Ympäristöohjelman Haasteareenalla tapahtuu

Etusivu / Ajankohtaiset / Ympäristöohjelman Haasteareenalla tapahtuu

Naantalin lähikalahaaste on saanut vastakaikua

Valtakunnallisestikin palkittu Naantalin kaupungin ateriapalveluiden hyvä esimerkki on saanut muitakin kuntia kiinnostumaan lähikalatuotteista. Haasteeseen lähikalatuotteiden hankkimiseksihaasteareena ruokalistoille on vastannut tähän mennessä neljä kuntaa: Kaarina, Sauvo, Paimio ja Salo.

Kaarinan kaupunki tarttui lähikalahaasteeseen jo viime talvena, kun ruokapalvelun työntekijöille ja oppilaiden edustajille järjestettiin lähikalapihvien maistelutilaisuus. Samaisessa tilaisuudessa oli mukana myös Sauvon, Paimion ja Salon ruokapalveluiden edustajia ja tämän myötä myös nämä kunnat innostuivat viemään asiaa eteenpäin ja ovat nyt päättäneet ottaa lähikalatuotteet mm. koulujen ruokalistoille.

Lähimetsäretkiä opettajille ja oppilaille

Metsästä mikroskoopille! -hanke vastasi Suomen luonnonsuojeluliitto Varsinais-Suomen haasteeseen järjestää lähiluontoretkiä opettajille. LUMA Suomi –ohjelmaan kuuluva Åbo Akademin hanke järjestää hyönteisten, kasvien ja lintujen tarkkailuun opastettuja retkiä 1. – 3. -luokan oppilaille ja opettajille. Opettajat saavat näin käytännön vinkkejä ja varmuutta vastaavien retkien järjestämisestä itsenäisesti.

Lue lisää >> Varsinais-Suomen ELY-keskus

 

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *