kulutus

Etusivu / Posts tagged "kulutus" (Page 4)

Nollahukkaelämää

Nollahukkaelämässä vähennetään syntyvän jätteen määrää Otso Sillanaukee, 24, heräsi muutama vuosi sitten pohtimaan omaa kulutustaan. Kirjassaan Zero waste – Jäähyväiset jätteille hän kertoo omille muutettuaan varustaneensa keittiönsä kahdeksalla eri roskakorilla ja kierrättäneensä tunnollisesti, mutta ostelleensa samaan aikaan uusia vaatteita viikoittain ja kertakäyttökahvikuppeja päivittäin. Yltäkylläisyydessä kasvanut nuori mies ahdistui kotinsa, aikataulujensa ja sosiaalisen mediansa täyttyessä turhan…

Jatka lukemista
Lineaaritaloudesta kiertotalouteen

Lineaaritaloudesta kiertotalouteen

Kulutustuotteiden valmistuskustannusten halventuessa kertakäyttökulutus lisääntyi ympäri maailmaa. Tuotteilta ei enää osattu vaatia kestävyyttä eikä niitä lähdetty korjaamaan, sillä halvemmalla sai uuden. Tämä johti maailmanlaajuiseen jäteongelmaan niin mantereella kuin merelläkin. Lineaaritaloudesta ollaan siirtymässä kiertotalouteen. Mitä haasteita kiertotalous kohtaa? Miten kemikaalien kierrätys voidaan järjestää? Näihin kysymyksiin pyrkii vastaamaan SYKE:n Ympäristön tila -katsaus vuodelta 2017. Alla on poimintoja…

Jatka lukemista
Ympäristöystävälliset festarit?

Ympäristöystävälliset festarit?

Suuret musiikkifestivaalit järjestetään usein luonnon helmassa Heinäkuun alussa festari- ja tapahtumakesä alkaa olla kuumimmillaan. Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa järjestetään kesän aikana lukuisia tapahtumia ja festivaaleja. Niitä järjestetään sekä suuremmissa kaupungeissa että pienemmissä kylissä. Osa tapahtumista tavoittelee suurta kävijämäärää, osa tyytyy pienen yleisön tuomaan kotoisaan tunnelmaan. Vaikka kaupunkifestarit ovat nykyään yleisiä, järjestetään alueen suuret festivaalit Ruisrock ja…

Jatka lukemista
Tuhansien vesien maa

Tuhansien vesien maa

Miten maamme vesillä menee? Mitkä ovat niiden tilan pahimpia uhkia? Näihin kysymyksiin pyrkii vastaamaan Suomen Ympäristökeskuksen Ympäristön tila -katsaus vuodelta 2017. Alla on poimintoja katsauksesta ja linkit tietopakettiin löytyvät jutun lopusta. Suomen pääosin hyväkuntoiset vesialueet kohtaavat monia uhkia Vesiensuojelun kehitys Suomessa on monelta osin menestystarina. Silti maataloustuotanto, maankäytön tehostuminen, ilmastonmuutos ja kemikalisoituminen huonontavat edelleen vesiemme…

Jatka lukemista
Onpa lämmintä ja kuivaa! Loppuuko vesi?

Onpa lämmintä ja kuivaa! Loppuuko vesi?

Kuukauden kysymykseen Vaikuta vesiin Nyt -sivuilla vastaavat Jyrki Lammila ja Maria Mäkinen ELY-keskuksen vesiyksiköstä Onpa lämmintä ja kuivaa! Loppuuko vesi? ”Loppuvuoden 2017 sateet nostivat onneksi pohjavesipinnat lähes normaalitasolle kuivan jakson 2016-2017 jälkeen. Tähän aikaan vuodesta pohjavesipinnat ovat normaalistikin laskusuunnassa. Pitkään jatkuva kuivuus näkyy nopeimmin pienissä pohjavesimuodostumissa ja yksityisissä talousvesikaivoissa. Syksyn sateet ovat pohjaveden muodostumisen kannalta…

Jatka lukemista
Muovi, teräs, alumiini ja betoni kiertoon

Muovi, teräs, alumiini ja betoni kiertoon

Sitra 5.6.2018 Kiertotalouden kehittäminen neljälle keskeiselle materiaalille tarvitaan, jotta ilmastonmuutosta voidaan riittävästi hillitä. Sitran ja European Climate Fondation’in (ECF) teettämän selvityksen mukaan neljän suuren tuoteryhmän – muovin, teräksen, alumiinin ja betonin – toimiva kiertotalous voisi vähentää globaaleja ilmastopäästöjä vuosittain miltei neljä gigatonnia. Selvitys julkaistiin 5.6.2018. Lue lisää >> Uraauurtava selvitys osoittaa ilmasto-ongelman keskeisen ratkaisun (sitra.fi)

Jatka lukemista

Hansakortteli aloittaa energiatehokkuushankkeen

Varsinais-Suomen Yrittäjä 10.4.2018 Hansakortteli on asettanut tavoitteekseen vähentää energiankulutustaan vuodessa noin 1 040 000 hiilidioksidikilon verran, mikä vastaa esimerkiksi noin 330 auton vuosipäästöjä. Hankkeessa tullaan edistämään lämmöntalteenoton entistä parempaa hyödyntämistä, modernisoimaan ilmanvaihtoa ja parantamaan tarpeenmukaisen ilmanvaihdon toimintaa. Lue lisää >> Varsinais-Suomen Yrittäjä -lehti

Jatka lukemista

Tekstiilikierrätyksen teollisuudenalaa rakennetaan yhteistyöllä

Turun Sanomat 1.3.2018 Henna Knuutila Turun ammattikorkeakoulusta ja Anne Raudaskoski Ethica Oy:stä kertovat aliokirjoituksessaan uraauurtavasta työstä tekstiilijätteen hyödyntämisen edistämisessä. EU velvoittaa järjestämään tekstiilijätteen erilliskeräyksen vuoteen 2025 mennessä. Suomella on mahdollisuus nousta tekstiilien kiertotalouden kärkimaaksi Euroopassa. Tavoitteena on saada Suomeen kiertotalouden mukaisesti toimiva suljetun tekstiiliketjun kokonaiskonsepti.

Jatka lukemista

Kiertotalouden investointi- ja kehittämisavustusten haku avattu

Työ- ja elinkeinoministeriö jakaa tänä ja ensi vuonna yhteensä neljä miljoonaa euroa hankkeisiin, joilla vauhditetaan kiertotalouden liiketoiminnallisten ekosysteemien kehittämistä, yritysten uudistumista ja kestävää kasvua. Tukirahoituksella rohkaistaan yrityksiä ja muita toimijoita käynnistämään haastavia yhteisprojekteja ja lisäämään kiertotalousajattelu osaksi liiketoimintastrategiaa. Avustusta voidaan myöntää suomalaiselle yhtiölle, muulle yhteisölle, yhdistykselle, osuuskunnalle, säätiölle tai itsenäiselle ammatinharjoittajalle. Kiertotalouden ydinajatus on säilyttää…

Jatka lukemista
Tilaisuus on peruttu: Ilmastoviisas Salo -seminaari 22.3.

Tilaisuus on peruttu: Ilmastoviisas Salo -seminaari 22.3.

Huom! Tilaisuus on siirretty syksyyn. Ilmastoviisas Salo -seminaari järjestetään torstaina 22. maaliskuuta klo 17-20 Salo IoT Campuksen (Joensuunkatu 7) auditoriossa  Tilaisuus on tarkoitettu Salon yrittäjille ja yrityksen perustamista suunnitteleville niistä valinnoista ja toimenpiteistä, jotka liittyvät energiatehokkuuteen, päästövähennykseen ja hiilineutraaliuteen sekä kiertotalouden edistämiseen. Tilaisuus on maksuton. Tilaisuudessa Valonian toimialapäällikkö Riikka Leskinen puhuu aiheesta Ilmastoviisaus ja kiertotalous…

Jatka lukemista