Pyhäjärven valuma-alueella kunnostetaan

Etusivu / Ajankohtaiset / Pyhäjärven valuma-alueella kunnostetaan
Hallituksen kärkihanke 

Säkylän Pyhäjärven valuma-alueelle on rakennettu erilaisia veden laadun parantamiseen tähtääviä vesiensuojelutoimenpiteitä jo 1990 –luvun puolesta välistä lähtien. Toimenpiteet ovat osaltaan olleet parantamassa Pyhäjärven vedenlaatua. Kohteiden toimivuutta on tutkittu intensiivisesti 2000 –luvulla Pyhäjärvi-instituutin eri hankkeissa.

Valuma-alueen maaperästä, koosta ja virtaamista riippuen altaat usein täyttyvät veden kuljettamista aineksista. Tällöin altaiden ravinteiden pidättämiskyky voi heiketä ja kunnostaminen on tarpeen. Kunnostamisen paras ajankohta on pienten virtaamien aikaan talvella, jolloin itse kunnostustoimenpiteestä aiheutuu mahdollisimman vähän ravinne- ja kiintoaineskuormitusta alapuoliseen vesistöön.

Pyhäjärvi-instituutilla ja Vesijärvisäätiöllä on käynnissä ympäristöministeriön osarahoittama yhteinen vesienhoitohanke, jossa kunnostetaan tänä talvena kolme laskeutusallasta: Löytäneenlammen kosteikko sekä Kärrilän- ja Ekman laskeutusaltaat.

Kärrilän laskeutusallasta kunnostetaan jo toista kertaa 2000 -luvulla

Nyt kunnostusvuorossa oleva Kärrilän laskeutusallas on rakennettu vuonna 1999 Pyhäjärvi LIFE -hankkeessa. Laskeutusaltaan yläosaa ruopattiin maaliskuussa 2010 VINKU –hankkeessa, jolloin altaasta poistettiin n. 70 kuutiota maamassoja.

Tässä hankkeessa tehtyjen inventointien perusteella kuuden vuoden aikana kaivettuun alueeseen on kertynyt vähintään sama määrä maa-ainesta. Nyt kunnostuksessa poistetaan altaaseen kertynyttä massaa ja muokataan altaan yläosan pohjan muotoja siten, että altaan toiminta valumavesien kerääjänä tehostuu.

Ruoppaamalla tehtävä toimenpide lisää laskeutusaltaan vesitilavuutta sekä toimintatehokkuutta ja parantaa mm. maanomistajan kasteluvedenottomahdollisuuksia tulevina vuosina tai vuosikymmeninä. Ruoppausmassat läjitetään maanomistaja pellolle viljelykseen.

 

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *