Majakkaviikonloppu Selkämerellä 20. – 21.8.

Etusivu / Ajankohtaiset / Majakkaviikonloppu Selkämerellä 20. – 21.8.

Selkämeren kansallispuistoKansainvälistä majakkaviikonloppua vietetään 20.–21.8.2016 Selkämeren kansallispuiston kolmella majakkasaarella Luvian Säpissä, Rauman Kylmäpihlajassa ja Kustavin Isossakarissa. Selkämeren majakkaviikonloppuna vierailijat voivat tutustua majakoihin ja majakkasaariin erilaisen tekemisen ja ohjelman merkeissä. Tapahtumiin voi saapua omalla veneellä tai maksullisilla yleisökuljetuksilla, joihin varataan paikka etukäteen. Ohjelma jakaantuu tänä vuonna kahdelle päivälle, joten viikonlopun aikana ennättää vierailla vaikka kahdellakin majakalla. Tapahtuman koko ohjelma ja aikataulut löytyvät osoitteesta www.luontoon.fi/selkameri/ajankohtaista

Neljäs Selkämeren majakkapäivä on kaksipäiväinen

Alunperin radioamatöörien ideoimaa kansainvälistä majakkaviikonloppua vietetään vuosittain elokuun kolmantena viikonloppuna. Selkämeren kansallispuistossa, jossa majakoita on kaikkiaan kolme, majakkaviikonloppu on muotoutunut jo neljättä kertaa järjestettäväksi yleisötapahtumaksi.

Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä majakkasaarilla toimivien matkailuyrittäjien ja yhdistysten sekä Suomen majakkaseuran, radioamatöörien, Selkämeren kansallispuiston ystäväyhdistyksen ja Metsähallituksen kesken.

Selkämeren majakat Metsähallitus EI LUPAA

Opastettuja kierroksia Säpin maisemissa

Säpin majakka Luvialla on otettu käyttöön vuonna 1873, ja sen valkoinen torni kohoaa 28 metrin korkeuteen. Majakka on aiemmin äänestetty Suomen kauneimmaksi majakaksi. Säpin luonto on monipuolinen ja tarkkasilmäisimmät vierailijat voivat nähdä siellä myös mufloneita eli villilampaita, joita saarella elää.

Lauantaina 20.8. Säpin saareen, majakkaan ja sen idylliseen pihapiiriin pääsee tutustumaan opastetuilla kierroksilla maksutta. Tauko- ja tulentekopaikoilla voi nauttia eväistä. Retkelle kannattaakin varautua omin eväin, sillä Säpissä ei ole kahvila- tai ravintolapalveluja. Tapahtumassa on myynnissä majakka- ja kansallispuistoaiheisia tuotteita.

Yleisökuljetukset ja ohjelma Säpissä toteutetaan säävarauksella. Kuljetuksia järjestetään kolmesta eri satamasta:

  • Salokankaantie 54, Pori: varaukset Tommi Salokangas, p. 0500 468 826 ajalla 3.8.–17.8.
  • Merimesta, Reposaari: varaukset Timo Lokki, p. 044 500 4142 lokkitimo@hotmail.com
  • Laitakari, Luvia: varaukset Hanna Hollmen, p. 0400 531 083

Taidetta ja solmuja Kylmäpihlajassa

Kylmäpihlajan yhdistetty majakka ja luotsiasema rakennettiin vuonna 1952, ja näin ollen Kylmäpihlajan majakka on Suomen viimeinen miehitetyksi rakennettu majakka. Nykyään Kylmäpihlajan 31 metriä korkeassa tornissa toimii hotelli ja ravintola. Rauman kaupungin omistama Kylmäpihlaja liitettiin Selkämeren kansallispuistoon vuoden 2015 lopussa.

Kylmäpihlajassa majakkapäivän ohjelma painottuu sunnuntaille 21.8.. Paikalla on muun muassa Selkämeren kansallispuiston ystäväyhdistys kertomassa Rauman saaristosta ja sen elämästä, luonnosta ja kansallispuistosta rennosti solmuharjoitusten parissa. Lasse Kempaksen taidenäyttelyssä ”Merellisiä mielen maisemia” on mahdollista nähdä taiteilija itse työssään. Kylmäpihlajassa voi myös osallistua opastetulle kierrokselle sekä tutustua radioamatöörien toimintaan. Kylmäpihlajan kahvila ja ravintola ovat avoinna.

Kylmäpihlajaan voi tulla viettämään majakkapäivää joko omalla veneellä tai vesibussilla Rauman Poroholmasta. Vesibussien aikataulut, hinnat ja lippujen varaus löytyvät osoitteesta http://www.raumansaaristokuljetus.fi/

Ilta- tai päiväristeily Isoonkariin

Isonkarin punavalkoraitainen majakka Kustavissa on Selkämeren vanhin, ja koko Pohjanlahden korkein majakka. Se on valmistunut vuonna 1833 ja on lähes 50 metriä korkea.

Majakkaviikonloppuna Isossakarissa on ohjelmaa veneilijöille ja risteilyvieraille sekä lauantaina 20.8. että sunnuntaina 21.8.. Majakka ja kahvila ovat avoinna ja ruokailut järjestyvät tilauksesta. Lauantai-iltana majakalla on erikoisohjelmaa ja mahdollisuus vierailla majakassa pimeän tultua. Sunnuntain ohjelma on suunnattu erityisesti lapsille ja lapsenmielisille.

Isoonkariin tehdään majakkaviikonloppuna kaksi risteilyä, lauantaina 20.8. myöhäinen iltaristeily ja sunnuntaina 21.8. päiväristeily. Risteilyt lähtevät Uudestakaupungista Saaristolaivojen laiturista. Risteilyyn kuuluu opastettu saarikierros ja pääsy majakkaan sekä ruokailu.

Isonkarin risteilyjen ja ohjelman aikatauluista ja varauksista lisätietoa http://www.isokari.fi/

Lue lisää >> Metsähallituksen luontopalvelut

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *