Elävää maaseutua taajamiin

Etusivu / Kehityspolut / Luonto / Elävää maaseutua taajamiin

Luonnos

Elävää maaseutua taajamiin -hankkeessa koottiin käytännönläheinen toimintamalli päiväkodin tai koulun läheisen julkisen viheralueen (B-hoitoluokat) tai muun luonnonmukaisen alueen hoitamiseksi laiduntaen. Toimintamallissa tuodaan esille sopimuskäytäntöjä sekä ideoita huomioitavaksi laidunnushoidon suunnitteluun, valmisteluun ja toteutukseen. Mukaan on koottu myös aineistoa, miten alueita voi hyödyntää mm. opetustoimessa. Toimintamalliin on laadittu myös kustannusmallilaskelmia.

Hankkeen pilottikuntana toimi Rantasalmi, Etelä-Savosta. Elävää maaseutua -toimintamallin työstämisessä keskeisessä roolissa ovat olleet maisemalaidunnukseen erikoistuneet maatalousyrittäjät. Taustatietoa ja kokemuksia on koottu myös kunta- ja seurakuntahaastatteluilla. Hanketta toteutettiin 1.6.2017-31.12.2018. Hankkeen rahoitti Ympäristöministeriö, Keski-Suomen ELY-keskuksen (ympäristökasvatus ja -valistus) toimesta.

Tarkempia tietoja, ohjeita  ja mm. kustannuslaskentamalleja MKN maisema-asiantuntijoilta.

 

Lisätietoa:

Leena Lahdenvesi-Korhonen
kehitysjohtaja maaseutumaisema ja luonnonhoito
Maa- ja kotitalousnaisten Keskus
puh. 040 523 5133
leena.lahdenvesi-korhonen@maajakotitalousnaiset.fi