ympäristökasvatus

Etusivu / Posts tagged "ympäristökasvatus" (Page 25)
Koulujemme lähivedet sai omat sivut

Koulujemme lähivedet sai omat sivut

Oppia ja elämyksiä lähiveden äärellä Koulujemme lähivedet -toiminnan laajentamiseksi on syntynyt alueellisten toimijoiden tukiverkosto. Olemme koonneet aiheesta esitteen ja Ympäristö Nyt -palveluun omat sivut, jonka kautta löydät tietoa, ohjeita ja vinkkejä toiminnan käynnistämiseen. Lisäksi järjestämme tilaisuuksia kokemusten vaihtoon. Ensimmäinen tilaisuus on Liedon Tarvasjoella 8.3. Rauman koulut haastavat muut Lounais-Suomen koulut mukaan Koulujemme lähivedet -toimintaan. Koulujemme lähivedet -sivustolla tuetaan toiminnan leviämistä. Uutisoimme, jaamme materiaalia…

Jatka lukemista

Ympäristö Nyt -uutisviestin teemana ympäristökasvatus

Vuoden ensimmäisen Ympäristö Nyt -uutisviestin teemana on lasten ja nuorten ympäristökasvatus. Kevään aikana on tarjolla monenlaista tukea ja tilaisuutta ympäristökasvatuksen kehittämiseksi kouluissa. Koulujemme lähivedet -verkosto on koonnut esitteen ja nettisivut Ympäristö Nyt -palveluun ja järjestää aiheesta tilaisuuden Liedon Tarvasjoella 8.3. Rauman Koulujemme lähivedet -haasteeseen vastanneille kouluille Vesitesti-laukku Luonnontutkimuksen seminaari Turussa 16.3. Meremme tähden VI -tapahtuma Raumalla 24.4. Vaikuta vesiin -kampanjan helmikuu: Kodin…

Jatka lukemista

Ulos – Ut – Out! -suurtapahtuma kesäkuussa

Kansainvälinen ulkona oppimisen suurtapahtuma järjestetään 5.-6.6.2017 Turussa ja Sauvossa. Tätä ainutkertaista tapahtumaa ei kannata jättää väliin! Tapahtuma alkaa seminaarilla Turun linnassa ja jatkuu lukuisissa työpajoissa eri puolilla Turkua sekä leirikeskus Ahtelassa Sauvossa. Teemana on suomalainen luonto oppimisympäristönä ja se toteutetaan suomen, ruotsin ja englannin kielellä. Osallistujiksi odotetaan opetus-, sosiaali- ja kasvatusalan ammattilaisia, opiskelijoita ja näiden kanssa luonnossa…

Jatka lukemista

Uusi ympäristökasvatuksen verkosto aloittaa

Lounais-Suomessa aloittaa toimintansa uudenlainen vapaamuotoinen ympäristökasvatuksen asiantuntijaverkosto. Verkostossa jäsenillä on mahdollisuus vahvistaa omia ympäristökasvatustietojaan ja osaamistaan sekä osallistua yhdessä muiden toimijoiden kanssa ympäristökasvatuksen alueelliseen edistämiseen. Verkosto on ensisijaisesti suunnattu kaikille Varsinais-Suomessa tai Satakunnassa ympäristökasvatustyötä tekeville tai siitä kiinnostuneille henkilöille. Toiminta pohjautuu aiemmin toimineeseen Varsinais-Suomen ja Satakunnan yhteiseen Sateenvarjoryhmään. Verkoston toiminnan keskiössä on vapaamuotoinen ympäristökasvatuksen kehittämis-…

Jatka lukemista

Ihmisen ja ympäristön yhteinen terveys

Ympäristötiedon foorumi Ympäristötiedon foorumi välittää viimeisintä tutkimustietoa ympäristöalan päätöksentekoon ja hallinnon tarpeisiin. Foorumi järjesti viime vuonna 18 seminaaria ja tilaisuutta. Tilaisuudet ovat aina ilmaisia ja usein niitä voi seurata verkkolähetyksinä eri puolilta Suomea.  Verkoston jäseniä ovat mm. SYKE, ympäristöministeriö, Kuntaliitto ja Turun ja Helsingin yliopistot. Ma 6.3. klo 9-12.30 Kohti turvallista, monimuotoista elinympäristöä -seminaari Ihmisen…

Jatka lukemista
Koulujemme lähivedet -tilaisuus 8.3. Liedossa

Koulujemme lähivedet -tilaisuus 8.3. Liedossa

Aika: ke 8.3. klo 14 – 17 Paikka: Tarvasjoen koulu, Hämeen Härkätie 753, Lieto Maaliskuussa kokoonnutaan jakamaan tietoa ja vaihtamaan kokemuksia Koulujemme lähivedet -toiminnasta. Toiminta on lähtenyt liikkeelle Raumalta, joka on haastanut Lounais-Suomen kunnat ja koulut mukaan lähivesitoiminnan toteuttamiseen. Tilaisuus on suunnattu erityisesti opettajille, rehtoreille ja muille sivistystoimen edustajille. Ideana on, että koulu valitsee oman lähiveden ja tekee tutkimusretkiä…

Jatka lukemista
Teijon koulu mukana lähivesitutkimuksessa

Teijon koulu mukana lähivesitutkimuksessa

Teijon kansallispuiston keskellä on luontopainotteinen Teijon koulu, joka vastasi Rauman Koulujemme lähivedet -haasteeseen. – Osallistuminen tähän lähivesien tutkimiseen sopii koulun toimintaan mainiosti, iloitsee rehtori Mikko Linna. – Koulu ei voi kovin merkittävästi vaikuttaa yhteiskunnan tämän hetkisiin päästöihin, mutta tulevaisuuteen kyllä. Asian tekeminen julkiseksi vaikuttaa osaltaan jo nykyisiinkin asioihin, jatkaa Mikko. Oppilaat aloittavat lähivesien tutkimisen keväällä jäiden lähdettyä….

Jatka lukemista

Energiansäästö – sinä vaikutat

Energiansäästössä asenne ratkaisee ja pienillä teoilla on suuri merkitys. Kun kuluttaa vain sen mitä tarvitsee, säästää ympäristöä. Tämä on ensimmäinen, ja tärkein, ohje energiansäästössä. Satahima – Kohti hiilineutraalia Satakuntaa -hankkeessa on valmistunut tusina huoneentauluja, jotka ohjaavat energiansäästöön niin kodeissa, työpaikoilla, päiväkodeissa, kouluissa kuin terveyskeskuksissakin. Ohjeet liittyvät sähköön, lämpöön, veteen, kierrätykseen ja liikkumiseen. Energiansäästöohjeiden kekseliäs kuvitus…

Jatka lukemista
Kestävän kulutuksen oppia

Kestävän kulutuksen oppia

Porin kaupungin ympäristövirasto on tuottanut ympäristökasvatusmateriaalia kestävästä ja vastuullisesta kuluttamisesta.   – Aineisto on suunnattu yläkouluikäisille, mutta muokkaamalla se soveltuu myös alakoulujen sekä lukioiden ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen käyttöön, kertoo ympäristösuunnittelija Heli Välimaa Porin ympäristövirastosta. Kokonaisuus on laadittu POPS 2014 (Perusopetuksen opetussuunnitelma) pohjalta ja se integroi eri oppiaineita, kuten maantietoa, biologiaa ja kotitaloutta sekä…

Jatka lukemista
Luonnon päivät 2017

Luonnon päivät 2017

Suomi 100 -juhlavuotena järjestetään neljä luonnon juhlapäivää 4.2.       sukella talveen 20.5.    villiinny keväästä 17.6.    rakastu kesäyöhön 26.8.   juhli luontoa                       Järjestä tapahtuma, ryhdy luontolähettilääksi ja nauti toisten järjestämistä tilaisuuksista Tarkoituksena on juhlistaa Suomen luontoa, madaltaa kynnystä lähteä luontoon ja pitää porukalla hauskaa luonnosta nauttien. Suomalaiset…

Jatka lukemista