Lajikorteilla vesien ötökät, levät ja kasvit tutuiksi

Etusivu / Kehityspolut / Lähivedet / Lajikorteilla vesien ötökät, levät ja kasvit tutuiksi
Lajikorteilla  vesien ötökät, levät ja kasvit tutuiksi

Vesitutkimusten tueksi on koottu kaksi lajikorttisarjaa. Hauskat ja värikkäät kortit innostavat tutustumaan vedenalaiseen elämään. Kortit on ladattavissa tältä sivulta.

Valonian kortit tutustuttavat vesiötököihin

kuvakaappaus korttien kuvituksestaKoulujen lähivesitoimintaa varten laadituissa Valonian vesiötökkäkorteissa esitellään 18 yleistä vesiselkärangatonta lajia tai lajiryhmää. Korttien eläimet on valittu painottaen Varsinais-Suomen sisävesissä eläviä yleisiä vesiselkärangattomia, joista useat elävät myös matalien merenlahtien vähäsuolaisessa vedessä.

Valonian järjestämissä vesikouluissa on havaittu, että peruskoulujen oppilaita kiehtoo suuresti vesiötököiden pyydystäminen haaveilla ja niiden tunnistaminen korttien sekä mahdollisesti muidenkin oppaiden avustuksella. Tutkimusten lopuksi ötökät päästetään takaisin vesistöön.

Kortit on tehty värikkäiksi ja selkeiksi. Eläimen kuvan alla on lyhyt kuvailuteksti pituudesta, erityispiirteistä sekä sijainnista vedessä. Kuvitus on tehty erityisesti alakoululaisia kiinnostavaksi ja innostavaksi. Kortit kannattaa joko ladata sähköisesti tai tulostaa ja päällystää, jotta ne kestävät pieniä vesiroiskeita.

Havainnolliset ja hauskat vesiötökkäkuvat ovat Valonian Maiju Oikarisen piirtämät. Saaristomeren biosfäärilaueen koordinaattori Anna Moa Westerlund-Rönnberg käänsi korttien tekstit ruotsiksi ja korteista tehtiin myös ruotsinkielinen versio.

Vesiötökkäkortit on ladattavissa pdf-tiedostoina:

Lisätietoja: valonia.fi

VELMU-kortit esittelevät Itämeren lajistoa

kuva lajikorteistaÖtökkäkorttien innoittamana Itämeren lajistosta on koottu oma 24 kortin sarja. Kortit esittelevät levä-, kasvi- ja eläinlajeja, joista monia voi löytää rannan läheisyydestä. Lajeista kerrotaan koko, erityispiirteet ja elinympäristö. Lajikortit ovat A5-kokoiset ja myös nämä ovat saatavilla sekä suomeksi että ruotsiksi.

Ota kortit mukaan luokan tai ryhmän retkelle merenrantaan tai opettele niiden avulla lajeja koulussa tai päiväkodissa. Kortit voi ladata tästä:

Lajikortit on toteutettu osana Varsinais-Suomen ELY-keskuksen Virkamiehistä VELMU-toimintaa -hanketta, jota rahoittaa Ympäristöministeriö.

Tiedustelut:
Anne Lehmijoki
050 380 6470
anne.lehmijoki@ely-keskus.fi

Monialaista ilmiöoppimista lähivesistä

Koulujemme lähivedet -toiminta on opettaja- ja koululähtöistä toiminnallista vesiopetusta, jossa keskitytään erityisesti veden tilan seurantaan ja vesieliöiden tutkimiseen. Lähivesitoimintaan voidaan soveltaa monialaista ilmiöoppimista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi vesitutkimusvälineiden valmistamista, vesistöjen paikallishistoriaan tutustumista sekä vesistöjen lähiympäristön ja ihmistoiminnan vaikutuksien havainnointia.

Lisäksi vesitutkimuksista tehdään juttuja vaikkapa someen, koulun internetsivulle tai paikallislehteen. Tavoitteena on saada oppilaat havainnoimaan omia lähivesiään ja innostumaan niistä.

>> Koulujemme lähivedet (Lounais-Suomi)

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *