Pilkkipäivä Pyhäjärvellä

Etusivu / Uutiset / Pilkkipäivä Pyhäjärvellä
Pilkkipäivä Pyhäjärvellä
Lapset pilkkimässä.
Suuren suosion saanut live-kaikuluotain, jossa kalojen liikkeen ja syöttiin tarttumisen näki selkeästi. Opastamassa Mikael Jaakkola Vapaa-ajan kalastajista. Ja kalastamassa Yläneen yhtenäiskoulun oppilaita.

Pilkkiminen on perinteinen talviharrastus, joka yhdistää luonnossa liikkumisen ja kalastuksen jännityksen. Pöytyän Yläneellä siihen on loistavat mahdollisuudet, koska järviä riittää.

Säkylän Pyhäjärvellä vietettiin helmi-maaliskuussa 2026 Pöytyä-Oripää 4H-yhdistyksen/Luontokapinetin järjestämiä pilkkipäiviä, joissa avustamassa oli myös Lounais-Suomen kalatalouskeskuksen ja Vapaa-aikakalastajien väkeä. Yhteistyössä on voimaa!

Paikalliset koululaiset suuntasivat jäälle opettelemaan kalastuksen alkeita. Kaikkiaan noin 90 lasta neljänä eri päivänä. Päiviin mahtui niin aurinkoa kuin räntäsadettakin, mutta kun varusteet ovat kunnossa, ei säällä niin väliä. Yhtenä päivänä paikallinen kalastaja esitteli meille myös talviverkoilla kalastamista.

Pilkeillä saaliiksi nousi ahvenia ja muutama kiiski. Osalle lapsista pilkkiin tarttui elämän ensimmäinen kala ja riemu oli sen mukaista. Mikäli lapsi halusi kalan mukaansa, tainnutettiin kalat oikeaoppisesti. Osan lapset halusivat päästää takaisin veteen. Ulkoilupäivän lomassa nautittiin eväitä ja nuotiotunnelmaa.

Minna Lukkala
Pöytyä-Oripää 4H/Luontokapinetti

Lapsia järven jäällä.
Alkuohjeistus pilkkipäivään.
Koululainen pilkkimässä.
Talviverkkojen kokeminen ja oppilaat seuraavat jännittyneinä.
Kalasaalis lapsen käsissä.
Saalis.

     

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *