Suomi nousi ykkössijalle kestävän kehityksen kansainvälisessä maavertailussa

Etusivu / Nostot / Suomi nousi ykkössijalle kestävän kehityksen kansainvälisessä maavertailussa
Suomi nousi ykkössijalle kestävän kehityksen kansainvälisessä maavertailussa

Ulkoministeriö kertoo 14.6.2021 julkaistussa tiedotteessaan Suomen nousseen  ensikertaa ykkössijalle kestävän kehityksen maavertailussa. YK ja Bertelsmann-säätiö toteuttavat vertailun vuosittain, ja Suomi on aiemminkin ollut kärkikolmikossa yhdessä Tanskan ja Ruotsin kanssa. Vertailussa arvioidaan, miten valtiot edistävät globaalia kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda 2030:tä ja siihen kuuluvia kestävän kehityksen tavoitteita.

Vertailun mukaan Suomi on saavuttanut tai on lähellä saavuttaa kestävän kehityksen tavoitteet, jotka liittyvät köyhyyden vähentämiseen, terveyteen, koulutukseen, veteen, energiaan, eriarvoisuuden vähentämiseen sekä rauhaan ja oikeusvaltioon. Suomen suurimmat haasteet liittyvät ilmastonmuutoksen torjuntaan, kulutus -ja tuotantotapojen kestävöittämiseen sekä luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseen.

Koronapandemia on lisännyt eriarvoisuutta

”Pandemia on johtanut globaalisti äärimmäisen köyhyyden ja eriarvoisuuden lisääntymiseen ja heikentänyt sukupuolten välistä tasa-arvoa. Meidän on huolehdittava siitä että, kaikki pysyvät kehityksessä mukana, ja että saamme kurottua kiinni juopaa menestyvien ja heikoimmin pärjäävien maiden välillä.” Toteaa Suomea julkistustilaisuudessa edustanut kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari.

Suomen osallistava toimintatapa kerää kiitosta

Suomen toimet kestävän kehityksen edistämiseksi ovat saaneet kansainvälistä tunnustusta aiemminkin. Keväällä Suomen kestävän kehityksen toimikunnalle myönnettiin kansainvälisen kestävän kehityksen Catalyst 2030 -palkinto.

Lue koko artikkeli Valtioneuvoston sivuilla

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *