Ilmastopaneeli varoittaa tulevassa raportissaan ilmastonmuutoksen synkistä vaikutuksista

Etusivu / Ajankohtaiset / Ilmastopaneeli varoittaa tulevassa raportissaan ilmastonmuutoksen synkistä vaikutuksista
Ilmastopaneeli varoittaa tulevassa raportissaan ilmastonmuutoksen synkistä vaikutuksista

STT-YLE kertoo uutisessaan 23.6.2021 hallitusten välisen ilmastopaneeli IPCC:n ensivuonna julkaistavasta ilmastoraportista. Uutistoimisto AFP on saanut käsiinsä raportin luonnoksen ja luonnehtii 4000 sivuista raporttia tähän asti perusteellisimmaksi katsaukseksi ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Raportti on ilmastopaneelin mukaan vielä keskeneräinen, mutta se varoittaa ihmisiä ilmastonmuutoksen vakavista seurauksista.

”Raportin mukaan pitkäaikainen yli 1,5 asteen lämpeneminen aiheuttaa vakavia, pitkiä ja joissain tapauksissa peruuttamattomia seurauksia ihmisille ja ekosysteemeille.”

”Nykykehitys on menossa kohti vähintään kolmen asteen lämpenemistä.”

Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat näkyvimpiä kehitysmaissa, joissa äärilämpötilojen, vedenpuutteen ja tulvien riski kasvaa. Tulvat tulevat lisääntymään rannikkokaupungeissa, vaikka lämpötilan nousu saataisiin rajattua 1,5 asteeseen. Myös pula juomavedestä tulee monilla alueilla olemaan väistämätön.

Raportissa annetaan kuitenkin myös toivoa, sillä vaikka moni ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma uhka ei enää olekaan vältettävissä, voidaan muutoksiin varautua.

 

Lue alkuperäinen artikkeli Ylen sivuilla

 

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *