Teollisten symbioosien työpajan saldona yli 300 symbioosiaihiota

Etusivu / Ajankohtaiset / Teollisten symbioosien työpajan saldona yli 300 symbioosiaihiota

Perjantaina 15.1.2016 järjestettiin Varsinais-Suomen ensimmäinen teollisten symbioosien FISS-työpaja. Työpajassa etsittiin maakunnan yritysten välille kiertotalouteen perustuvia symbiooseja eli pyrittiin löytämään kiertotalouteen perustuvaa hyötykäyttöä ja hyödyntäjiä niin aineellisille kuin aineettomillekin resursseille.

Nyt järjestetty alueen ensimmäinen työpaja onnistui jopa yli odotusten. Paikalla Turun ammattikorkeakoulun tiloissa oli lähes 40 yritys- ja organisaatioedustajaa ja iltapäivän kestäneen tilaisuuden aikana löydettiin noin 330 symbioosiaihiota, joita yrityksillä ja organisaatioilla on nyt mahdollisuus lähteä viemään eteenpäin joko itsenäisesti tai alueellisten FISS-koordinaattorien avustuksella.

– Työpaja meni loistavasti, paikalla oli sekä isoja että pieniä organisaatioita niin yksityiseltä kuin julkiselta puolelta. Itse fasilitoimassani pöydässä selkeästi halutuimmaksi materiaaliksi nousivat puhtaat ja tasalaatuiset muovivirrat. Jään innolla odottamaan myös seuraavaa huhtikuussa järjestettävää työpajaa, iloitsee FISS Varsinais-Suomi hankkeen projektipäällikkö Nea Metsänranta Turun ammattikorkeakoulusta.

Varsinais-Suomen seuraava työpaja järjestetään perjantaina 15.4.2016.

Lue lisää >> Varsinais-Suomen Yrittäjä / Y-lehti

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *