Ajankohtaiset

Etusivu / Archive by category "Ajankohtaiset" (Page 4)
Kysely Selkämeren kansallispuiston käyttäjille Tahkoluodon merituulipuiston laajentamisesta

Kysely Selkämeren kansallispuiston käyttäjille Tahkoluodon merituulipuiston laajentamisesta

Suomen hyötytuuli Oy kerää Selkämeren kansallispuiston käyttäjiltä kokemuksia ja näkemyksiä Tahkoluodon tuulipuistohankkeen vaikutuksista. Alueelle suunnitellaan tuulipuiston laajennusta. Kyselyllä saatuja tietoja hyödynnetään hankkeen kaavaprosessissa ja jatkosuunnittelussa.  Kysely on avoinna 15.82021 asti. Kyselyn toteuttamisesta vastaa AFRY Finland Oy Suomen Hyötytuuli Oy:n toimeksiannosta.   Vastaa kyselyyn täällä    

Jatka lukemista
Maailman ylikulutuspäivä 29.7.2021

Maailman ylikulutuspäivä 29.7.2021

YLE uutisoi artikkelissaan ”Ihmiskunta on kuluttanut uusiutuvat luonnonvaransa tältä vuodelta – koronapandemia on vaikuttanut kulutukseen, mutta antanut myös hyvän esimerkin” 28.7.2021 maailman ylikulutuspäivästä, joka on tänä vuonna torstaina 29.7.2021. Päivämäärä perustuu ajatushautomo Global Footprint Netwokin arvioon. Ylikulutuspäivällä tarkoitetaan päivää, jona ihmiskunnan luonnonvarojen kulutus ylittää vuotuisen kulutuksen kestävän tason. Kukaan ei voi kokonaan välttyä luonnonvarojen kuluttamiselta,…

Jatka lukemista
Wärtsilä aikoo saada vety­moottorit myyntiin jo neljän vuoden päästä, ammoniakki­seoksilla käyvät moottorit tulevat myyntiin jo tänä vuonna

Wärtsilä aikoo saada vety­moottorit myyntiin jo neljän vuoden päästä, ammoniakki­seoksilla käyvät moottorit tulevat myyntiin jo tänä vuonna

Helsingin Sanomat kertoo talousuutisissaan 14.7.2021 Turkulaisen Wärtsilän kehittelemistä päästöttömistä moottoriteknologioista. Wärtsilän tavoitteena on saada ammoniakkiseoksella toimiva moottori laivaliikenteen käyttöön jo tänä vuonna, puhtaalla ammoniakilla toimiva moottori vuonna 2023 ja vetymoottori vuonna 2025. Vety ja ammoniakki eivät sisällä hiiltä, joten niiden käyttö polttoaineena ei tuota kasvihuonekaasupäästöjä. Kun polttoaine pystytään valmistamaan hyödyntämällä uusiutuvaa energiaa, päästöt ovat lähellä…

Jatka lukemista
Kuntapäättäjän työkalut kunnan hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamiseksi -webinaari 14.10.2021

Kuntapäättäjän työkalut kunnan hiilineutraalisuustavoitteiden saavuttamiseksi -webinaari 14.10.2021

Motiva, Energiavirasto, Suomen ympäristökeskus ja Kuntaliitto järjestävät uusille kuntapäättäjille ja kuntien virkamiehille energia- ja ilmastotyöinfon 14.10.2021 klo 17-19. Mitä juuri minä voin kuntapäättäjänä tehdä hiilineutraaliustavoitteen eteen? Millaisia positiivisia tai negatiivisia vaikutuksia energia- ja ilmastotyöllä on kuntatalouteen? Mitä muita positiivisia vaikutuksia toimilla on kuntaan? Webinaari järjestetään Teams -sovelluksella. Tilaisuus on avoin kaikille kunnille ja sen tallenne…

Jatka lukemista
Satakunta-strategian luonnos 1 kommentoitavana 21.5.-9.8.2021

Satakunta-strategian luonnos 1 kommentoitavana 21.5.-9.8.2021

Satakunta-strategian ensimmäinen luonnos on kommentoitavana 21.5.-9.8.2021. Ensimmäinen strategialuonnos sisältää Satakunnan tilannekuvan, maakunnan pitkän aikavälin tahtotilan (maakuntasuunnitelma 2050), maakuntaohjelman 2022-2025 ja älykkään erikoistumisen strategian 2021-2027 alustavat sisällöt. Maakuntaohjelman toimintalinjoilla tähdätään maakunnan kilpailukyvyn ja elinvoiman vahvistamiseen maakuntaohjelmakaudella 2022-2025. Toimintalinjojen mukaisen kehittämisen kautta tavoitellaan Satakunta-strategian tulevaisuuskuvaa 2050 elinvoimaisesta, energisestä ja uudistuvasta, hyvinvoivasta ja vetovoimaisesta sekä vastuullisesta ja osaavasta…

Jatka lukemista
Lämmenneet vedet aiheuttavat kalakuolemia

Lämmenneet vedet aiheuttavat kalakuolemia

Länsi-Suomi ja Turun Sanomat ovat kirjoittaneet Säkylän Pyhäjärven ja Euran Kauttuankoskella havaituista kalakuolemista, jotka johtuvat vesien poikkeuksellisen korkeista lämpötiloista. Länsi-Suomen artikkeli 22.7.2021: Helle tappoi uhanalaisia tamenia Eurajoessa ainakin Kauttuankoskessa (Pdf-tiedosto) Turun Sanomat 20.7.2021 (klikkaa kuvaa suuremmaksi >>)   Turun sanomat 20.7.2021 (Klikkaa kuvaa suuremmaksi >>)

Jatka lukemista
Naantalin ja Uudenkaupungin radat aiotaan peruskorjata

Naantalin ja Uudenkaupungin radat aiotaan peruskorjata

Turun Sanomat kertoo uutisessaan 22.7.2021, että Naantalin ja Uudenkaupungin junaratojen korjaus on merkitty väyläverkon investointiohjelman 2022-2029 luonnokseen. Investointiluonnos on osa Liikenne 12 -liikennejärjestelmäsuunnitelmaa. Lue Turun Sanomien juttu Naantalin ja Uudenkaupungin radat aiotaan peruskorjata (Pdf-tiedosto)

Jatka lukemista
Perinnemaisemien arka tasapaino

Perinnemaisemien arka tasapaino

Turun Sanomat kertoo artikkelissaan 15.7.2021 Varsinais-Suomessa sijaitsevien harvinaisten perinnebiotooppien ja niissä elävien uhanalaisten lajien suojelusta. Saaristomeren saarilla perinnemaisemaa hoidetaan laidunnuksella, joka on luonnollinen ja edullinen tapa ylläpitää harvinaisia luontoarvoja. Helmi -ohjelman työhön on taas saatu paremmin rahoitusta, ja sen jatkuminen on elintärkeää pitkäjänteistä työtä vaativien perinnemaisemien säilyttämiselle.    Lue Turun Sanomien artikkeli ”Perinnemaisemien arka tasapaino”…

Jatka lukemista
Biologit tiiviimmin mukaan kaavoitukseen, toivoo ympäristöneuvos – “Maankäyttö on suuri uhka luonnon monimuotoisuudelle”

Biologit tiiviimmin mukaan kaavoitukseen, toivoo ympäristöneuvos – “Maankäyttö on suuri uhka luonnon monimuotoisuudelle”

YLE kirjoittaa artikkelissaan 16.7.2021 kaavoituksen vaikutuksista luonnon monimuotoisuuteen. Ympäristöneuvos Maria von Weissenberg ympäristöministeriöstä toivoisi biologien osallistuvan kaavoitusprosesseihin nylyistä tiiviimmin.  ”– Kaavoitus ja maankäyttö ovat kansainvälisen luontopaneelin raportin mukaan suuri uhka luonnon monimuotoisuudelle Suomessa. Maankäytön suunnittelussa tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota luonnon monimuotoisuuteen osana ilmastokriisin ratkaisua, von Weissenberg toteaa.” Luonnon monimuotoisuutta voitaisiin tukea viherkäytävillä ja ennallistamishankkeilla….

Jatka lukemista
Ilmastopaneeli varoittaa tulevassa raportissaan ilmastonmuutoksen synkistä vaikutuksista

Ilmastopaneeli varoittaa tulevassa raportissaan ilmastonmuutoksen synkistä vaikutuksista

STT-YLE kertoo uutisessaan 23.6.2021 hallitusten välisen ilmastopaneeli IPCC:n ensivuonna julkaistavasta ilmastoraportista. Uutistoimisto AFP on saanut käsiinsä raportin luonnoksen ja luonnehtii 4000 sivuista raporttia tähän asti perusteellisimmaksi katsaukseksi ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Raportti on ilmastopaneelin mukaan vielä keskeneräinen, mutta se varoittaa ihmisiä ilmastonmuutoksen vakavista seurauksista. ”Raportin mukaan pitkäaikainen yli 1,5 asteen lämpeneminen aiheuttaa vakavia, pitkiä ja joissain tapauksissa…

Jatka lukemista