Nostot

Etusivu / Archive by category "Nostot" (Page 31)

Artikkelit erityisnostoista

Kustannustehokasta kalustekierrätystä Turussa

Kustannustehokasta kalustekierrätystä Turussa

Turun kaupunki on vastannut Arkea Oy:n Tavarat kiertoon -haasteeseen Ympäristö Nytin Haasteareenalla. Turku on kehittänyt tavaroiden tehokkaamman hyödyntämisen mahdollistavan kierrätysjärjestelmän, jonka avulla pidennetään kaupungin irtaimiston, esimerkiksi toimistokalusteiden, käyttöikää. Suurilla organisaatioilla kuten kaupungeilla ja kunnilla haasteena on, että hyvää ja käyttökelpoista tavaraa päätyy poistoon siksi, että sille ei nopeasti löydy muuta käyttökohdetta. Ongelmia aiheuttaa myös se,…

Jatka lukemista
Meren tilan parantamiseksi tarvitaan jatkotoimia

Meren tilan parantamiseksi tarvitaan jatkotoimia

Meren tilan parantamiseksi tarvitaan jatkotoimia osoittaa uusi tila-arvio Itämeren tilasta on valmistunut laaja tietopaketti Suomen meriympäristön tila 2018. Raportissa on määritelty, mitä Itämeren meriympäristön ”hyvä tila” tarkoittaa, ja meriympäristön tila vuosina 2011–2016 on arvioitu tämän määrittelyn mukaisesti. Koska meriympäristö ei monilta osiltaan ole hyvässä tilassa, raportti listaa yleisiä tavoitteita sen parantamiseksi. Teos sisältää tutkimustietoa planktonista…

Jatka lukemista
Kahdeksan kuntaa ravinnekierrätyksen esimerkkialueiksi

Kahdeksan kuntaa ravinnekierrätyksen esimerkkialueiksi

RANKU 3 -hanke järjesti lokakuussa pienille ja keskisuurille kunnille avoimen kisan osallistumiseksi hankkeeseen. Hakuaika oli lyhyt, mutta siitä huolimatta saatiin kahdeksan erinomaista hakemusta. Hankkeen ohjausryhmä päätti, että kaikki määräajassa halukkuutensa ilmoittaneet kunnat otetaan esimerkkikunniksi hankkeeseen. Mukaan valitut kunnat ovat: Asikkala, Forssa, Ii, Kaarina, Marttila, Orimattila, Parainen ja Ylivieska. Hankkeen aikana esimerkkikunnille laaditaan selkeät niiden ominaispiirteet…

Jatka lukemista
Turun ekotukitoiminta lisää lähivesitietoisuutta

Turun ekotukitoiminta lisää lähivesitietoisuutta

Turun kaupunkikonsernin ekotukitoiminta on vastannut Koulumme lähivedet -haasteeseen. Tarkoituksena on lisätä kaupungin henkilöstön tietoisuutta lähivesien suojelusta, kasvattaa henkilöstön osaamista lähivesien tutkimisesta ja luonnon hyvinvointivaikutuksista. Haasteeseen vastanneet saavat Suomen ympäristökeskuksen kokoaman Vesitesti-laukun, joka sisältää välineitä lähiveden tilan tutkimiseen. ELY-keskukselta saadulle laukulle on käyttöä. Ekotukihenkilöt saavat jatkossa lainata laukkua osana Turun kaupunkikonsernin ekotukitoimintaa. Näin tietoisuus laajenee myös…

Jatka lukemista
Materiaalivirrat kartalle ja kiertoon

Materiaalivirrat kartalle ja kiertoon

Mitä jos näkisit kartalla, miten kauas yhteiskunnan jätteet päätyvät ja mitä niille tapahtuu? Vähentäisikö se jätteen määrää tai löytyisikö jätteille parempi hyödyntämistapa? Varsinais-Suomen ELY-keskus toteuttaa YLVA-tietokannan tietojen perusteella materiaalivirtavisualisointeja, siis Suomen jätevirtoja kartalla. Virtavisualisoinnit auttavat hahmottamaan konkreettisesti Suomen jätevirtojen kulkua sekä niiden määrää. Tieto edistää materiaalien uudelleenkäyttöä: liikkuuko Suomen teillä esimerkiksi tarpeeksi muovia, jotta sitä…

Jatka lukemista
Resurssitehokkuutta rakentamiseen ja asumiseen

Resurssitehokkuutta rakentamiseen ja asumiseen

Circwaste Resurssitehokas rakentaminen ja asuminen Porin seudulla -hanke tarkastelee erilaisten julkisten ja yksityisten rakennus-, saneeraus- ja purkukohteiden materiaalivirtoja. Taustalla on EU:n jätedirektiivin edellytys, että 70 prosenttia rakennusjätteistä ohjataan materiaalina kiertoon vuoteen 2020 mennessä. Hankeyhteistyötä asumisen messuilla Kesän asuntomessuilla Satakunnan ammattikorkeakoulun Vähä0–hanke esitteli asuntomessukohteista tehtyjä hiilijalanjälkilaskelmia. Porin Paras Koti –messuilla 20.-21.10. Circwaste on esillä yhdessä Vähä0-hankkeen…

Jatka lukemista
Ilmasto hälyttää!

Ilmasto hälyttää!

Ympäristöministeriön ja Ilmatieteen laitoksen tilaisuudessa 8.10. ruodittiin IPCC:n Global Warming of 1,5 degrees C -raportin antia. Graafiset kuvat: Ilmatieteen laitos, ympäristöministeriö ja Ilmasto-opas.fi Ympäristöministeriön tiedote. IPCC: Ilmasto lämpenee hälyttävällä vauhdilla (ym.fi) IPPC:n raportti Global Warming of 1,5 dgr C (ilmatieteenlaitos.fi) Raportin pohjalta tehdyt infografiikat (ilmasto-opas.fi) Hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n tuoreen raportin mukaan maapallon lämpötila on jo…

Jatka lukemista
Paraisille oma mansikkapaikka

Paraisille oma mansikkapaikka

Saaristokaupunki Parainen haluaa panostaa rantojen saavutettavuuden parantamiseen ja kuntalaisten luonnossa liikkumisen edistämiseen. Norrbyholmen on Paraisten kaupungin omistama virkistyskäyttöön tarkoitettu saari, joka sijaitsee aivan Paraisten Malmin, eli keskustan kupeessa. Kesällä 2018 saaren luonnonhoitoa ja retkeilymahdollisuuksia on kehitetty Leader-hankkeen turvin. Kehittämistyö palvelee niin erilaisia asukasryhmiä kuin saaristo- ja lähimatkailun tarpeita. Norrbyholmen – Malmin mansikkapaikka – Malmens smultronställe -hankkeen…

Jatka lukemista
Hinku-uutisia 3/2018

Hinku-uutisia 3/2018

Poimintoja HINKU-uutiskirjeestä: Jyri Seppälä: Kunnilla mahdollisuus päästä takaisin päästövähennysten uralle Muutama vuosi sitten ajateltiin yleisesti, että Suomi saavuttaa EU:n asettamat vuoden 2020 päästövähennysten tavoitteet helposti. Vuonna 2016 kehitys poikkesi kuitenkin taakanjakosektorin tavoiteurasta. Suomen kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat vuodesta 2015 vuoteen 2016 kuusi prosenttia. Kunnianhimoisia päästövähennyksiä tavoittelevien Hinku-kuntien kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat samana aikajaksona kaksi prosenttia. Uskon, että Hinku-kunnissa päästään takaisin…

Jatka lukemista
Tehdään yhdessä kunnastasi ravinneneutraali!

Tehdään yhdessä kunnastasi ravinneneutraali!

Ravinneneutraali toiminta kunnan käytännöksi -hanke etsii avoimella kisalla kuntia hankkeen esimerkkialueiksi. Ilmoita kuntasi mukaan viimeistään 31.10.2018 mennessä!   Ravinneneutraali toiminta kunnan käytännöksi -hanke etsii avoimella kisalla noin kuutta erilaista kuntaa tai kuntien vapaaehtoista yhteenliittymää hankkeen esimerkkialueiksi. Esimerkkikunnille ja -kuntaliittymille laaditaan selkeät niiden ominaispiirteet huomioivat askeleet ravinnekierrätystoimenpiteiden toteuttamiseksi ja hanke tukee kuntia konkreettisten toimenpiteiden käynnistämisessä. Hanke…

Jatka lukemista