Metsiensuojelu- ja ilmastotavoitteita on mahdollista edistää yhdessä

Etusivu / Ilmasto / Metsiensuojelu- ja ilmastotavoitteita on mahdollista edistää yhdessä
Metsiensuojelu- ja ilmastotavoitteita on mahdollista edistää yhdessä

Syke 14.11.2023: Luontokato ja ilmastonmuutos kytkeytyvät toisiinsa, ja niiden hillintää kannattaa toteuttaa suunnitelmallisesti ja yhdessä. Luonto- ja ilmastotavoitteita voidaan toteuttaa optimaalisella tavalla metsiensuojelussa Suomen ympäristökeskuksen johtaman IBC-Carbon-hankkeen kehittämien menetelmien ja tuottamien paikkatietoaineistojen avulla. Hanketta on rahoittanut Strategisen tutkimuksen neuvosto ja sen tuloksia on julkaistu kansainvälisen tiedejulkaisun Ambio-lehden erikoisnumerossa.

Monimuotoisuuden kannalta arvokkaiden metsien suojelu tuottaa myös ilmastohyötyjä

Metsät ovat sekä hiilen varasto että hiilinielu, ja niillä on keskeinen merkitys kansallisten ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. ”Tutkimustulosten mukaan suojeltavat metsät kannattaa valita kuitenkin ensisijaisesti luontoarvojen perusteella. Näin saadaan paras tulos sekä luonnon että ilmaston kannalta”, sanoo yliopistotutkija Heini Kujala, Helsingin yliopistosta.

Luontokadon hidastamiseksi tulisi suojella ensi tilassa metsät, joissa on monimuotoisuuden kannalta korvaamattomia arvoja. Näitä ovat erityisesti vanhat metsät sekä luonnontilaiset ja sen kaltaiset metsät. Lisäsuojelu tulisi kohdistaa puutteellisesti suojeltuihin metsäluontotyyppeihin. Suojeluun tarvitaan sekä valtion että yksityisten maanomistajien panosta.

Tutkimuksen mukaan hiilivarasto on yleensä suurimmillaan vanhoissa metsissä, joissa puuston tilavuus on suuri ja kuolleet puut säilyttävät hiiltä. Metsä varastoi ja sitoo hiiltä kasvun eri vaiheissa, myös vanhana. Hiiliprosesseja tulee tarkastella koko metsäekosysteemin tasolla siten, että puuston lisäksi huomioidaan myös aluskasvillisuus ja maaperä. Tämä on erityisen tärkeää vanhojen metsien hiilinielujen ja -varastojen arvioimiseksi. Vanhoista metsistä kulkeutuu vesistöihin myös vähemmän ravinteita ja humusta kuin esimerkiksi talousmetsistä.

Lajiston selviytymistä parantavat suojelualueiden ympärille sijoitettavat puskurialueet ja suojelualueiden välinen hyvä kytkeytyvyys, eli yhteydet alueiden välillä. Luonnon monimuotoisuuden lisääminen on tärkeää myös talousmetsissä.

Maakunnallinen suojelu tukee luonto- ja ilmastotavoitteita

Jotta Suomi voisi saavuttaa hiilineutraaliuden vuoteen 2035 mennessä, tulisi metsänhakkuita vähentää valtakunnallisella tasolla nykyisestä. Toisaalta Suomen metsien hiilivarastoja olisi mahdollista kasvattaa merkittävästi. ”Kansallisen hiilineutraaliustavoitteen edellyttämä nettohiilinielu voitaisiin osittain saavuttaa optimoidulla metsien lisäsuojelulla”, toteaa tutkimuskonsortion johtaja, tutkimusprofessori Martin Forsius Suomen ympäristökeskuksesta.

Jos jokaisessa Suomen maakunnassa täydennettäisiin suojelupinta-alaa 10 prosenttiin metsien suojelua lisäämällä kansallisen Luontopaneelin ehdotuksen mukaisesti, voitaisiin luontohyötyjen lisäksi saada merkittäviä ilmastohyötyjä. Tämä perustuu hankkeessa tehtyihin skenaariotarkasteluihin ja mallinnukseen.

Hankkeen politiikkasuositukset: Luonto- ja ilmastotavoitteet metsissä – miten niihin päästään

Tavoite: Luontokadon pysäyttäminen Suomessa
Toimenpidesuositukset:

  • Suojellaan ensi tilassa metsät, joissa on monimuotoisuuden kannalta korvaamattomia arvoja. Näitä ovat muun muassa vanhat metsät sekä luonnontilaiset ja luonnontilaisen kaltaiset metsät. Tämän toteuttamiseksi tarvitaan sekä yksityismaiden vapaaehtoista suojelua että monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeiden valtion metsätalousmaiden siirtämistä suojelun piiriin.
  • Kohdistetaan lisäsuojelu seuraavaksi muihin luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaisiin metsiin. Sen jälkeen laajennetaan suojelua biodiversiteetin ja ilmaston kannalta optimaalisimpiin lisäkohteisiin. Luonnon monimuotoisuudelle tärkeiden metsien suojelu turvaa aina myös metsien hiilivarastoja ja -nieluja.
  • Lisätään talousmetsien luonnonhoitotoimenpiteitä ja jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta. Nämä toimenpiteet tukevat ja pitävät yllä metsäluonnon monimuotoisuutta suojelualueiden ulkopuolella.
  • Huomioidaan metsien käytön vesistövaikutukset, kuten vesistöjen ruskettuminen. Vanhoista metsistä kulkeutuu vesistöihin vähemmän ravinteita ja humusta kuin talousmetsistä ja ojitetuista metsistä
  • Otetaan suojelualueiden suunnittelussa huomioon sekä maankäytön että ilmastonmuutoksen vaikutukset.
  • Parannetaan suojelualueiden kytkeytyvyyttä, jolla on suuri merkitys lajiston säilymiselle. Hyödynnetään IBC-Carbon-hankkeessa tuotettujen priorisointianalyysien ja muutostarkastelujen aineistoja.

Tavoite: Hiilineutraaliuden saavuttaminen vuoteen 2035 mennessä
Toimenpidesuositukset:

  • Hiilineutraaliuden saavuttaminen vuoteen 2035 mennessä edellyttäisi suurella todennäköisyydellä nykyisten metsänhakkuiden vähentämistä valtakunnallisella tasolla. Metsien hiilivarastoja voidaan Suomessa kasvattaa huomattavasti.
  • Osa kansallisen hiilineutraaliustavoitteen edellyttämästä nettohiilinielusta voitaisiin saavuttaa optimoidulla metsien lisäsuojelulla.
  • Useissa maakunnissa metsien säilyminen lähivuosikymmeninä hiilinieluna edellyttää hakkuiden vähentämistä. Metsänhoitosuositusten kehittämisen lisäksi hiilinielujen vahvistamiseksi tarvitaan uusia ohjauskeinoja.
  • Kanavoidaan ilmastorahoitusta metsänomistajille ja otetaan käyttöön hiilikorvaus. Se voidaan toteuttaa Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman (METSO) kautta maksettavana hiilikorvauksena. Näin toteutettuna hiilikorvaus lisäisi arvokkaiden kohteiden tarjontaa ja tukisi hallitusohjelman tavoitteita.

Yleiset suositukset

  • Otetaan päätöksenteossa nykyistä paremmin huomioon mallien tuottamien ennusteiden epävarmuudet. Epävarmuuksien huomioiminen parantaa todennäköisyyttä saavuttaa asetetut tavoitteet.
  • Laadukkaan ja kattavan monimuotoisuutta koskevan tiedon saatavuus voi olla suojelualuesuunnittelun ja optimoinnin pullonkaula. Uusimpaan kaukokartoitusteknologiaan ja menetelmäkehitykseen perustuvat lähestymistavat voivat merkittävästi parantaa luontotiedon laatua ja alueellista kattavuutta. Kohdennetaan lisäresursseja seuranta- ja inventointihankkeissa uusien menetelmien testaukseen ja käyttöönottoon.

Lue lisää, SYKEn tiedote 14.11.2023 »

Vanhaa metsää.

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *