Vedenalaiset muinaisjäännökset

Vedenalaiset muinaisjäännökset

Riikka Tevali, meriarkeologi, Museovirasto

Varsinais-Suomen merialueet eteläinen Selkämeri sekä Saaristomeri olivat jo varhain tärkeitä kulkureittejä Suomen alueellisiin keskuksiin. Utön ja Jurmon välistä kulkevaa merireittiä eteläiseltä Itämereltä purjehdittiin keskiajalla Turkuun ja kohti Uudenmaan rannikon kauppapaikkoja. Houtskärin länsipuolella Kihti on kautta aikojen tarjonnut reitin kohti Pohjanlahtea. Saarten ja luotojen pilkuttama rannikko merkitsi sitä, että sopivia väyliä suuremmille aluksille oli vain muutama. Saaristolaiset tarjosivat luotsipalveluja ja reittien varsilla oli myös merimerkkejä, joista huolehtiminen oli saariston asukkaiden vastuulla.

Saariston karikkoisuus ja yllättävät purjehdusolosuhteet koituivat monen aluksen kohtaloksi. Nykyään vedenalaisilla muinaisjäännöksillä tarkoitetaan yli 100 vuotta sitten uponneiden alusten hylkyjä, sekä muita ihmisen muovaamia rakenteita veden alla. Käytännössä 100 vuoden raja on asettunut suuntaviivaksi vedenalaisten muinaisjäännösten määrittelylle. Hylkyjen lisäksi vedenalaisia muinaisjäännöstyyppejä tunnetaan kuitenkin edelleen varsin vähän Suomen vesistä. Varsinais-Suomen alueelta tunnetaan yhteensä 310 vedenalaista kohdetta, joista 141 on kiinteitä muinaisjäännöksiä (tilanne 23.7.2020). Näistä suurin osa, eli 137 on alusten hylkyjä ja loput erilaisten satamapaikkojen laiturirakenteiden jäänteitä. Käytännössä kohteiden jakautumisessa heijastuu vedenalaisen kulttuuriperinnön huono tunnettuus sekä kulttuuriperintöinventointien keskittyminen maalla sijaitseviin kohteisiin. Vesirajassa tai sen alla sijaitsevia kohteita ei ole aina osattu ottaa huomioon.

Joskus alusten hylyt liittyvät maalla sijaitseviin tunnettuihin kohteisiin, kuten Kuusiston piispanlinnan edustalla sijaitsevat kaksi hylkykohdetta, tai Turun linnan ja sataman edustalla sijaitseva Pikisaaren 1700-luvun hylky. Suurin osa on kuitenkin maamme tärkeimpiä yksittäisiä vedenalaisia muinaisjäännöskohteita, jotka kertovat yhteyksistä, taloudesta, poliittisesta tilanteesta sekä historiallisista yhteiskunnista eri aikakausina. Uudemmat, 1800- ja 1900-luvulla uponneet alukset ovat nykyisin suosittuja sukelluskohteita, kuten Harald Haarfager (1670) Paraisilla sekä Garpen (1511), Keulakuvahylky (1513) ja Alfred (1552) Kemiönsaarella. Toiset ovat sukellus- ja ankkurointikielloin suojeltuja arvokohteita, kuten Vrouw Maria (1658), Gråharuna (2228) ja Borstö 1 (1648) Paraisten vesillä. Tähän väliin mahtuu suuri kirjo aluksia keskiajalta 1900-luvun puoliväliin saakka.

Purunpäästä, Hiittisistä ja niiden väliseltä merialueelta löytyvät puolestaan maamme laajimmat merkit myöhäisen rautakauden ja keskiajan välisestä toiminnasta saaristossa. Saaristosta on suorat yhteydet maalla sijaitseville arkeologisille kohteille Varsinais-Suomen rannikon suuria jokia pitkin, jotka ovat toimineet kulkuyhteyksinä.

Vedenalaisia muinaisjäännöksiä ja kohteita tunnetaan eniten sisäsaaristosta suurten saarien lähettyviltä sekä rannikolta sisämaahan pistävien kulkuyhteyksien varsilta, sieltä minne asutus ja liikenne ovat keskittyneet. Kaukokartoituslaitteiden kehittyessä yhä useammin hylkyjä löytyy myös avomereltä. Niitä ilmoittavat kulttuuriperintöviranomaisille aktiiviset sukeltajat sekä arkeologiasta ja historiasta kiinnostuneet ihmiset. Museoviraston Kulttuuriympäristöpalvelut vastaa Suomen vedenalaisten muinaisjäännösten suojelusta ja hoidosta yhdessä vastuumuseoiden kanssa. Maakuntien alueelliset vastuumuseot tulevat kasvattamaan vastuutaan myös vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelusta, mikä väistämättä rikastuttaa sen hoitoa ja hyödyntämistä.

Vedenalaiset kohteet ovat tärkeä osa merellistä kulttuuriperintöä, jota on tehty näkyväksi yleisölle ja sukeltajille uuden teknologian ja digitalisaation myötä. Esimerkiksi Baltacar-hankkeessa on tuotettu 3D-mallinnoksia sekä opasreittejä useille Varsinais-Suomen historiallisille hylkykohteille. Niihin voi tutustua osoitteessa Project Baltacar, Museoviraston ylläpitämässä kulttuuriympäristön Kyppi-portaalissa sekä Museoviraston karttapohjalla voi selata vedenalaisia kohteita ja etsiä niistä tietoa. Hylkysukellus on kasvattanut suosiotaan tasaisesti ja kävijämäärät suosituimmilla kohteilla tulevat kasvamaan. Sukellusseuroissa tehdään tärkeää tiedotus- ja kasvatustyötä, jolla myös sukeltajat osallistuvat muinaisjäännösten suojeluun ja säilyttämiseen jälkipolville.

Tulosta artikkeli tästä

Vedenalaisessa kuvassa näkyy laivan hylkyä ja viisi sukeltajaa sitä katsomassa.

Kemiönsaaren vesillä sijaitseva ns. Keulakuvahylky on suosittu sukelluskohde. Alus on mahdollisesti 1857 rakennettu englantilainen priki Osborn & Elisabeth. Aluksen keulakuva putosi paikoiltaan vuonna 2001 ja sen voi nykyään nähdä Suomen Merimuseossa Kotkassa. Alukselle asennettiin poiju ja opasköysi vuonna 2019 sukelluksen helpottamiseksi ja kohteen suojelemiseksi varomattomalta ankkuroinnilta. Kuva: Pekka Tuuri.

Vedenalaisessa lähikuvassa laivan hylyn osia. Kuvan keskellä aluksen ruori hylyn rakenneosien seassa.

Kemiönsaaren Morgonlandetin lounaispuolella sijaitseva 1800-luvun lopun kaksimastoisen aluksen hylky on todennäköisesti englantilainen priki Northumberland. Kuvassa aluksen ruori hylyn rakenneosien seassa. Kuva: Immi Wallin, 2013.

Vedenalaisessa kuvassa puulaivan hylyn osia.

Museovirasto kaivoi Paraisten Trunsön saaristossa sijainnutta Egelskärin keskiaikaista hylkyä vuosina 2003–2010. Hylyn osat on konservoitu ja ne ovat nähtävillä löytöaineiston kera Suomen Merimuseossa Kotkassa. Kohde on Suomen ainoa täysin tutkittu keskiaikainen hylky, se ajoittuu 1200- ja 1300-lukujen taitteeseen. Kuva: Stefan Wessman, 2007.

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *