Kehityspolut

Etusivu / Archive by category "Kehityspolut" (Page 69)

Ympäristöministeriö käynnistää puurakentamisen tukiohjelman

Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelman tavoitteena on vauhdittaa puun käyttöä rakentamisessa Puurakentamisen toimenpideohjelman 2016–2021 ensisijaisena tavoitteena on edistää puun käyttöä rakentamisessa ja siten tähdätä rakentamisen hiilijalanjäljen pienentämiseen. Ohjelma haluaa aktivoida sidosryhmiä ja kannustaa uusia toimijoita mukaan, joten se käynnistää elokuun alussa Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelman. Tukiohjelma myöntää rahoitusta erilaisille hankkeille, jotka tarjoavat ratkaisuja puurakentamisen…

Jatka lukemista
Muurahaiskartoitus osallistaa kansalaisia

Muurahaiskartoitus osallistaa kansalaisia

Kuka tahansa voi osallistua tieteen tekemiseen keräämällä muurahaisia ja lähettämällä ne Itä-Suomen yliopistoon Itä-Suomen yliopiston Hyönteisten ekologia ja biogeografia -tutkimusryhmä on käynnistänyt kaksivuotisen kekomuurahaistutkimuksen, johon toivotaan apua kansalaisilta. Tutkimuksen tavoitteena on saada selvitettyä kahdentoista eri kekoja rakentavan muurahaislajin levinneisyyttä ja elinympäristövaatimuksia. Kansalaisaktiivisuutta hyödyntävä tutkimusmenetelmä sopii siis tutkimuksen tarkoituksen täyttämiseen. Kun kuka vain voi lähettää tutkijoille…

Jatka lukemista
Meren sisäisen kuormituksen vähentämistä tutkitaan

Meren sisäisen kuormituksen vähentämistä tutkitaan

John Nurmisen Säätiö / CO2-raportti John Nurmisen Säätiön SEABASED-hanke testaa keinoja meren sisäisen kuormituksen vähentämiseksi Suomalais-ruotsalaisessa yhteistyöhankkeessa tarkastellaan uusia merensuojelun menetelmiä ja pilotoidaan pienen mittakaavan paikallisia toimia mereen jo päätyneen ravinnekuorman vähentämiseksi ja rehevöitymisen hillitsemiseksi Suomen, Ahvenanmaan ja Ruotsin rannikolla. John Nurmisen Säätiön johtama uusi kolmivuotinen SEABASED-hanke (Seabased Measures in Baltic Sea Nutrient Management) käynnistyi…

Jatka lukemista

Nollahukkaelämää

Nollahukkaelämässä vähennetään syntyvän jätteen määrää Otso Sillanaukee, 24, heräsi muutama vuosi sitten pohtimaan omaa kulutustaan. Kirjassaan Zero waste – Jäähyväiset jätteille hän kertoo omille muutettuaan varustaneensa keittiönsä kahdeksalla eri roskakorilla ja kierrättäneensä tunnollisesti, mutta ostelleensa samaan aikaan uusia vaatteita viikoittain ja kertakäyttökahvikuppeja päivittäin. Yltäkylläisyydessä kasvanut nuori mies ahdistui kotinsa, aikataulujensa ja sosiaalisen mediansa täyttyessä turhan…

Jatka lukemista
SuomiAreenalla annettiin lähes 1000 ympäristölupausta

SuomiAreenalla annettiin lähes 1000 ympäristölupausta

Porin SuomiAreenalla ympäristölupauksen antoi melkein 450 kävijää Varsinais-Suomen ELY-keskus osallistui yhdessä Turun yliopiston Brahea-keskuksen kanssa SuomiAreenan Kansalaistorille 16.-20.7.2018 Porissa. Kansalaistoripisteen teemana oli Haasta hävikkisi, syö vesistöt kuntoon! Teltalla oli paikalla joka päivä vesistöjen ja ympäristön asiantuntijoita, jotka kertoivat vierailijoille ruokavalion ja ruokahävikin ympäristö- ja vesistövaikutuksista. Tiesitkö esimerkiksi, että keskiverto suomalainen neljän hengen perhe heittää ruokaa…

Jatka lukemista
Blue Care -työpaja yrittäjille Kaskisissa

Blue Care -työpaja yrittäjille Kaskisissa

Mikä Blue Care? Blue Care on ammatillista, tavoitteellista ja vastuullista toimintaa vesiluonnossa. Se on vesiympäristön vastine käytössä olleelle Green Care -termille, jolla tarkoitetaan toimintaa, jossa luontoa käytetään tavoitteellisesti ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi ja ylläpitämiseksi. Luonnonvarakeskuksen tutkija Pia Smeds kiteytti Blue Caren ytimen alkuvuodesta Porissa järjestetyssä seminaarissa näin: ” Blue Care on merkityksellistä toimintaa luonnon tai muiden…

Jatka lukemista
Peltojen kipsikäsittely kirkastaisi ehkä jopa Saaristomeren

Peltojen kipsikäsittely kirkastaisi ehkä jopa Saaristomeren

Kansainvälinen Nutritrade-hanke laati kolme politiikkasuositusta liittyen Itämeren tilaan Nutritrade on kolmivuotinen EU-hanke (2015-2018). Sen rahoituksesta suurin osa tulee Interreg Central Baltic -ohjelmasta, ja hanketta toteuttaa kolme suomalaista ja kaksi ruotsalaista organisaatiota. Suomesta mukana on vetovastuuta pitävä John Nurmisen Säätiö, Helsingin yliopisto ja Luonnonvarakeskus. Ruotsalaisia toimijoita puolestaan ovat Lantbruksuniversitetet ja Anthesis Enveco. Nutritraden julkaisemissa suosituksissa nostetaan…

Jatka lukemista

Interreg Central Baltic -rahoitusohjelman haku syksyllä

Interreg Central Baltic -rahoitusohjelman neljäs ja viimeinen rahoitushaku on auki 15.10.-16.11.2018 Interreg Central Baltic -rahoitusohjelma toimii vuosina 2014-2020 pyrkien vahvistamaan Viron, Suomen, Latvian ja Ruotsin välistä yhteistyötä Itämeren maina. Viimeinen rahoituskierros on tämän vuoden lopussa ja rahoitusta on tarjolla ainakin 8 miljoonaa euroa, ehkä enemmänkin riippuen loppuvien projektien tuomien säästöjen määrästä. Rahoituskierros on rajattu yksivaiheinen…

Jatka lukemista

Puronkunnostustalkoita Salossa elokuussa

Ensimmäiset talkoot jo ensi viikon torstaina 2.6., ilmoittaudu mukaan nyt Talkoissa monimuotoistetaan purouomaa, joka on aikoinaan perattu ja suoristettu. Uomaan lisätään kiveä, soraa ja puuainesta. Tarkoituksena on myös tehdä kutupaikkoja ja parempia elinolosuhteita taimenelle, joka on paikoitellen jo äärimmäisen uhanalainen laji. Ensimmäisen kerran kunnostustalkoot järjestetään torstaina 2.8. klo 16-20.30 Kiikalan Kultalähteenojalla. Työ jatkuu keskiviikkona 8.8….

Jatka lukemista
Suomalaisten luontosuhde

Suomalaisten luontosuhde

Nuoret eivät ole yhtä huolissaan Suomen luonnosta kuin iäkkäät, roskaantuminen nähdään suurimpana uhkatekijänä Ympäristöministeriö tilasi kesäkuussa tehdyn kyselytutkimuksen, johon vastasi 1008 eri ikäistä ja eri puolilla Suomea asuvaa henkilöä. Tutkimuksesta kävi ilmi, että yli 90 % vastaajista pitää luontoa itselleen tärkeänä, kokee sen osaksi kansallista identiteettiä ja uskoo luonnon lisäävän hyvinvointia ja terveyttä. Luonto on…

Jatka lukemista