Jätejakeiden tuotteistamisella liiketoimintaa ja kustannussäästöjä Prizztech Oy järjestää Porissa teollisen kierrätyksen teemaseminaarin 23.5.2017 klo 13 – 16, Yyterin kylpylähotellissa. Seminaarissa kuullaan asiantuntijapuheenvuoroja teollisuuden sivutuotteiden tuotteistamisesta ja materiaalien hyötykäytöstä. Seminaari päättyy kahvitilaisuuteen, jossa on mahdollista verkottua alueen muiden yritysten sekä alan asiantuntijoiden kanssa. Tilaisuuden tavoitteena on innostaa erityisesti alueen pk-yrityksiä etsimään ratkaisuja omien sivutuotteidensa hyötykäyttöön. Asiantuntijapuheenvuorot…
Jatka lukemistaRauma on Hinku-kuntien kärkeä
Länsi-Suomi 30.3.2017 Rauman kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet 35 % vuosina 2007-2015. Rauma on Hinku-kunta eli mukana Kohti hiilineutraalia kuntaa -verkostossa. Päästövähennystä on tapahtunut sähkön- ja lämmäntuotannossa, jätehuollossa kierrätyksen ja jätteiden energiakäytön kasvettua sekä myös tieliikenteessä.
Jatka lukemistaAurinkopaneeleiden yhteishankinta kiinnostaa
Vakka-Suomen Sanomat 23.3.2017 Mynämäessä toteutettiin aurinkopaneleiden yhteishankinta v. 2013. Siihen osallistui parikymmentä taloutta. Uusi hankintakierros on kiinnostanut jo yli kuuttakymmentä taloutta. Yhteishankintaa organisoivat Mynämäen seudun pienkiinteistöyhdistys ja Valonia.
Jatka lukemistaKodin kemikaaleissa riski vesistöille
Puhtaus, hygienia ja ulkonäön kaunistus ovat tärkeitä, mutta niiden vaalimiseen ei tarvita rajattomasti kemikaaleja. Monet kodin puhdistukseen ja henkilökohtaisen hygieniaan sekä kauneuden hoitoon käytettävät valmisteet sisältävät vesieliöille ja muulle ympäristölle haitallisia aineita. Jokainen voi omilla valinnoillaan ja tavoillaan vaikuttaa kemikaalikuormitukseensa. Ethän siis käytä liikaa aineita! Kaikki mikä kotona laitetaan viemäriin tai WC-pyttyyn, päätyy jätevedenpuhdistamolle ja…
Jatka lukemistaLaske ravinnekuormituksesi!
ymparisto.fi 3.2.2017 Kuluttaja voi nyt selvittää kulutustottumustensa vaikutuksia Itämeren ravinnekuormitukseen. Suomen osuus Itämeren ravinnekuormasta on noin 10 prosenttia. Ruuantuotanto aiheuttaa noin 60 prosenttia keskimääräisen suomalaisen Itämeri-jalanjäljestä. Myös jätevesien osuus on merkittävä, noin neljännes. Helpoin tapa vähentää kuormitusta on lisätä kotimaisen luonnonkalan ja kasviravinnon osuutta ruokavaliossa. Oman asuinkunnan jätevedenpuhdistamon teho on myös ratkaiseva. Kuntalaisena voit pyrkiä…
Jatka lukemistaTekstiilihankkeesta eväitä valtakunnalliseen tekstiilikierrätykseen
Tekstiili 2.0 -poistotekstiilipilotissa selvitettiin poistotekstiilien laatua, määriä ja keräystapoja. Hankkeessa haettiin kustannus- ja resurssitehokkaita tapoja tekstiilien hyödyntämiselle sekä kierrätystekstiilejä hyödyntävää yritystoimintaa. Tulosten pohjalta tavoitellaan koko maan kattavaa poistotekstiilin käsittelyjärjestelmää. Tekstiili 2.0 -poistotekstiilipilotissa kerättiin vuoden 2016 aikana 91 000 kiloa tekstiilejä. Tekstiilejä kerättiin Lounais-Suomen Jätehuollon jätekeskuksissa ja lajitteluasemilla, kiertävässä Siira-keräyksessä, kauppojen yhteydessä Skanssissa ja Naantalissa sekä…
Jatka lukemistaMat av mörtfiskar
Mörtfiskarna var tidigare viktiga matfiskar, men numera används de mera sällan vid matlagning och anses allmänt vara skräpfisk. Mörtfiskar underskattas alldeles i onödan: man kan tillreda läckra och hälsosamma rätter av dem och samtidigt dra sitt står till stacken inom vattenskyddet! Mörten och braxen är de bäst kända mörtfiskarna, men i våra vatten förekommer nästan…
Jatka lukemistaEnergiansäästö – sinä vaikutat
Energiansäästössä asenne ratkaisee ja pienillä teoilla on suuri merkitys. Kun kuluttaa vain sen mitä tarvitsee, säästää ympäristöä. Tämä on ensimmäinen, ja tärkein, ohje energiansäästössä. Satahima – Kohti hiilineutraalia Satakuntaa -hankkeessa on valmistunut tusina huoneentauluja, jotka ohjaavat energiansäästöön niin kodeissa, työpaikoilla, päiväkodeissa, kouluissa kuin terveyskeskuksissakin. Ohjeet liittyvät sähköön, lämpöön, veteen, kierrätykseen ja liikkumiseen. Energiansäästöohjeiden kekseliäs kuvitus…
Jatka lukemistaKestävän kulutuksen oppia
Porin kaupungin ympäristövirasto on tuottanut ympäristökasvatusmateriaalia kestävästä ja vastuullisesta kuluttamisesta. – Aineisto on suunnattu yläkouluikäisille, mutta muokkaamalla se soveltuu myös alakoulujen sekä lukioiden ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen käyttöön, kertoo ympäristösuunnittelija Heli Välimaa Porin ympäristövirastosta. Kokonaisuus on laadittu POPS 2014 (Perusopetuksen opetussuunnitelma) pohjalta ja se integroi eri oppiaineita, kuten maantietoa, biologiaa ja kotitaloutta sekä…
Jatka lukemistaRuokitko roskistasi?
Suomalaissa kodeissa heitetään ruokaa roskiin vuosittain 120–160 miljoonaa kiloa eli 20–30 kiloa henkeä kohti. Tämä tekee rahassa noin 500 miljoonaa euroa. Suomessa koko elintarvikeketjussa syömäkelpoista ruokaa heitetään hukkaan vuosittain noin 400 miljoona kiloa. Tästä kotitalouksien osuus on suurin (35 %), tuplasti enemmän kuin esim. kauppojen. Useimmiten heitetään pois vihanneksia ja juureksia, kotona valmistettua ruokaa, maitotuotteita,…
Jatka lukemista