VäKi-blogi: Eilisen tähteistä maistuva ateria

Etusivu / Kehityspolut / Kestävät valinnat / VäKi-blogi: Eilisen tähteistä maistuva ateria

VäKi blogiRuokahävikin hallinnassa on tärkeä tarkastella omia tottumuksia – paljonko omasta ruokakaapista päätyy biojäteastiaan. Foodspillin (2012) tutkimuksen mukaan valtaosa ruokahävikistä syntyy juuri kotitalouksissa.

Vähemmän jätettä – enemmän kiertoa hengessä järjestettiin yhdessä TYY:n ympäristösiiven kanssa duunausilta, jossa eilisen tähteistä rakennettiin maistuvaa iltapalaa.

Saimme vanhoja poisheitettäviä leivänkannikoita, kolusimme kaupanalennushyllyjä ja löysimme sieltä muutaman tummuneen banaanin sekä voirasvaseosta. Lisäksi kävimme hakemassa kauppapuutarhalta II–luokan vihanneksia: tomaatteja, käyriä pikkukurkkuja, paprikaa ja chiliä. Kolusimme myös omia kaappejamme ja sieltä löytyi pian vanhaksi menevän sipulipussi, punajuuria ja jääkaapista kananmunia.

Torstai-illalla kahdeksan innostunutta tuunauskokkaajaa koontui Aurajokisäätiön Myllyrintalon tupaan, ja pohti mitä näistä syntyisi?

Lue lisää >> VäKi-blogi

Ideoita tähderuokiin >> Martat

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *