Turun Sanomat 17.5.2017 ”Kun me ollaan isoja, me ei roskata eikä rikota luontoa” – Lotta Hallamaa, 7 vuotta, Turku Turkulaisen Ketunpesän päiväkodin lapset ja aikuiset voittivat oman metsänsä kunnostusprojektilla valtakunnallisen Yritys Hyvä 2017 -kilpailun ensimmäisen sarjan. Lapset ovat oppineet luonnon hoitoa, kierrättämistä ja nikkarointia. Onnittelumme ketunpesäläisille!
Jatka lukemista
Saaristomeri-näyttely siirtynyt Ruissaloon
Saaristomeren panoraama -valokuvanäyttely on Hansatorin avajaisten jälkeen siirtynyt Turun Ruissaloon ja siellä Turun Yliopiston Kasvitieteellisen puutarhan piha-alueelle. Puutarhan alueella on jo kaunis ja kukkiva kevät ja isokokoiset näyttävät kuvataulut kertovat vierailijoille Saaristomerestä, sen ainutlaatuisista kohteista ja maisemista – ongelmakohtiakaan pettelemättä. Puutarhan piha-alue on avoinna joka päivä kello 8.00 – 20.00. Näyttely on Ruissalossa toukokuun loppuun…
Jatka lukemista
ELY-keskus kannustaa viisaaseen liikkumiseen
Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa on usean vuoden ajan kannustettu työtekijöitä liikkumaan pyöräillen, kävellen ja julkisia kulkuneuvoja käyttäen. ELYssä järjestetään kaksi kertaa vuodessa pyöränhuoltopäivä, jolloin virastotalolla on pyörien pikahuoltoa työnantajan kustantamana. Lisäksi pyöräilijöille on tarjottu aamupalaa ja tänä keväänä tapahtumapäivän aamupala tarjottiin kaikille lihasvoimin työpaikalle saapuneille. Vuoden aikana osallistutaan myös leikkimielisiin kilpailuihin ja tapahtumiin nostattamaan positiivista henkeä. Työasiamatkoilla kannustetaan käyttämään julkisia kulkuneuvoja aina, kun se on mahdollista ja…
Jatka lukemista
Talkoolainen irrotti haravanvarresta
Selkämeren kansallispuiston talkootöissä arvostetaan edelleen ruovikonniittoa, laiturien ja puukatosten korjausta sekä muuta hien pintaan nostavaa työpanosta. Julkishallinnon määrärahojen huvetessa tuo palvelu on kansallispuistossa vierailevalle tärkeää. Selkämeren kansallispuiston ystäväyhdistyksessä on kuitenkin runsastunut myös aineettomien palvelujen tuottaminen. Mahtava kulttuuriperintöteko oli Merikalastajan sanakirja Merikarvialla. Se tehtiin Merikarvia-seuran ja Selkämeren kansallispuiston ystävien yhteistyönä. Ajankohtaistieto on osa luontoharrastusta Raumalla on…
Jatka lukemista
100 vettä tutummaksi
Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistys juhlistaa 100-vuotiasta Suomea tarjoamalla maksutta vedenlaadun tutkimusta sadalle lounaissuomalaiselle vesistölle tai vesimuodostumalle. Ehdota kohdetta ja sovi havaintopaikka vesiensuojeluyhdistyksen kanssa. Näytepullot voi noutaa yhdistykseltä ja ne palautetaan yhdistykselle tutkittavaksi. Saadut tulokset ovat julkisia. Vesianalyysit antavat yleiskuvan vesistöstä, mutta eivät kerro esim. käyttö- tai uimavesikelpoisuudesta. Mukaan voi lähteä kuka tahansa asiasta kiinnostunut ja esimerkiksi koululuokka!…
Jatka lukemista
Luonnon kirjo -verkkolehti
Uudistunut Luonnon kirjo tarjoaa tietoa luonnon merkitykestä ja suojelusta Luonnon kirjo on monipuolinen lukupaketti kaikille luonnon monimuotoisuuden ystäville. Ensimmäisen numeron 1/2017 aiheita: Kunnostus hyödyttää kosteikkolintuja Luonnon päivät liikuttavat suomalaisia Miljoon pönttöä koossa siivekkäiden avuksi Luontoliiton susilähettiläs -työ paras luontoteko 2015-2016 Voimajohtoalueet värikkäiksi ja ruottaviksi ympäristöiksi Uusi toimintaohjelma torjuu lajien uhanalaistumista. Verkkolehteä päätoimittaa Suomen ympäristökeskus ja…
Jatka lukemista
Saaristomeren panoraama -näyttely lähtee kiertueelle
Saaristomeren panoraama -valokuvanäyttely lähti kiertueelle Hansakorttelista Turun keskustasta. Näyttely pyritään sijoittamaan paikkoihin, joissa ihmisiä on muutenkin paljon liikkeellä – näin näyttelyn kuvat ja sanoma tavoittaa mahdollisimman monen henkilön. Saaristomeren panoraaman viestinä on, että kaikki voivat nauttia puhtaasta saaristosta ja sen maisemista ja että ihmiset ymmärtävät Saaristomeren tulevaisuuden olevan meidän kaikkien asia. Saaristomeren panoraaman tavoitteena on vaikuttaa tavallisiin…
Jatka lukemistaJätevesillä on väliä
Valtakunnallista jätevesiviikkoa vietetään 24.-30.4.2017. Viikon aikana vauhditetaan haja-asutusalueiden jätevesien hyvää käsittelyä. Eri puolella Suomea järjestetään teemaan liittyviä tapahtumia, myös Satakunnassa. JÄTEVESI-ILTA EURAJOELLA Keskiviikkona 26.4.2017 klo 18 alkaen Kuivalahden nuorisoseurantalo (Pihlauksentie 4) JÄTEVESI-ILTA MERIKARVIALLA Torstaina 27.4.2017 klo 18 alkaen Merikarvian kunnanvirasto (Kauppatie 40) Jätevesi-illoissa kerrotaan mm. haja-asutuksen jätevesilainsäädännön muutoksista, jätevesien käsittelyjärjestelmistä ja kuivakäymälöistä. Jätevesi-illat järjestää Jätevesineuvontaa…
Jatka lukemistaItämeren tila kiinnostaa Raumalla
Länsi-Suomi 25.4.2017 Meremme tähden -tapahtuma Raumalla kokosi vesistöjen kunnosta tietoa hakevia ihmisiä.
Jatka lukemista
Ihan pihalla! -hanke tekee oppilaista ympäristöntutkijoita
Opetushallituksen tämän hetken mittavimmassa digikärkihankkeessa Ihan pihalla! koululaiset pääsevät tekemään tutkimustyötä maastossa, kirjaimellisesti ihan pihalla. Opetus toteutetaan erilaisia välineitä ja digitaalisuutta sekä pelipedagogiikkaa hyödyntäen. Kymmenen osallistujakunnan koululaiset muun muassa keräävät näytteitä järvivedestä. Ihan pihalla! -hankkeessa pääosassa ovat oppilaat ja opettajat. Oppilaista kehittyy hankkeen kuluessa vaikuttavan kansalaisuuden osaajia ja teknologiaa oppimisessa hyödyntäviä ympäristöntutkijoita. He oppivat vaikuttamaan…
Jatka lukemista