EU:n ennallistamisasetukselle jäsenmaiden tuki – asetus voimaan heinä-elokuussa

Etusivu / Ilmasto / EU:n ennallistamisasetukselle jäsenmaiden tuki – asetus voimaan heinä-elokuussa

MMM, YM 17.6.2024
EU:n ennallistamisasetus sai taakseen määräenemmistön tuen Euroopan unionin ympäristöneuvostossa maanantaina 17. kesäkuuta. Asetus tulee voimaan heinä-elokuussa. EU:n jäsenmaiden tulee laatia kansalliset ennallistamissuunnitelmat kahden vuoden kuluessa asetuksen voimaantulosta.

“Nyt lähdemme etsimään keinot, joilla asetuksen toimeenpano on Suomen oloissa mahdollisimman kustannustehokasta ja yhteensovitettavissa elinkeinoihimme. Vaikka ennallistamisasetus on Suomelle nyt selvästi aiempia versioita toteuttamiskelpoisempi, emme edelleenkään voineet tukea lopputulosta, koska mahdollisuuksia reilummalle kustannusjaolle olisi ollut. Keskustelussa sai kuitenkin laajasti kannatusta tarve kohtuullistaa kuluja ja toimia oikeudenmukaisesti, joten sen tulee näkyä toimeenpanossa”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen.

Ennallistamisasetus tähtää luontokadon pysäyttämiseen 

Ennallistamisasetuksen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa laajasti eri ympäristöissä sekä suojelualueilla että niiden ulkopuolella. Asetus tuo sitovia tavoitteita ja velvoitteita luonnon tilan parantamiseksi eri elinympäristöissä. Toimenpiteiden on tarkoitus kattaa vähintään 20 prosenttia EU:n maa- ja merialueista vuoteen 2030 mennessä ja kaikki ennallistamisen tarpeessa olevat ekosysteemit vuoteen 2050 mennessä. Asetus koskee muun muassa soita, kosteikkoja, niittyjä, vesistöjä, metsiä, maatalousympäristöjä, pölyttäjiä sekä kaupunkiympäristöjä.

Lue lisää (ym.fi) »

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *