Kuntien ilmastohankkeiden avustushaku 15.5.–31.7.2023

Etusivu / Ilmasto / Kuntien ilmastohankkeiden avustushaku 15.5.–31.7.2023
Kuntien ilmastohankkeiden avustushaku 15.5.–31.7.2023

Ympäristöministeriö 15.5.2023

Ympäristöministeriö avustaa kuntien ja alueiden hankkeita, jotka tähtäävät kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Avustushaku on auki 15.5.2023–31.7.2023.

Kunnat ja alueet voivat hakea avustusta hankkeisiin, jotka tähtäävät kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen. Avustettavat hankkeet voivat koskea esimerkiksi kuntien ilmastojohtamisen kehittämistä, kuntien ja yritysten välistä ilmastoyhteistyötä, kuntalaisten ilmastotoimien vauhdittamista, energiatehokkuuden edistämistä sekä liikenteen päästöjen vähentämistä.

Rahaa avustushakuun on varattu noin miljoona euroa. Kukin avustettava hanke voi saada enintään 56 000 €, kuitenkin enintään 70 % hankkeen avustuskelpoisista kustannuksista.

”Aiemmista avustushauista rahoitusta saaneet kunnat ovat kertoneet, kuinka rahoitus on mahdollistanut ilmastotoimiin ryhtymisen kunnissa ja alueilla, joiden omat resurssit eivät olisi siihen riittäneet. Tartu siis tilaisuuteen ja hae tarvittavaa vauhtia oman kuntasi tai alueesi ilmastotekemiseen. Ilmastotoimiin tarvitaan kaikki mukaan!”, kannustaa erityisasiantuntija Veera Visuri ympäristöministeriöstä.

Avustuksen hakijana voi olla kunta, kuntayhtymä, seutukunta tai maakunnan liitto, näiden enemmistöomisteinen yhtiö tai näistä muodostettu yhteenliittymä. Hanke voi alkaa aikaisintaan 1.11.2023 ja sen tulee päättyä viimeistään 15.9.2024. Hankkeen tulee alkaa vuoden 2023 aikana.

Kuntien ilmastohankkeet -avustushaku on itsenäinen ja riippumaton Kuntien ilmastosuunnitelmat -avustushausta. Kunnat ja alueet voivat osallistua kriteerien täyttyessä kumpaankin avustushakuun.

Lue lisää Ympäristöministeriön sivuilta (ym.fi)

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *