Ympäristökasvatus

Etusivu / Archive by category "Ympäristökasvatus" (Page 37)
Lähivesitutkimus kouluarkea Raumalla

Lähivesitutkimus kouluarkea Raumalla

Meremme tähden –projekti on uudistanut raumalaista koulumaailmaa. Kaikki lähti liikkeelle paikallisen puhtaan veden puolesta puhuvan Raimo Vahannon ehdotuksesta osallistua valtakunnalliseen projektiin. Yhteistyökumppaneiksi saatiin kauppakamari, yritykset ja muut toimijat. Mukaan tuli myös yrittäjyyskasvatusta. Uutta toimintamallia lähdettiin suunnittelemaan keväällä 2014. – Ympäristökasvatus on tärkeässä roolissa peruskoulun opetussuunnitelmassa ja sitä painotimme miettiessämme Koulujemme lähivedet – kokonaisuutta. Päädyimme siihen,…

Jatka lukemista

Kiikarit kaulaan – lintujen tunnistusta 14.5. Turussa

Kiikarit kaulaan – kehity lintujen lajitunnistuksessa Aika: 14.5.2016 08:00 – 10:00 Paikka: Tammenterhon luontokoulu, Ruissalo, Rantapromenadi 22 Linturetkellä Ruissalossa tunnistetaan perille saapuneita muuttolintuja la 14.5.2016 klo 8-10. Lajitunnistuksen lisäksi voit saada vastauksia mieltäsi askarruttaviin lintukysymyksiin sekä ohjeita linnunpönttöjen tekoon ja ripustukseen. Oppaana toimii Ruissalon linnustoa pitkään tutkinut Jarmo Laine Turun lintutieteellisestä yhdistyksestä. Retki sopii kaikille…

Jatka lukemista

UPM mukana laajentamassa Koulujemme lähivedet -hanketta valtakunnalliseksi

– UPM tukee Raumalla alkanutta Koulujemme lähivedet -hanketta ja laajentaa sitä UPM:n muille tehdaspaikkakunnille tämän vuoden aikana. Hankkeen tarkoituksena on lisätä peruskouluoppilaiden kiinnostusta luonnontieteisiin ja erityisesti vesiteemaan tutkimalla lähivesiä luonnossa. Hankkeessa ovat mukana UPM:n lisäksi Suomen ympäristökeskus (SYKE), Raumanmeren Rotaryklubi ja puhdasmerivesi.fi-organisaatio. Hankkeessa mukana oleville kouluille lahjoitetaan muun muassa vesitutkimusten tekemiseen tarvittavia tarvikkeita. Koululaiset ratkovat…

Jatka lukemista
Testaa lähitienoosi roskakulttuuri

Testaa lähitienoosi roskakulttuuri

Tartu Roskareissuhaasteeseen! Teiden varret ja muu lähitienoo näyttää ikävän roskaiselta. Ihan testinä kokeilepa, kuinka pitkälle pääset kotipihaltasi, kun roskapussi on jo täynnä. Itselläni 200 metriä oli ihan maximi. Ota kuva ja kerro matkan pituus Roskareissuhaasteen Facebooksivuilla. Jos roskapussi täyttyy hitaasti, onneksi olkoon! Lähiympäristösi on suht siistissä kunnossa. Kuvaa kuitenkin saaliisi ja kerro kävelemäsi keruumatkan pituus….

Jatka lukemista

Pori aktiiivisena Haasteareenalla

Porissa taltutetaan ruokahävikkiä Porin kaupunki haastaa kunnat ruokahävikin vähentämiseen ruokapalveluissaan. Erityisesti haaste heitetään muille Ravinneneutraali kunta (RANKU) -hankkeen kunnille: Mynämäki, Nakkila, Taivassalo, Turku ja Vehmaa. Porissa on tartuttu ruokahävikin vähentämiseen organisoimalla ylijäämäruuan hyödyntäminen tehokkaasti.  Ravitsemuspalveluiden suurin hävikki syntyy tarjolle laitetusta ruuasta, joka ei päädy asiakkaalle syötäväksi. – Tarjoiluhävikin pienentämiseksi syömäkelpoinen ruoka lahjoitetaan ruoka-apuun asukastuville ja…

Jatka lukemista
Puhdas merivesi -seminaari Raumalla 28.4.

Puhdas merivesi -seminaari Raumalla 28.4.

Raumalla järjestetään jo viidettä kertaa Itämeritapahtuma. Tämän vuoden teemana on Osallistu, opi ja vaikuta! Aamupäivällä alan asiantuntijat vierailevat Rauman kouluissa ja Asiantuntijat torilla -kansalaistapaamisessa. Iltapäivällä on valtakunnallinen seminaari Rauma-salissa, jossa aiheina on mm. Koulujemme lähivedet -ohjelma ja kansalaisten vaikutusmahdollisuudet Itämeren suojelutyössä. Puhujina ovat mm. Lea Kauppi (Suomen ympäristökeskus) ja Hannele Pokka (Ympäristöministeriö). Lue lisää >>…

Jatka lukemista

Puhtaat rannat – siivoustapahtuma 23.4. Turussa

Turku talkoillaan kevätloistoon Puhtaat rannat – siivoustapahtumassa Tiesitkö, että mereen joutuvasta roskasta noin 70 % vajoaa pohjalle, pois meidän silmistämme mutta meren ekosysteemin riesaksi? Torille heitetty muovipullo ajautuu tuulen ja sateen mukana jokeen ja sitä kautta mereen. Muovi pilkkoutuu yhä pienemmäksi silpuksi, kerää itseensä haitallisia aineita ja rikastuu ravintoketjussa. Linnun jalkaan kiertynyt naru vaikeuttaa sen…

Jatka lukemista

Nuukuusviikon ohjelmaa Porissa

Nuukuusviikkoa vietetään vuosittain viikolla 16. Tänä vuonna Porin jäteneuvonta ja Ravinnepankki-hanke järjestävät viikon kunniaksi kierrätysaiheisia tapahtumia. NUUKA KIERRÄTTÄÄ Ma 18.4. klo 17-20:30 Hävikistä herkuksi Nuuka ei heitä ruokaa roskiin! Marttojen opastuksella vähennät ruokahävikin syntymistä kotona ja opit taikomaan tähteistä uutta ruokaa. Kurssi järjestetään Satakunnan Marttojen tiloissa (Valtakatu 7, Pori). Kurssin hinta on 12,50 € (sisältää…

Jatka lukemista
Porissa talkoillaan – muutkin mukaan!

Porissa talkoillaan – muutkin mukaan!

Porin kaupungin ympäristövirasto haastaa kunnat ja muut tahot mukaan keväisiin siivoustalkoisiin. Erityisesti Pori haluaa haastaa Rauman, Uudenkaupungin, Kankaanpään ja Säkylän. Omiin siivoustalkoisiinsa Pori on kutsunut mukaan kaupungin koulut, päiväkodit, kerhot, kylä- ja asukasyhdistykset, urheiluseurat, harrastusryhmät, työporukat, naapurustot ja muut yhteisöt sekä kaikki kuntalaiset. – Talkoissa siivotaan yleisiä alueita, kuten koulujen ja kylätalojen yms. pihamaita, tienvarsia, metsiä,…

Jatka lukemista