Rakennuskulttuuritalo Toivo

Neuvoja korjausrakentamiseen Rakennuskulttuuritalo Toivosta

Alkuperäinen teksti: Tuulikki Kiilo, intendentti, Rakennuskulttuuritalo Toivo

Satakunnan Museo perusti korjausrakentamiskeskuksen, Rakennuskulttuuritalo Toivon, syyskuun alussa 1995 hallinnassaan olevaan puutalokiinteistöön Porin keskustan tuntumassa Viidennessä kaupunginosassa. Tontilla on neljä hirrestä rakennettua asuinrakennusta ja ulkorakennus, jotka on rakennettu 1800-luvun alun ja vuoden 1907 välisenä aikana. Rakennuskulttuuritalo Toivon toiminta-ajatuksena on tarjota vanhojen rakennusten korjaajille neuvoja sopivien korjausmenetelmien ja -materiaalien valitsemiseksi siten, että talojen arvo ja ominaisluonne säilyvät. Toivo neuvoo, mitä on tarpeen tehdä, mikä on välttämätöntä, mikä turhaa työtä ja mikä voi olla talolle jopa haitaksi. Korsmanin talo on kunnostettu ennen kaikkea lasten ja nuorten elämyksellistä kulttuuriperintöopetusta varten. Piha on kunnostettu ns. perinnepihaksi hedelmäpuineen ja perennapenkkeineen. Rakennuskulttuuritalo Toivossa työskentelee nykyään kolme vakinaista työntekijää, intendentti, museoemäntä ja rakennuskonservaattori.

Kuvassa rakennuskonservaattori pitää kädessään täyteainetta ja toisella pitää vanhaa ikkunaa. Kaksi henkilöä seuraa toimintaa.
Korjausneuvontapäivä Lääkärin tilalla Kokemäellä. Rakennuskulttuuritalo Toivon rakennuskonservaattori neuvoo kittauksessa. Kuva: Niina Uusi-Seppä, 2020.

Toivon toiminnan keskeisin osa ja neuvonnan tärkeä väline on itse Toivon talo, joka on kunnostettu korjausnäyttelyksi 1850–1950. Näyttelyssä on jätetty näkyviin korjaustyön vaiheita ja siinä esitellään erilaisia, perinteiseen rakentamiseen sopivia korjausmenetelmiä ja – materiaaleja. Korjausnäyttely on olennainen osa Toivon tarjoamaa korjausneuvontaa. Toivon tietopankista saa lisätietoja eri materiaaleista ja niiden välittäjistä, perinteisen rakentamisen taitajista sekä yksityiskohtaisia työohjeita. Toivon käsikirjastoon on koottu vanhaa ja uutta rakentamista käsittelevää kirjallisuutta 1800-luvun alusta alkaen.

Kuva Rakennuskulttuuritalo Toivon sisältä huoneesta, jossa puinen lattia, takaseinällä hylly ja ovi toiseen huoneeseen, kuvan oikealla edessä pöytä, jossa vanhoja kirjoja ja papereita.
Rakennuskulttuuritalo Toivosta löytyy muun muassa tapettimalleja ja -kirjallisuutta rakennusperinnön korjausrakentamisen avuksi. Kuva: Jorma Lindqvist/ Satakunnan Museo.

Toivossa on myös pieni korjaustarvikemyymälä, josta saa ostaa seudulla muualta vaikeasti löytyviä, mutta vanhan talon korjauksessa välttämättömiä rakennustarvikkeita. Vanhojen rakennusosien välitys oli aiemmin osa Toivon omaa toimintaa, mutta nykyään kaikki kierrätyskelpoiset rakennusosat kuuluvat Porin Varaosapankin valikoimiin.

Kuvassa keskellä vaalea puutalo, jonka ovi on kohti teiden risteystä. Oikealla reunalla autoja parkissa.
Rakennuskulttuuritalo Toivo. Kuva: Jorma Lindqvist/ Satakunnan Museo

Toivo on avoinna ympäri vuoden ja korjausneuvontaa saa lähes aina avoinnaoloaikoina.

Lisätietoa: Rakennuskulttuuritalo Toivon kotisivut. Tarkempaa tietoa Toivon korjausneuvonnasta löydät täältä.

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *