Koulujemme lähivedet Varsinais-Suomessa -hanke

Etusivu / Ajankohtaiset / Koulujemme lähivedet Varsinais-Suomessa -hanke
Koulujemme lähivedet Varsinais-Suomessa -hanke
Kirsi Ahonen Valonia 1017
Kuva: Kirsi Ahonen, Valonia

Valonia on käynnistänyt syyskuussa 2017 hankkeen, jossa innostetaan ja tuetaan Varsinais-Suomen peruskouluja ottamaan käyttöön Koulujemme lähivedet –toimintamalli. Toiminnassa koululaiset pääsevät tekemään lähivesitutkimuksia veden laadusta ja vesieliöstöstä. Maastotutkimusten tulokset tallennetaan nettipohjaiselle alustalle.

Toimintamalli nivoo yhteen useita oppiaineita: ympäristökasvatuksen ja liikunnallisuuden sekä mahdollisuuden kulttuuriympäristötuntemuksen parantumiseen, havaintojen ja ideoiden esittämiseen kuvataiteen keinoin ja tutkimusvälineistön rakentamiseen käsityötunneilla. Tavoitteena on saada lähivesitoiminta osaksi koulun opetussisältöä ja siten pysyväksi osaksi kouluarkea.

Valonia kutsuu Varsinais-Suomen kouluja mukaan Koulujemme lähivedet –toimintaan ja kouluttaa opettajia toiminnan käynnistämiseen ja ohjaamiseen. Hankkeessa annetaan mukaan lähteville kouluille maksutta opetusmateriaalia ja maastotutkimusvälineistöä. Myös paikallisia yrityksiä houkutellaan tukemaan lähivesitoiminnan materiaalihankintoja.

Valonia tukee opettajia toiminnan toteutuksessa koko hankkeen ajan. Hankkeen aikana kerätään koulujen kokemuksia lähivesitoiminnasta. Lähivesitoiminnan opetussisältöä ja toimintatapoja parannetaan kokemusten pohjalta. Tuotettua opetussisältöä ja materiaaleja voidaan levittää valtakunnallisesti Koulujemme lähivedet –toiminnan käynnistämiseen eri puolilla Suomea.

Koulutuksella eväät opettajille

Valonia järjestää hankkeessaan kaksi koulutustapahtumaa opettajille. Koska mukaan ilmoittautuneita kouluja on ympäri maakuntaa, järjestetään kolme erillistä koulutusta: Vakka-Suomi, Turun seutu ja Salon seutu. Koulutukset ovat iltapäivään sijoittuvia 2-3 tunnin kokonaisuuksia.

Koulutukset sisältävät teoriaosuuden (tammi-helmikuussa 2018) ja maastokoulutuksen (huhti-toukokuussa 2018). Koulutuksiin osallistuville kouluille jaetaan ilmaiset vesitestireput teoriaosuuden koulutusten yhteydessä. Koulutusten tarkemmista ajankohdista, paikoista ja sisällöstä Valonia tiedottaa loppuvuodesta.

Hanke on ensisijaisesti suunnattu Valonian vesiyhteistyökuntien kouluille: Kaarina, Kustavi, Laitila, Loimaa, Marttila, Masku, Naantali, Nousiainen, Oripää, Paimio, Parainen, Pyhäranta, Rusko, Salo, Sauvo, Somero, Turku, Uusikaupunki ja Vehmaa.

Koulutuksen tavoitteena on tarjota opettajille eväät lähivesitoiminnan vetämiseen omissa kouluissaan syksystä 2018 alkaen. Valonia tukee toiminnan aloittamista ainakin vuoden 2018 loppuun asti ja todennäköisesti sen jälkeenkin.

Valonia on hankkeen päätoteuttaja ja yhteistyökumppaneina ovat PaikkaOppi-hanke/TOP-keskus Turku, Varsinais-Suomen ELY-keskus, Suomen ympäristökeskus, Aurajokisäätiö ja Paimionjokiyhdistys ry. Hanke päättyy joulukuussa 2018.

 

Lisätietoja:

Jarkko Leka, vesiasiantuntija
040 197 2265 jarkko.leka@valonia.fi
VALONIA – Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus

Valonia on mukana myös Koulujemme lähivedet -verkostossa, joka edistää toimintamallia Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi ja Satakunta). Tutustu verkoston sivuihin >>

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *