Hoida, huolla ja harkitse!
Katariina Entonen, toiminnanjohtaja, Rakennusperinteen Ystävät ry
Tavallisessa arkipuheessa usein kauhistellaan, miten kallista vanhan talon korjaaminen onkaan. Remontoimiseen voi tosiaan upottaa omaisuuden - tai toisaalta talon voi kunnostaa aivan kohtuullisin kustannuksin. Kyse on valinnoista. Turhan usein korjataan ehjää ja vaihdetaan vanhoja rakennusosia kopioihin helppohoitoisuuden nimeen vannoen.
Älä ole herkkäuskoinen, vaan suhtaudu mainontaan kriittisesti. Teollisten tuotteiden markkinointi ei kunnioita ikää ja ainutlaatuisuutta, ei myöskään perinteisten materiaalien ja menetelmien laadukkuutta. Pidä kiinni tiukkasyisistä ikkunoistasi, metsästä vanhaa lasia rikkoutuneen tilalle. Ihaile iäkkäitä ovia ja kuluneita kynnyksiä. Harkitse vakavasti myös ajan patinoimien pintojen säästämistä. Älä raasta talon historiasta kertovia seinäpapereita pois, vaan korjaa pinkopahvin repeämät ja oio kuhmut.
Hoida ja huolla taloystävääsi. Ole ylpeä omastasi, hyväksy erityispiirteetkin!
Säästävää korjausrakentamista on syytä harjoittaa paitsi sisätiloissa myös talon julkisivuissa. Ränsistyneet 'helmat' tai pienet hirrenvaihtotyöt eivät ole syy uusia koko seinää, saati rakennuksen kaikkia julkisivuja. Vanha, hyvälaatuinen seinälauta kannattaa säästää, ja korjaamista vaatinut kohta voidaan paikata. Juuri näin toimittiin ennenkin.
Esimerkkikohteena toimikoon Rakennusperinteen Ystävien hankkima toimitalo Iso-Puolala.
Rakennukset olivat olleet pitkään hoitamattomina, ja vuosikymmenten takaiset virheelliset 'lautaa laudan päälle' -pikakorjaukset olivat aiheuttaneet lahovaurioita. Tippalistan tehtävänä on ohjata vesi pois rakenteista, silmänlumeeksi asennetut listat hautaavat kosteuden seinärakenteisiin. Rakennusten hirsikehikoita ja laudoituksia kohennellaan nyt säästävästi paikkakorjauksin. Sekä kukkaro että luonto kiittävät.
Hyvälaatuinen puutavara on kaiken korjaustyön lähtökohta. Laatutavara ja kierrätys olivat kunniassaan jo 1700-luvulla, kun talo pystytettiin kahdesta vanhasta hirsikehikosta. Hirret suojattiin kauttaaltaan tuohikerroksella ja paksuilla verhouslaudoilla. Katse kohdistetaan kauas horisonttiin myös nyt, ja kierrätystä harrastetaan edelleen.
Iso-Puolalan pihapiirin pienempää hirsirakennusta on aikojen kuluessa laajennettu rankorakenteisilla lisukkeilla; kuisteilla ja pienillä varastotiloilla. Myös näitä kunnostetaan nyt paikkakorjaten ja vanhaa säästäen. Pienet vinoudet ja erilaiset kompromissiratkaisut kuuluvat asiaan, ja ne hyväksyy iloiten, jos vaihtoehtona on samaisten tilojen uudisrakentaminen.
Laadukkaat rakennusmateriaalit ja taidokas työnjälki ovat perustavanlaatuisia tekijöitä onnistuneessa lopputuloksessa. Ennen työkaluihin tarttumista vanhan talon kunnostajalla on kuitenkin monta pohdinnan paikkaa: Miten talo palvelisi nykyasujia niin, että sen alkuperäinen viehätys säilyy? Tai: Säästääkö olemassa oleva, ei niin onnistunut myöhemmän ajan muutos, vai palatako rakennusaikaiseen asuun?
Iso-Puolalassa pohdintoja aiheutti pihajulkisivun betoniporras. Lopputuleman ratkaisi portaan huono kunto, sen rakennukselle aiheuttamat lahovauriot, hallitseva sijainti rakennuksen pihajulkisivussa sekä vanha valokuva, jonka perusteella uusi rakennettiin.
Vanhan talon korjaajan kannattaa muistaa kolme tärkeää sanaa: hoida, huolla ja harkitse. Pihapiirin säännöllinen hoito, rakennusten tarkkailu ja huolto sekä vakaa harkinta isojen uudisratkaisujen edessä pitää talon ja sen asukkaat sekä tyytyväisinä että terveinä.
Korjattu Iso-Puolalan talo on Turun Puolalanpuiston helmi. Kuva: Viri Teppo-Pärnä, 2018.
Piharakennuksen porrashuone huokui menneen ajan tunnelmaa maalauksellisen vinona. Kyse oli kuitenkin hitaasta tuhoutumisesta. Peruskivet olivat maan sisässä, ja lisäksi seinänvierustan puunjuuret olivat siirrelleet niitä. Pihan pinta oli noussut ulkopuolelta puuosiin asti, ja betonisen portaan lahottama seinä täydensi rappion. Kuva: Antero Lipasti, 2018.
Moneen suuntaan kallistuneen rakennelman nostaminen ja suoristaminen on kolmiulotteinen maailma, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Porrastornia jouduttiin kääntämään parempaan asentoon useasta eri pisteestä, ja työ piti tehdä hitaasti, vaikutuksia tarkaillen. Tavoitteena oli myös säästää mahdollisimman paljon alkuperäistä, joten kompromissejakin tehtiin. Kuva: Antero Lipasti, 2018.
Porrastorni suoristui lähes alkuperäiseen asentoonsa ja sen sisäisiä tukirakenteita jouduttiin osin uusimaan. Myös ulkolaudoitusta uusittiin tarvittavin osin. Kuva: Antero Lipasti, 2018.
Kuva esittää havainnollisesti, miten pystylaudan jatkos toteutetaan: sekä vanhan laudan että uuden paikkalaudan päät viistetään samansuuntaisiksi ja ulospäin viettäviksi. Kuva: Antero Lipasti, 2017.
Vaakalaudoituksen korjauksessa paikkapuu täytyy höylätä täsmälleen vanhan mallin mukaiseksi. Kuva: Antero Lipasti, 2017.
Rankarakenteessa lautojen jatkoskohdan takana tulee olla tukipuu. Korjaukset on tehty kuusesta ja männystä, alkuperäisiä valintoja noudattaen. Kuva: Antero Lipasti, 2017.
Portaikko poikkesi silmiinpistävästi talon muusta asusta. Kerroksellisuuden vaaliminen ei tässä kohtaa tuntunut luontevalta, varsinkin kun portaat olivat huonokuntoiset. Rakenteisiin haettiin vaikutteita Luostarinmäen Käsityöläismuseosta. Leveät reisilankut muotoiltiin siten, että askelmat saavat niistä kannatuksensa. Portaikon alle on tehty pikkuvarasto luukkuineen. Vanha ilme on siis palautettu yksityiskohtia myöten. Kuvat: Antero Lipasti, 2018.
Iso-Puolalan tuvassa (rak. 1770-luvulla) on esillä ratkaisuja neljältä eri vuosisadalta. 1800-luvulla iso huone jaettiin väliseinällä kahtia. 1900-luvulla keittiöön vaihdettiin kuusiruutuisen ikkunan tilalle modernimpi versio. Tilassa on alkuperäisten ovien lisäksi myös laakaovi 1960-luvulta ja 2010-luvulla teetetty tiskipöytä. Kerroksellisuus tekee elämästä rikkaampaa. Kuva: Viri Teppo-Pärnä, 2018.
Iso-Puolalan kuistin kaikki pinnat päätettiin jättää silleen, niitä ei maalata. Kuva: Viri Teppo-Pärnä, 2018.
