Aurinkosähkön tuotanto Varsinais-Suomessa 2022–2023

Etusivu / Ilmasto / Energia / Aurinkosähkön tuotanto Varsinais-Suomessa 2022–2023
Aurinkosähkön tuotanto Varsinais-Suomessa 2022–2023

Valonia 14.2.2024: Aurinkosähkön pientuotanto Varsinais-Suomessa noudatti asennettujen järjestelmien osalta vuosina 2022-2023 aikaisempien seurantavuosien kehitystä. Vaikka ennakko-odotuksena oli, että vuoden 2022 energiakriisin myötä aurinkopaneelien kysyntä olisi kasvanut tavanomaista enemmän, näin ei koottujen tietojen mukaan ole. Vuosina 2022 ja 2023 järjestelmiä kytkettiin verkkoon yhteensä 8 258. Lukumääräisesti eniten uusia järjestelmiä on asennettu vuonna 2021, yhteensä 4 939 kpl.

Valonia on koonnut alueen sähköverkkoyhtiöiltä tietoa verkkoon liitetyistä aurinkosähköjärjestelmistä vuosilta 2016–2023. Vuonna 2023 maakunnassa oli lähes 17 000 aurinkosähköjärjestelmää ja niiden nimellisteho oli 191 MW. Maakunnan verkkoon kytketyistä aurinkovoimaloista pääosa on edelleen asennettu pientaloihin. Tyypillinen voimalakoko pientaloissa on kasvanut: tällä hetkellä se on noin 7 kW, kun se vuonna 2021 oli noin 5 kW.

Taloyhtiöiden aurinkosähköjärjestelmien määrä vielä pieni

Taloyhtiöiden aurinkosähkön hyödyntämistä on helpottanut vuonna 2023 käyttöönotettu hyvityslaskentamalli. Hyvityslaskennassa kiinteistösähköliittymän sähkönkulutuksen yli menevä aurinkosähkö jaetaan ensin huoneistojen sähkönkulutukseen sisäisessä energiayhteisössä, minkä jälkeen yli menevä aurinkosähkö myydään verkkoon. Varsinais-Suomessa on vuoden 2023 loppuun mennessä perustettu 20 energiayhteisöä.

Turun ammattikorkeakoulun ja Valonian yhteisessä TEMU –Taloyhtiöiden energiamurros -hankkeessa selvitetään taloyhtiöiden kiinnostusta energiayhteisöjen perustamiseen aurinkosähkön tuottamiseksi ja jakamiseksi asukkaille. Taloyhtiön energiajärjestelmään paneudutaan pilottikohteiden kautta. Kohteissa selvitetään muun muassa energian varastoinnin ja sähköautojen latauspisteiden mahdollisuuksia. Alkavalla kevätkaudella järjestetään mm. alueellisia työpajoja ja jatketaan taloyhtiöverkoston kokoamista.

Suurten aurinkovoimalahankkeiden tilannetta voi seurata Aurinkosähkövoimala-karttapalvelusta

Aurinkosähkön tuotanto jatkaa Suomessa kasvuaan, mutta aurinkosähkön osuus sähkön kokonaistuotannosta on vielä vähäistä. Energiateollisuus ry:n sähkötilastojen mukaan osuus oli 0,8 % vuonna 2023. Ennusteen mukaan alkaneena vuonna 2024 aurinkovoiman osuus nousee yli prosenttiin kulutuksesta ja tuotannosta. Teollisen mittaluokan hankkeita on vireillä ympäri maata runsaasti, mutta vain muutama rakennusvaiheessa.

Motiva Oy on koostanut Energiaviraston toimeksiannosta kartan, missä pääsee tarkastelemaan Suomessa suunnitteilla, rakenteilla tai tuotannossa olevia yli 1MW aurinkovoimalaitoksia.

Aurinkosähkövoimalat -karttapalvelu (aurinkosahkovoimalat.fi) »

Varsinais-Suomessa ei ole toiminnassa vielä yhtään yli 1 MW aurinkovoimalaitosta. Ainoa rakennusvaiheessa oleva hanke sijaitsee Uudenkaupungin Kalannin alueella (206 MW). Luvitusvaiheessa on kahdeksan uutta hanketta. Toteutuessaan ne lisäisivät teollisen mittaluokan aurinkovoiman tuotantokapasiteettia noin 419 MW. Esiselvitysvaiheessa on kahdeksan hanketta, jotka toteutuessaan lisäävät tuotantokapasiteettia noin 380 MW. Tulevina vuosina nähdään, kuinka moni suunnitelluista aurinkovoimalahankkeista toteutuu.

Lue lisää (valonia.fi) »

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *