Energiatehokkuus tuo kannattavuutta kuntaan

Etusivu / Ajankohtaiset / Energiatehokkuus tuo kannattavuutta kuntaan

Seitsemän kunnan ja yhden kuntayhtymän edustajat olivat paikalla, kun Kaarinassa esiteltiin uutta Energiatehokkuussopimusta vuosille 2017–2025. Energiansäästöviikolla järjestetyssä Käytännön avaimet kestävään kuntatyöhön –tilaisuudessa puhuttiin siitä, miten kunnassa tehdään viisaita hankintoja, parannetaan energiatehokkuutta ja voidaan ottaa askeleita paikallisen uusiutuvan energian käyttöön. Käytännön esimerkkinä oli mm. Jyrkkälän remonttihanke.

Vapaaehtoinen energiatehokkuussopimustoiminta käynnistynyt Suomessa vuonna 1997 ja se on tuottanut tuloksia. Vuosina 2008–2014 toteutetuilla toimilla on saavutettu säästöä 12 TWh/vuosi. Määrä vastaa yhteensä yli 600 000 pientalon vuosittaista energiankäyttöä. Tämän lisäksi asiakkaille suunnatun energiatehokkuusneuvonnan säästövaikutus vastaa noin 50 000 pientalon vuosikulutusta.

Energiatehokkuussopimukset ovat Suomessa ensisijainen keino täyttää EU:n tiukat energiatehokkuusvelvoitteet. Suomea sitovien energiatehokkuusvelvoitteiden toimeenpano onnistuu vapaaehtoisin keinoin, jos sopimustoiminta on kattavaa ja täyttää asetetut tavoitteet energiankäytön tehostumisesta. Päättyvällä sopimuskaudella (KETS ja KEO) kattavuus on yhteensä noin 77 % Suomen asukasluvusta mitattuna. Varsinais-Suomessa kattavuus asukkaiden määrällä mitattuna on 69 %. Uudella sopimuskaudella tavoitteena on vähintään 75 %:n kattavuus asukasluvulla mitattuna (31.12.2018 mennessä).

Hyödyt sopimukseen liittyvälle kunnalle

Kun kunta liittyy energiatehokkuussopimukseen, on tarkoituksenmukaista, että se liitetään osaksi kunnan johtamisjärjestelmiä. Energiatehokkuuden myötä kunnan toiminnasta aiheutuva ilmastokuorma vähenee ja vastuullinen energiankäyttö vahvistaa myös kunnan myönteistä julkisuuskuvaa.

Järjestelmällisen toiminnan kautta turhien energiakulujen karsinta lisää kannattavuutta ja tulosta. Lisäetua kunta saa hyödyntämällä valtion energiatukea energiatehokkuustoimiin, mm. energiakatselmuksiin ja energiatehokkuusinvestointeihin. Valtio tukee tapauskohtaisesti uuden energiatehokkaan teknologian käyttöönottoon liittyviä energiatehokkuusinvestointeja, mutta energiatehokkuussopimuksiin liittyneillä on mahdollisuus hakea harkinnanvaraista tukea myös tavanomaisen tekniikan investointeihin.

Energiatehokkuudella kohti hiilineutraalia maakuntaa

Varsinais-Suomen kunnista kahdeksan on mukana nykyisessä sopimuksessa. Valoniassa toivotaan, että nämä kunnat jatkavat sopimustaan uudelle kaudelle, mutta myös uusia kuntia halutaan sopimukseen piiriin. Ensimmäinen uuden sopimuksen on tehnyt Turun kaupunki, joka allekirjoitti sopimuksen 14.10. järjestetyssä tilaisuudessa yhdessä Suomen suurten kaupunkien kanssa.

Kunnat voivat vähentää ilmastonmuutosta aiheuttavia hiilidioksidipäästöjä tarkoituksenmukaisilla ja energiatehokkailla toimenpiteillä. Yksi energiatehokkuussopimuksen tavoitteista on lisätä uusiutuvien energioiden käyttöä kunnassa. Siihen on tarvetta, sillä Varsinais-Suomi on jäljessä uusiutuvan energian tavoitteistaan. Liittymällä sopimukseen kunta vaikuttaa myös maakunnallisen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseen.

Lue lisää >> Valonia

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *