Teija Tiitinen, projektipäällikkö, Museovirasto

Kaikki Suomen muinaisjäännökset ovat heti löydyttyään automaattisesti muinaismuistolain (MML 295/1963) rauhoittamia. Erillistä rauhoituspäätöstä ei tarvita. Muinaismuistolain mukaan ilman lain nojalla annettua lupaa on kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen kielletty. Mikäli muinaisjäännökseen tulee syystä tai toisesta tarve kajota, on se kuitenkin lain mukaan tietyin edellytyksin mahdollista, mutta aina luvanvaraista. Sen voidaanko kajoamiseen myöntää lupa, määrittää pääasiassa se, miten merkittävästä kajoamistarpeesta on kyse, kun sitä verrataan muinaisjäännöksen merkitykseen.

Kajoamista muinaisjäännökseen on myös arkeologinen tutkimus, joka tehdään puhtaasti tieteellisin perustein. Vuoden 2019 aikana myönnetyistä 188 tutkimusluvasta noin 10 % koski rakennushankkeisiin liittymättömiä tutkimuksia. Tällöin tavoitteena on saada tietoa joko kyseistä kohteesta sinänsä tai kohteen edustamasta kulttuurihistoriallisesta ilmiöstä. Näissä tapauksissa kajoaminen ei kuitenkaan yleensä johda muinaisjäännöksen poistamiseen, vaan se pyritään tutkimusten jälkeen palauttamaan mahdollisimman lähelle tutkimuksia edeltänyttä tilaa. Tutkimusten tarkka dokumentointi takaa sen, että saatu tieto tallentuu mahdollisimman hyvin sekä nykyisten että tulevien sukupolvien käyttöön.

Vuosittain myönnetyistä tutkimusluvista suurin osa liittyy maankäyttöhankkeista johtuviin tarpeisiin rajata kohde tai saada siitä muuta lisätietoa. Usein saatetaan joutua selvittämään muinaisjäännöksen laajuus ja sen kulttuurikerrosten syvyys, jotta jatkotutkimuksia varten tarvittavien resurssien määrää voitaisiin arvioida. Tällöin muinaisjäännöstä ei vielä poisteta. Vuonna 2019 tehdyistä arkeologisista kaivauksista noin viidennes oli sellaisia, joissa muinaisjäännös poistettiin osittain tai kokonaan.

Yleisimmin arkeologiset tutkimukset liittyvät erilaisiin linjahankkeisiin (esim. puhelin, valokuitukaapeli, vesijohdot), joiden kaivamisen yhteydessä on riski siihen, että muinaisjäännökseen saatetaan kajota. Tällaisissa tapauksissa edellytetyt tutkimukset tehdään useimmiten valvontana. Mikäli linjan kaivamisen yhteydessä havaitaan jotain muinaisjäännökseen viittaavaa, keskeyttää työtä valvova arkeologi työn havaintojen dokumentoinnin ajaksi. Toisinaan on mahdollista, että kaivuu pysäytetään kokonaan ja valvonta muuttuu varsinaiseksi kaivaukseksi.

Maankäyttöhankkeisiin liittyvien tutkimusten tarve ja toteutustapa pyritään aina arvioimaan mahdollisimman varhain hankkeen suunnitteluvaiheessa. Vuoden 2020 alussa voimaan tulleen uuden museolain (314/2019) myötä muinaisjäännösten suojeluun liittyviä kysymyksiä ratkotaan 24 alueellisessa vastuumuseossa sekä Museovirastossa. Yksin Museovirastossa vuoden 2019 aikana kirjoitettiin lähes 2500 lausuntoa, joissa otettiin kantaa muinaisjäännösten inventointi-, tarkastus-, kartoitus- tai suojelutarpeisiin. Tähän päälle tulivat vielä silloisten nk. sopimusmaakuntamuseoiden kannanotot omilla alueillaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että päivittäin muinaisjäännöksiin liittyviä suojeluasioita ratkaistaan eri puolilla Suomea eri organisaatioissa yhteensä useita kymmeniä kertoja.

Muinaismuistolaki määrittää suojelun ehdot. Vuosia noudatetut ja hyviksi koetut käytänteet sekä Museoviraston työstämät ohjeistukset ovat luoneet tietyt linjaukset siitä, miten kunkin tyyppisissä tapauksissa asiat ratkaistaan. Tästä huolimatta viime kädessä kussakin yksittäisessä tapauksessa tarvittavien toimenpiteiden arvioinnin ja kannanoton tekee alueesta vastaava suojeluviranomainen oman kokemuksensa ja näkemyksenä perusteella.

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ja arkeologinen kulttuuriperintö

VARK -inventoinnin lähtökohtana ovat maankäyttö- ja rakennuslaki sekä valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Valtakunnallisten alueiden käyttötavoitteiden ensisijaisena tarkoituksena on varmistaa, että valtakunnallisesti merkittävät asiat huomioidaan ja niihin liittyvät arvot turvataan kaavoituksessa ja muussa maankäytön suunnittelussa. VARK -luettelon tarkoitus on osaltaan ohjata maankäyttöä siten, että sen yksittäisten kohteiden kuvauksissa osoitetut ominaisuudet ja arvot voidaan turvata.

Vastaavat inventoinnit rakennetun kulttuuriympäristön ja maisemien osalta ovat olleet pitkään käytössä. Vuonna 1993 julkaistiin ympäristöministeriön ja Museoviraston Rakennettu kulttuuriympäristö: valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt (Lauri Putkonen), jossa oli luetteloitu valtakunnallisesti merkittävät rakennuskokonaisuudet. Luettelo uusittiin 2000-luvun alussa uuden maankäyttö- ja rakennuslain tarpeisiin ja otettiin käyttöön valtioneuvoston periaatepäätöksellä vuonna 2009 (RKY inventointi). Vastaava valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita koskenut päätös tehtiin jo vuonna 1995. Uusintainventointi sitä varten valmistui vuonna 2015, mutta sitä koskeva hallinnollinen käsittelyprosessi on vielä kesken.

Ensimmäinen muinaisjäännöksiä koskeva valtakunnallinen selvitys valmistui vuonna 1984 (Valtakunnallisesti merkittävät esihistorialliset suojelualuekokonaisuudet. Sisäasiainministeriö, kaavoitus- ja rakennusosasto, tiedotuksia 3/1983.). Siinä kuitenkin käsiteltiin ja kuvattiin laajoja esihistoriallisena aikana tiiviisti asutettuja maantieteellisiä aluekokonaisuuksia kuten kokonaisia jokilaaksoja. Käytännössä se ei koskaan muodostunut suojelua ohjaavaksi työkaluksi yleispiirteisyytensä vuoksi. Se ei myöskään koskenut koko arkeologista kulttuuriperintöä vaan valmistumisajankohdalleen ominaisesti mukana olivat ainoastaan esihistorialliset aluekokonaisuudet. Tältä osin näkökulmaa laajennettiin vuonna 2001 valmistuneessa Maiseman Muisti - valtakunnallisesti merkittävät muinaisjäännökset -julkaisussa. Siinä kohdemäärä on verraten suppea ja käsittää vain noin parisataa ns. Suomen merkittävimmäksi arvioitua arkeologista kohdetta. Kohteiden valintaa ei toteutettu varsinaisena viranomaisten laatimana kulttuuriympäristöinventointina, joka olisi viety valtioneuvoston hyväksyttäväksi ja osaksi valtakunnallisia alueiden käyttötavoitteita. Silläkään ei näin ollen ole ollut kovin suurta merkitystä maankäytön suunnittelun ohjauksessa.

Valtakunnallisten alueiden käyttötavoitteiden mukaisen muinaisjäännösten merkittävyyttä määrittävän inventoinnin puuttuminen on tiedostettu. Museovirastossa sen toteuttaminen on ollut jo pitkään tavoitteena ja inventoinnin toteuttamistarve on kirjattu myös valtioneuvoston periaatepäätöksellään hyväksymään Kulttuuriympäristöstrategiaan 2014–2020 sekä strategian toimeenpanosuunnitelmaan. Työ valtakunnallisesti merkittävien arkeologisten kohteiden inventoimiseksi aloitettiin Museovirastossa vuoden 2018 kesällä ja sen on arvioitu päättyvän vuoden 2022 aikana. Hanke koskee sekä maalla olevaa että vedenalaista arkeologista kulttuuriperintöä. Vaikka toteuttamisvastuu hankkeessa on Museovirastolla, on siihen osallistunut laajasti myös alueellisten vastuumuseoiden ja Metsähallituksen edustajia. Hankkeen ohjausryhmässä on lisäksi edustus tieteellisistä seuroista, yliopistoista, Kuntaliitosta sekä opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja ympäristöministeriöstä.

Kun VARK -inventointi valmistuu ja tulee osaksi valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaisia inventointeja, muinaisjäännösten suojelua ohjaavien viranomaisten työ nopeutuu ja helpottuu. Maankäytön suunnitteluun VARK -kohdeluettelo luo ennakoitavuutta, kun etukäteen tiedetään, sijaitseeko suunnittelualueella nimenomaan valtakunnallisesti merkittäviä arkeologisia kohteita. Kajoamis- tai tutkimuslupien käsittelyssä VARK-kohteilla tulee näillä näkymin olemaan muita kohteita tarkemmat päätöksentekokriteerit. Huomionarvoista on kuitenkin se, että muinaismuistolaki ja sen asettamat maankäytön rajoitukset ovat edelleen voimassa kaikilla kiinteiksi muinaisjäännöksiksi luokitelluilla arkeologisilla kohteilla myös VARK -prosessin jälkeen. Kriteerit ja kajoamisen ehdot, kuten riittävät tutkimukset, pysyvät niiden osalta ennallaan.

Valtakunnallisesti merkittävien arkeologisten kohteiden valinta

Museovirasto toteuttaa VARK-hanketta yhdessä alueellisten vastuumuseoiden ja Metsähallituksen kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vastuumuseoiden ja Metsähallituksen arkeologit osallistuvat omilla toimialueillaan kohteiden valintaan ja niiden arvottamiseen sekä merkittävässä määrin myös maastotarkastuksiin.

VARK -inventoinnissa käydään läpi muinaisjäännösrekisterissä jo olevat kohteet ja niistä poimitaan ns. potentiaaliset ehdokkaat. Näiden ehdokkaiden joukosta valitaan ne kohteet, joille tehdään tarkempi merkittävyysanalyysi. Uusia ennestään tuntemattomia kohteita ei siis etsitä, mutta jos edustavia uusia kohteita hankkeen aikana löytyy, niin ne luonnollisesti otetaan mukaan arviointiin. Varsinaisia maastotarkastuksia tehdään ainoastaan niillä kohteilla, joiden tiedot ovat vanhentuneet tai joiden rajaukset ovat tekemättä tai joista ei ole valokuvia käytettävissä.

Tavoitteena on saada esiin sellaiset omaa muinaisjäännöstyyppiään edustavat kohteet, jotka mahdollisimman hyvin kuvaisivat Suomen muinaisuutta niin alueellisesti, ajallisesti kuin myös temaattisesti. Valittujen kohteiden avulla tulisi olla mahdollisuus esittää mahdollisimman eheä kertomus Suomen alueen muinaisuudesta. Huomionarvoista on, että valtakunnallisesti merkittävät arkeologiset kohteet eivät ole pelkästään muinaismuistolain rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä vaan mukana on myös muita arkeologisoituneita kulttuuriperintökohteita. Nekin kertovat jotain oleellista Suomen menneisyydestä, vaikka niillä ei lain suomaa rauhoitusta olekaan. Tämä tosin edellyttää rajankäyntiä rakennetun kulttuuriympäristön kohteiden kanssa.

Useampi VARK -kohde voi myös muodostaa yhdessä laajemman VARK-alueen. Alue voidaan muodostaa, mikäli kohteet kuuluvat kiinteästi samaan kulttuurihistorialliseen tai topografiseen kontekstiin. Tämä mahdollistaa myös sen, että VARK -alueilla voi olla joitain sellaisia arkeologisia kohteita, jotka yksinään eivät olisi valtakunnallisesti merkittäviä. Niiden VARK -kohdeluetteloon mukaan liittäminen perustuu siihen, että arkeologisesti yhtenäisen kohdekokonaisuuden ymmärrettävyys heikkenisi, jos siitä joku osa jätettäisiin pois.

Kohteiden arviointikriteeristö

Kohteiden merkittävyyden arviointia varten on kehitetty kuusi näkökulmaa käsittävä kriteeristö, jota on mahdollista soveltaa myös muissa yhteyksissä muinaisjäännösten merkittävyyttä arvioitaessa.

Arviointikriteerit ovat:

1. Arkeologinen/ historiallinen merkittävyys eli miten hyvin kohde ilmentää edustamansa aikakauden ilmiöitä, prosesseja ja tapahtumia, ja miten hyvin se välittää meille tietoa niistä kulttuurihistoriallisista prosesseista, jotka ovat sen muodostaneet.

2. Tutkimuksellinen arvo. Kohteen tutkimuksellinen arvo määräytyy sen perusteella, miten paljon kohteesta on saatu tai on edelleen saatavissa tietoa. Arvioitavana on se, miten paljon kohteella on vielä tutkimuksellista potentiaalia ja miten paljon kohteen aiemmat tutkimukset ovat vaikuttaneet näkemyksiimme menneisyydestä.

3. Yleisyys – harvinaisuus. Kriteeri punnitsee sitä, miten harvinainen tai yleinen muinaisjäännöstyyppi tai sen edustama ilmiö on. Molemmat ääripäät voivat olla kohteen merkittävyyttä lisääviä ominaisuuksia. Yleiset ilmiöt kuvaavat eri kulttuurivaiheille tyypillisiä piirteitä, jotka ovat todennäköisesti olleet yhteisiä ja tuttuja suurimmalle osalle alueen väestöstä. Näiden kautta toisistaan eroavia kulttuurialueita voidaan luonnehtia ja erotella. Piirteissä tapahtuneet muutokset puolestaan kertovat jotain olennaista yhteisöjen kehityksestä. Harvinaiset muinaisjäännökset taas puolestaan kertovat usein jostain poikkeuksesta verrattuna normaaliin. Tällaisia voivat olla mm. alueelle vieraat hautatyypit, jotka usein tulkitaan joko muualta tulleiden tai yhteisöissään epätavallisten yksilöiden haudoiksi. Yksittäisinäkin ilmiöinä ne saattavat olla arkeologisen kulttuuriperinnön kannalta merkittäviä. Tosin arkeologisen aineiston kohdalla kyse saattaa olla myös huonosti tunnetuista ja vaikeasti havaittavista ilmiöistä, jotka todellisuudessa ovat saattaneet olla omana aikanaan yleisiä.

4. Arkeologinen monimuotoisuus. Arkeologinen kohde voi olla monimuotoinen ja ajallisesti kerroksellinen. Tällöin samalla alueella on saattanut olla ollut pitkäaikaista toimintaa, joka on jättänyt maaperään usean tyyppisiä rakenteita eri aikakausilta. Monimuotoisuutta voidaan pitää kohteen merkittävyyttä lisäävänä tekijänä, jolloin samalta alueelta on mahdollista saada tärkeää tietoa kulttuuristen ilmiöiden kehittymisestä. Tämä ei kuitenkaan sulje pois sitä, etteikö kohde, joka on ollut käytössä vain lyhyen aikaa ja jossa on vain yhteen muinaisjäännöstyyppiin liittyviä piirteitä voisi myös olla merkittävä. Tällaisesta kohteesta puolestaan voidaan saada mahdollisimman tarkkaa tietoa siitä, minkälainen jokin rakennetyyppi on ollut jonain tiettynä aikana.

5. Ympäristö ja maisema. Kohteen merkittävyyteen vaikuttaa voimakkaasti se, jos muinaisjäännöksen ympäristö ja maisema ovat säilyneet niin, että ne auttavat ymmärtämään sitä, miksi kohde sijaitsee juuri sillä kyseisellä paikalla ja miten muinaisjäännös on vaikuttanut alueen kehitykseen. Merkittävyyttä lisää myös se, jos muinaisjäännös on sitä ympäröivän maiseman keskeinen elementti, joka määrittää sen, miten me tämän maiseman koemme.

6. Säilyneisyys. Kohde voi olla merkittävä ainoastaan, mikäli siinä on säilynyt hyvin sen käyttöhistorian aikaisia olennaisia rakenteellisia piirteitä, eikä myöhempi ihmistoiminta ole aiheuttanut sellaisia vaurioita, jotka olisivat muuttaneet kohteen alkuperäistä luonnetta.

Kriteeristön perusteella ehdolle valittuja arkeologisia kohteita arvioidaan suhteessa muihin vastaavan tyyppisiin kohteisiin. Arviointia vaikeuttaa se, että mitä paremmin kohde on säilynyt, niin sitä vähemmän siitä yleensä tiedetään. Esimerkiksi tutkimattoman ja hyvin säilyneen rautakautisen kalmiston arvioinnissa on yleensä luotettava siihen, mitä vastaavan tyyppisistä kohteista yleensä tiedetään. Tällöin arvioinnissa painottuu se, että kohde on poikkeuksellisen autenttisessa tilassa ja siinä on edelleen runsaasti tutkimuspotentiaalia.

Toisaalta arvioinnissa on mukana tutkimushistoriallisesti merkittäviä arkeologisia kohteita, jotka ovat lähes kokonaan tai jopa kokonaan tutkittu. Näissä tapauksissa arvioinnissa painottuvat kohteen kulttuurihistoriallinen merkitys ja sen vaikutus ympäröivään maisemaan. Sillä, miten ympäröivä maisema koetaan, on tärkeä merkitys, kun tällaisen kohteen säilyttämistä arvioidaan. Esim. Turun Koroistenniemi, Liedon Ristinpelto tai Kotokallio ovat valtaosaltaan tutkittu, eikä kaivauksin uutta tietoa enää juurikaan ole saatavissa. Mutta paikan henki - genius loci – näissä paikoissa muuttuisi täysin, jos nykyisellään rekonstruoidut rakenteet poistettaisiin. Monesti on tärkeää, että tutkimushistoriallisesti merkittävä kohde on edelleen koettavissa osana omaa ympäristöään.

Tavoitteena VARK kohdeluettelon monimuotoisuus

Suomesta tunnetaan nykyisin lähes 35 000 kiinteää muinaisjäännöstä. Kun tähän lukuun lisätään vielä nekin arkeologiset kohteet, jotka eivät ole muinaismuistolain rauhoittamia, on niitä yhteensä noin 55 000. Näistä noin 1000–1500 kohdetta tullee päätymään VARK -luetteloon. Kohdeluetteloon on määrä poimia sellaisia kohteita, jotka mahdollisimman hyvin edustaisivat Suomea niin kulttuurisesti kuin alueellisesti.

Helpoimmin tämä toteutuu kivikautisten asuinpaikkojen kohdalla, joita Suomesta on rekisteröity eteläistä saaristoa myöten pohjoisimpaan Lappiin saakka. Kaikista muinaisjäännöksistä niitä on eniten määrällisesti (noin kolmannes kaikista muinaisjäännöksistä) ja ajallisesti ne edustavat lähes 70 % siitä ajasta, joka Suomessa on ollut jääkauden jälkeen asutettuna. Helpoinkaan kohderyhmä ei silti ole ongelmaton. Vaikka kivikautisia asuinpaikkoja on tutkittu jo 1800-luvulta lähtien, ei edelleenkään täysin tiedetä, miten paljon niissä on alueellisia ja ajallisia eroja. Rakenteista kivikautisilla asuinpaikoilla erottuvat selvimmin asumuspainanteet, jotka vaikuttaisivat tämänhetkisen tiedon mukaan olevan yleisimpiä Pohjanlahden rannikolla - Vaasan ja Tornion väliseltä kaistaleelta – ja siitä itään ja kaakkoon olevalla alueella. Lounais-Suomessa, Hämeessä ja suurimmassa osassa Lappia ne näyttäisivät olevan harvinaisia.

Toinen yleinen kohderyhmä ovat historiallisen ajan asuinpaikat. Niitä tunnetaan lähes koko Suomen alueelta ja näin ollen myös VARK -kohdeluetteloon on mahdollista saada erityyppisiä ja erilaisiin kulttuurisiin ilmiöihin liittyviä asuinpaikkoja maamme eri kulttuurialueilta. Yhteiskunnan hierarkkiseen kerrostumiseen liittyviä esimerkkejä saadaan kartanoiden ja niihin liittyvien torppien paikoista sekä kylätonteilta. Elinkeinoihin suoraan liittyviä asumuksia ovat mm. pyyntiasuinpaikat saaristossa. Metsien käyttöön taas liittyvät erityyppiset tilapäisasumukset niillä alueilla, joissa tervan- ja miilunpoltto ovat olleet yhteisöille merkittävä tulonlähde. Historiallisen ajan arkeologisen kulttuuriperinnön kohdalla työtä helpottaa se, käytettävissä on myös arkistolähteitä ja muita tietoja arvioinnin apuna.

Tärkeä osa historiallisen ajan arkeologista kulttuuriperintöä ovat teollisuushistoriaan ja raaka-aineiden hankintaan liittyvät kohteet. Varhaisimman raudanvalmistuksen rakenteista useimmat sijoittuvat varsin pienelle alueelle Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen hyvien kuljetusyhteyksien ja malmivarantojen lähelle. Valtakunnallisesti merkittäviä teollisuusarkeologisia kohteita, joilla aikanaan on ollut tärkeä osa oman ympäristönsä kehittymisessä, sijaitsee kuitenkin myös Itä- ja Länsi-Suomessa. Teollisuusarkeologian osalta lähtökohdat valtakunnallisesti merkittävien kohteiden valintaan ovat hyvät. Sen sijaan metsäteollisuuden alkuvaiheisiin - esimerkiksi uittoihin - liittyviä muinaisjäännöksiä tunnetaan heikosti, eikä niitä valitettavasti ole myöskään mukana VARK -ehdokkaissa. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka VARK -luettelon tavoitteena on kuvata Suomen muinaisuutta mahdollisimman hyvin, tulee aukkoja jäämään sellaisten merkittävienkin kulttuuristen ilmiöiden kohdalla, joista ei ole säilynyt riittävästi edustavia rakenteita.

Mikään ei ole ikuista

Kohteiden valintoja ja arviointia tehtäessä joudutaan pohtimaan myös arkeologian yleistä ongelmaa eli sitä kuvaako havaittu tilanne todellisuutta vai ainoastaan vallitsevaa tutkimustilannetta? VARK-luetteloon edustavimmat asumuspainannekohteet tultaneen valitsemaan alueilta, jossa ne ovat tyypillisiä ja monimuotoisimpia. Lounaissuomalaisilla verraten vaatimattomilla asumuspainanteilla on silti oma merkityksensä. Näillä kivikautisilla asuinpaikoilla todennäköisesti on sellaisia piirteitä, jotka ovat vieraita alueilla, joissa asumuspainanteet ovat yleisiä. Tämän vuoksi niilläkin saattaa olla valtakunnallista merkitystä. Toisaalta asumuspainanteet ovat saattaneet olla yleisiä myös eteläisen Suomen asuinpaikoilla, mutta niitä ei vain havaita eteläsuomalaisten metsien vahvan aluskasvillisuuden ja paksujen pintaturvekerrosten vuoksi.

Sama logiikka koskee mm. varhaismetallikautisia hautaraunioita, jotka ovat koko rannikkoalueella yleisiä, mutta sisämaassa harvinaisia. Rannikon monumenttiraunioita, jotka sijaitsevat maisemallisesti näyttävissä maastokohteissa, on vuosikymmenien aikana tutkittu runsaasti ja ne tunnetaan jo melko hyvin. Sen sijaan sisämaan hautaröykkiöt tunnetaan huonommin - samoin kuin niiden edustama kulttuuri ja ne olosuhteet, joissa haudat aikoinaan on tehty. Sisä- ja Itä-Suomen vähät hautarauniot voivat tulevaisuudessa olla tutkimuksen kannalta merkittävämpiä kuin verraten hyvin tunnetut lounaissuomalaiset röykkiöhaudat. Suojelun kannalta ongelmallista on se, että mikä tänään on kiinnostavaa ja tutkimuksen kannalta keskeistä, ei välttämättä kymmenen vuoden päästä enää ole merkittävää. Ja toisinpäin: se, mikä nyt tuntuu suojelun kannalta toisarvoiselta saattaa tulevaisuudessa osoittautua juuri sellaiseksi tutkimusaineistoksi, joka toisi tutkimukselle tärkeää lisätietoa, jostain meille vielä tällä hetkellä näkymättömästä ilmiöstä.

Kohdevalintoja tehtäessä joudutaan tyytymään siihen tietoon, joka meillä juuri nyt on käytettävissä. Kun käynnissä oleva VARK -prosessi saadaan valmiiksi ja kohdeluettelo suojeluviranomaisten ja maankäytön suunnittelijoiden käyttöön, se määrittää sen, mitä me nyt pidämme merkittävänä ja säilyttämisen veroisena. Luettelo tulee heijastamaan vahvasti oman aikansa arvoja ja merkityksiä. VARK -luettelon on sen vuoksi uudistuttava ajan myötä, kun tutkimustieto lisääntyy ja olosuhteet maastossa muuttuvat. Käynnissä oleva muinaismuistolain uudistus tuonee omalta osaltaan tulevien vuosien kuluessa uusia näkökulmia arkeologisen kulttuuriperinnön arvottamiseen. Toivottavasti nyt valmisteilla olevaan VARK -kokoelmaan kuitenkin saadaan kootuksi kulttuuriperinnön kannalta sellaisia olennaisia ja pysyviä piirteitä, joiden perustalta myös tulevia arviointeja voidaan lähteä toteuttamaan.

Tulosta artikkeli tästä