Ympäristökasvatuksen valtakunnallinen avustushaku auki: ekologinen kestävyys osaksi arkea

Etusivu / Tapahtumat / Ympäristökasvatuksen valtakunnallinen avustushaku auki: ekologinen kestävyys osaksi arkea
Ympäristökasvatuksen valtakunnallinen avustushaku auki: ekologinen kestävyys osaksi arkea

Alueellisesti tai valtakunnallisesti merkittävien ympäristökasvatuksen ja -valistuksen hankkeiden vuosittainen avustushaku on avoinna Keski-Suomen ELY-keskuksessa 22.10.–2.12.2024.

Avustusta voidaan myöntää kokeilu- ja kehittämishankkeille. Hankkeiden kohderyhmiksi sopivat niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin. Avustusta voivat hakea monenlaiset toimijat lukuun ottamatta yksityishenkilöitä ja valtion virastoja.

”Tämän vuoden teema ei nosta esiin mitään ympäristön osa-aluetta, vaan huomio kohdistetaan siihen, miten ympäristökasvatusta ja -tietoisuutta saadaan edistettyä tilanteissa, joissa ihmisillä on arjessaan ja työrooleissaan paljon muutakin pohdittavaa”, kertoo ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen.

Hakukierroksella etsitään rahoitettaviksi erityisesti hankkeita, joissa

  • pyritään vähentämään ympäristöteemojen ja ekologisen kestävyyden irrallisuutta muusta ajattelusta ja toiminnasta,
  • otetaan erityisen hyvin huomioon kohderyhmän lähtökohdat ja valitaan menetelmät tämän mukaan,
  • pyritään toimintakulttuuritason ja elämäntapatason muutoksiin ja
  • tunnistetaan hankkeen yhteydet GreenCompiin, Kestävää kehitystä koskevaan eurooppalaiseen osaamiskehykseen.

Lue lisää ELY-keskuksen tiedotteesta »

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *