Porin ruokahävikki ruoka-avuksi palkittiin

Etusivu / Ajankohtaiset / Porin ruokahävikki ruoka-avuksi palkittiin
Porin ruokahävikki ruoka-avuksi palkittiin

Sitran ja Kuntaliiton järjestämässä kiertotaloustekoja etsineessä kisassa Porin kaupunki palkittiin ruokahävikin onnistuneesta muuttamisesta osaksi ruoka-apua ”Kiertotalous kunnan tehtävissä” -kategoriassa.

Kouluruokaa riittää viikoittain lähes 1400:lle ruoka-avun tarvitsijalle. Ylijäänyttä kouluruokaa haetaan viikoittain yhdeltätoista koululta. Hävikkiruuan kuljetuksista vastaa kaupungin työllistämispalveluiden kuljetuspaja.

– Ylijääneen kouluruuan jakelusta aiheutuu kymmenien tuhansien lisämenot, jos kuluja vertaa ruuan hävittämiseen biojätteenä. Kyseessä on siten merkittävä taloudellinen panostus ja arvovalinta, Porin palveluliikelaitoksen johtaja Marjukka Palin kertoo.

– Palkitseminen on huikea tunnustus. Ruokahävikin vähentäminen on päätavoitteemme ja ylijäävän kouluruuan hyödyntäminen ruoka-apuna auttaa aidosti, Palin iloitsee.

Ruokahävikkiä pyritään vähentämään tiedonkulkua ja ruokasuunnittelua parantamalla. Vanhempia muistutetaan esimerkiksi päiväkotien hoitoaikojen ilmoittamisen tärkeydestä, jotta ruokatilaukset osataan tehdä oikean lapsimäärän mukaan. Lisäksi kouluissa vietetään lautasjätteen vähentämisen viikkoja, jotta koululaiset huomaisivat ottaa lautaselleen vain sen verran ruokaa kuin jaksavat syödä.

Porin kaupunki on haastanut Ympäristö Nytin Haasteareenalla myös muut Lounais-Suomen kunnat vähentämään ja hyödyntämään kunnan ruokapalveluissa syntyvää ruokahävikkiä.

Porin lisäksi kilpailussa palkittiin myös neljä muuta kaupunkia.

Kaupunkistrategian painopistealueena resurssiviisaus -ratkaisu Kuopiossa vei voiton ”Strategia ja johtaminen” -kategoriassa. Kuopion ohjelman kolme päätavoitetta ovat jätteettömyys, hiilineutraalius sekä kestävä kulutuksen taso.

Nokian kaupungin bio- ja kiertotalouden ECO3-yritysalue valittiin ”Kiertotalouden markkinat” -kategorian voittajaksi. ECO3-yritysalue synnyttää uusia kiertotalouteen liittyviä liiketoiminta- ja innovaatioalustoja sekä luo uutta bio-, kierto- ja vesitalouden yritystoimintaa alueelle.

Porvoon Kevätkummun koulun Ekotapapassi voitti ”Kuntalaisten kiertotaloustietoisuus ja kasvatus” -aihealueen. Koulun ympäristötiimin kehittämään Ekotapapassiin viidesluokkalaiset merkitsevät viikon ajan vapaa-ajallaan tekemiään ekotekoja.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n kehittämä ravinteiden talteenottomenetelmä Ravita voitti ”Jätehuolto ja kierrätys” -kategorian. Ravita-prosessissa fosfori otetaan talteen fosforihappona. Se mahdollistaa fosforin hyödyntämisen laajasti erilaisissa teollisuusprosesseissa sekä lannoitetuotannossa. Menetelmä on tuotekehitysvaiheessa ja tulee soveltumaan erilaisille jätevedenpuhdistamoille.

– Ehdotuksia tuli niin pienistä kuin suurista kunnista. Esitetyt ratkaisut olivat kaikki sellaisia, joilla edistetään luonnonvarojen kestävää käyttöä, toteavat ympäristöpäällikkö Miira Riipinen ja erityisasiantuntija Tuulia Innala Kuntaliitosta.

Lue lisää
> Kuntatekniikka

> Porin haaste kunnille