Tee alueesi ruoantuotannosta maailman kestävintä − toteuta kokeiluhanke

Etusivu / Ajankohtaiset / Tee alueesi ruoantuotannosta maailman kestävintä − toteuta kokeiluhanke

Maa- ja metsätalousministeriö hakee toteuttajaa puolitoistavuotiselle hankkeelle, jonka tavoitteena on kehittää ja pilotoida kestävä alueellinen ruokajärjestelmä.

Kestävä alueellinen ruokajärjestelmä -hanke liittyy tavoitteeseen edistää Suomen kiertotaloutta ruokajärjestelmän kestävyyttä kehittämällä. Hanke tulee toteuttaa 1.6.2017–31.12.2018 ja sen kokonaisrahoitus on 150 000 euroa. Haku päättyy 27.4.2017.

Hankkeen toteuttajaksi valittavan toimijan tehtävänä on luoda ja toteuttaa kiertotalouteen ja paikallisten resurssien hyödyntämiseen perustuva alueellisen ruokajärjestelmän malli, jota sovelletaan esimerkkialueella käytäntöön. Maailma tarvitsee nyt kipeästi edelläkävijöitä kestävään ruuantuotantoon, kun väestö kasvaa, luonnonvarat hupenevat ja ilmasto lämpenee. Uudet ratkaisut voivat tarjota suomalaisille menestystä myös globaalissa kilpailussa.

Alueellisella ja kestävällä ruokajärjestelmällä tarkoitetaan muun muassa sitä, että mahdollisimman paljon käytetyistä tuotantopanoksista tulee alueelta, jolla ruoka myös tuotetaan ja kulutetaan. Kestävässä ruokajärjestelmässä ravinteet kierrätetään takaisin peltoon kasvien tarvitsemassa määrin ja erilaiset energiantuotantomahdollisuudet käytetään hyväksi.

Kestävä alueellinen ruokajärjestelmä perustuu paikallisen ruuan arvostukseen ja paikallisen ruokakulttuurin kehittämiseen. Avainhankkeen tavoitteena on edistää alueellista kestävää ja kannattavaa ruuantuotantoa.

Sitran, maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, elinkeinoelämän ja eri sidosryhmien yhteistyönä syksyllä 2016 valmistui Kierrolla kärkeen, Suomen tiekartta kiertotalouteen 2016–2025. Tiekartan yhtenä painopistealueena on kestävä ruokajärjestelmä ja Alueellinen kestävä ruokajärjestelmä -hanke on painopistealueen avainhanke.

Lue lisää >> Maa- ja metsätalousministeriö

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *