Mikä motivoi kestävään elämäntapaan?

Etusivu / Ilmasto / Mikä motivoi kestävään elämäntapaan?
Mikä motivoi kestävään elämäntapaan?

Oletko omapäinen perinteiden arvostaja, iloinen arjen pyörittäjä vai kenties tinkimätön arkivihreä?

Motivaatiotekijöitä ymmärtämällä voimme innostaa kaikkia tekemään valintoja, jotka ovat myös ympäristön kannalta kestäviä. Motivaatio toimii polttoaineena arjen valinnoissamme. Ymmärtämällä motivaatiotekijöitä valintojen taustalla on mahdollista tehdä kestävistä ratkaisuista houkuttelevia.

Sitran toteuttaman kestävän elämäntavan motivaatioprofiilityö on jatkoa alun perin vuonna 2017 laadituille fiksun kuluttamisen motivaatioprofiileille.

Suomalaisten elämäntapojen kestävyyteen vaikuttavat motivaatiotekijät muodostuvat monista asioista. Lähiluonnon merkitys ja sen vaaliminen on yksi tärkeistä suomalaisia yhdistävistä tekijöistä. Lisäksi keskeisinä suomalaisille yleisinä motivaatiotekijöinä tunnistettiin elämän pienistä iloista nauttiminen, mahdollisuus itsenäiseen ja oman näköiseen elämään sekä ajansäästö ja arjen helpottaminen.

Yleisimmin toteutuvat kestävän arjen teot suomalaisten keskuudessa ovat lyhyiden matkojen kulkemista pyöräillen tai kävellen, kotimaisten yritysten suosimista, turhan tavaran karsimista ja maltillista uuden ostamista sekä ruokahävikin tietoista välttämistä.

Tutustu julkaisuun (sitra.fi)

Motivaatioprofiilien sijoittuminen arvokartalle. Lähde: Sitra, 2022.

Ympyräkuvaaja, jonka sektoreina ovat seitsemän motivaatioprofiilia ja niitä luonnehtivat pääasialliset ominaisuudet.

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *