022 kaupunkiseutukohtaisten työpajojen ja kyselyn avulla tekemästään kiertotalouden markkinakatsauksesta. Kyselyyn saatiin vastauksia kattavasti kiinteistö- ja rakennusalan eri toimijoilta ja selvisi, että kiertotalousratkaisuja on jo olemassa kaikkiin rakennusten elinkaaren vaiheisiin. Suurimpana ongelmana kiertotalouden toteuttamiselle nähtiin se, että tilaajat eivät tunne kiertotalousmahdollisuuksista, minkä vuoksi vaaditut hinnoittelumallit eivät sovellu kiertotalousratkaisuille. ”Yrityksillä on…
Jatka lukemistaRakennusperinnön ja korjausrakentamisen ajankohtaispäivä 7.4.2022
Ympäristöministeriö ja museovirasto järjestävät Rakennusperinnön ja korjausrakentamisen ajankohtaispäivän 7.4.2022 klo 9.15-16.00. Tilaisuudessa kerrotaan hankkeista ja oikeuskäytännöstä sekä esitellään kiinnostavia korjausrakentamistapauksia. Tilaisuus järjestetään Teams-sovelluksella ja rajoitusten salliessa tapahtumaan voi osallistua myös paikan päällä ympäristöministeriön auditoriossa. Ilmoittautuminen päättyy 4.4. ja tilaisuuden linkki lähetetään ilmoittautuneille. Tapahtuman ohjelma ja ilmoittautuminen (ym.fi)
Jatka lukemistaValonian ekovinkki: Energiankäyttö laskuun kaikissa asuinkiinteistöissä
Toimialapäällikkö Riikka Leskinen kirjoittaa Valonian ekovinkissä 3/2022 toimenpiteistä, joilla voidaan tukea rakennuskannan päästöjen vähentämistä. Huomiota olisi kiinnitettävä erityisesti korjausrakentamiseen ja jo olemassa olevien kiinteistöjen oikeanlaiseen huoltoon ja ylläpitoon. Kiinteistönomistajien avuksi tarvitaan osaavia rakennusalan yrityksiä ja taloudellista tukea rahoittamaan ja ohjaamaan muutosta oikeaan suuntaan. Varsinais-Suomen ilmastotiekarttaa täydentävä rakentamisen osio viitoittaa tietä kohti vähäpäästöisempää rakennuskantaa. Myös tiekartassa…
Jatka lukemistaEsimerkkejä julkisesta puurakentamisesta: Kuntien vauhdittajaryhmän päätöstilaisuus 19.1.2022
Motiva järjestää keskiviikkona 19.1.2022 klo 9-12 webinaarin, jossa kuullaan puurakentamisen vauhdittajaryhmään osallistuneiden kuntien hankkeista. Mukana on neljä koulurakennusta, kaksi sotealan rakennusta, monitoimi- ja liikuntahalli sekä kaksi kaavahanketta ja puurakentamisen strategia. Kymmenen kuntaa eri puolilla Suomea ovat kehittäneet yhdessä julkisen puurakentamisen hankkeitaan osana Motivan koordinoimaa puurakentamisen neuvontapalvelua keväästä 2021 lähtien. Nyt hankkeiden vetäjät esittelevät kokemuksiaan ja…
Jatka lukemistaSuositukset kestävään keskustakehittämiseen
EKK on tehnyt Ympäristöministeriön tilauksesta selvityksen kaupunkikeskustojen kehittämisestä niiden elinvoiman vahvistamiseksi. Selvitys julkaistiin Ympäristöministeriössä 9.12.2021. ”Mitä ovat ”Vartin keskustat”? ”Traffic Buildinngs”? Keskustahakuiset asiakasvirrat? Kaupunkien rooli kehittämisessä? Ruokakauppoja sijoittuminen tulevaisuudessa keskustoihin? Elämyksellisyyttä kaupunkeihin neljästä eri tapahtumakorista? Kiinteät esiintymislavat tekniikoineen? Torien tulevaisuuden kehittämien?” Lue uutinen ja tutustu EKK:n julkaisuun (Kaupunkikeskustat.fi)
Jatka lukemistaIlmastokestävyys luo haasteita kaavoitus- ja rakennusalalle
HiilineutraaliSuomi.fi -sivustolla marras-joulukuussa 2021 julkaistuissa artikkeleissa asiantuntijat pohtivat ilmastotavoitteiden rakentamiselle ja kaavoitukselle asettamia haasteita. Rakentamisen päästöjen arviointi on vaikeaa, koska päästöihin vaikuttavat kaikki sen elinkaaren aikana tehdyt valinnat materiaaleista energiaratkaisuihin ja työmaan päästöistä rakennuksen käyttöikään. Myös laskentatavat poikkeavat toisistaan ja esimerkiksi materiaaleista saatavilla olevat tiedot voivat olla epäluotettavia. Selvää on kuitenkin se, että materiaalitehokkuuden kannalta…
Jatka lukemistaKunnille ja maakunnille tarjolla jälleen avustusta tuulivoimarakentamiseen
Ympäristöministeriö kertoo tiedotteessaan 2.12.2021 kunnille ja maakuntien liitoille suunnatusta avustuksesta, jota ympäristöministeriö myöntää tuulivoimarakentamista ohjaavaan kaavoitukseen, luvitukseen ja niihin liittyviin selvityksiin. Haettavana on noin miljoona euroa, ja hakuaika on 2.12.2021 –1.2.2022. Avustuksella pyritään tukemaan laadukasta selvitys- ja kaavoitustyötä tuulivoimalle parhaiten soveltuvien alueiden löytämiseksi. Tavoitteena on minimoida voimaloiden luonnolle ja ihmisille aiheuttamia vaikutuksia. Avustusta voi saada…
Jatka lukemistaRAINMAN-hankkeen loppuwebinaari 16.12.2021
Suomalais-Venäläinen RAIMAN-hanke järjestää hankkeen loppuwebinaarin torstaina 16.12. klo 8.45-13. ”Ilmastonmuutos lisää sateita ja läpäisemätön pinta-ala kaupungeissa kasvaa. Tämä voi lisätä viemäreiden ylikuormitusta ja kaupunkitulvia. Käsittelemätön tulvavesi voi saastuttaa pinta- ja pohjavesiä. RAINMAN-hankkeessa vähennetään hulevesistä aiheutuvaa jätevesijärjestelmien ylikuormitusta ja kaupunkitulvia sekä suojellaan vesivaroja. Hankkeen tavoitteena on turvata pinta- ja pohjavesien hyvä tila ilmastonmuutoksen vaikutuksista huolimatta.” Webinaari…
Jatka lukemistaTurun AMK:lle rahoitusta monialaiseen hulevesihallintaratkaisuja kehittävään hankkeeseen
Turun ammattikorkeakoulu kertoo uutisessaan 24.11.2021 sen hulevesihallintaratkaisuja kehittävään hankkeeseen myönnetystä lähes 800 000 euron rahoituksesta. Rahoituksen on myöntänyt Opetus- ja kulttuuriministeriö. Ilmastonmuutoksen myötä kaupunkialueiden tulvariski on kasvanut ja lisääntyneet sateet lisäävät myös vesistöjen ravinnekuormaa. Turun AMK etsii monialaisessa yhteistyössä ratkaisuja näihin ongelmiin Intelligent and Sustainable Stormwater Management -hankkeessa (ISMO). Hanke toteutetaan yhteistyössä Turun kaupungin kanssa….
Jatka lukemista