Kuntien ilmastopäästöt laskevat edelleen – liikenteen osuus päästöistä kasvaa

Etusivu / Ilmasto / Kuntien ilmastopäästöt laskevat edelleen – liikenteen osuus päästöistä kasvaa
Kuntien ilmastopäästöt laskevat edelleen – liikenteen osuus päästöistä kasvaa

Suomen kuntien kasvihuonekaasupäästöt laskivat noin 4 prosenttia vuonna 2024 edelliseen vuoteen verrattuna. Tieliikenteen päästöjen osuus kokonaispäästöistä kasvoi jo noin 30 prosenttiin.

Eniten pienentyivät lämmityssähkön (n. -23 %), kulutussähkön (n. -17 %) ja kaukolämmön (n. -17 %) päästöt. Tuulivoiman osuus sähkön tuotannossa kasvoi edelleen, mikä vaikutti sähkön päästöjen pienenemiseen. Fossiilisten polttoaineiden käyttö väheni myös kaukolämmön tuotannossa, mikä osaltaan pienensi päästöjä.

Lisäksi rakennusten erillislämmityksen ja öljylämmityksen päästöt jatkoivat vähenemistään.

Suomen kuntien kasvihuonekaasupäästöt sektoreittain vuosina 1990 ja 2005-2024. Syke

Tieliikenteen päästöt kasvussa

Tieliikenteen päästöt kasvoivat noin kaksi prosenttia verrattuna vuoteen 2023. Kasvu selittyy pääosin liikennepolttoaineiden bio-osuuden pienenemisellä.

Taustalla on hallituksen päätös alentaa jakeluvelvoitetta vuosina 2022–2024 energiakriisin ja korkeiden polttoainehintojen vuoksi. Jakeluvelvoite tarkoittaa sitä, kuinka suuri osuus liikennepolttoaineista polttoainejakelijoiden on korvattava uusiutuvilla biopolttoaineilla.

”Tieliikenteen päästöjen osuus kokonaispäästöistä vuonna 2024 oli jo noin 30 %, ja sen osuus tulee kasvamaan jatkossakin, mikäli energiantuotannon päästöt jatkavat pienentymistään. Tieliikenteen päästöihin tulisikin vaikuttaa valtakunnallisilla politiikkatoimilla entistäkin vahvemmin, jos Suomi haluaa saavuttaa päästötavoitteensa”, erikoissuunnittelija Jari Rantsi Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

 

Suomen kuntien yhteenlaskettujen kasvihuonekaasupäästöjen jakauma vuonna 2024. Syke

Maakuntien päästöt jatkoivat laskua

Maakuntien kokonaispäästöt pienenivät maakunnasta riippuen noin 1–9 prosenttia verrattuna vuoteen 2023. Maakuntien kasvihuonekaasupäästöjen erot johtuvat muun muassa elinkeinorakenteesta, maataloudesta ja kaukolämmön polttoainekäytön eroista.

Päästöt on laskettu Hinku-laskentamenetelmällä, jota käytetään kaikkien Suomen kuntien päästöjen arviointiin yhtenäisillä perusteilla. Se ei sisällä päästökauppaan kuuluvien teollisuuslaitosten polttoaineiden käyttöä, teollisuuden sähkönkulutusta, teollisuuden jätteiden käsittelyn päästöjä eikä kuorma-, paketti- ja linja-autojen läpiajoliikennettä. Menetelmä mahdollistaa kuntien päästökehityksen ja hiilineutraaliustavoitteiden seurannan.

Päästölaskennan aineistot ovat avoimesti kaikkien käytettävissä:

Suomen ympäristökeskus (Syke) laskee vuosittain käyttöperusteisten ilmastopäästöjen määrän kaikille Suomen kunnille, maakunnille ja elinvoimakeskuksille. Päästöt lasketaan kaikille kunnille yhdenmukaisella kansainvälisiä ohjeistuksia noudattavalla laskentamenetelmällä.

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *