Miten tulkitsen vesitutkimustuloksia?

Lämpötilamittauksilla voidaan selvittää järven tai meriveden kerrostuneisuutta. Vesi on raskainta 4 °C lämpötilassa.

Talvella ja kesällä vesi on kerrostunut järvessä ja meressä lämpötilan mukaan. Kesällä lämpimämpi vesi on pinnalla ja kylmempi pohjalla. Talvella kerrostuneisuus on käänteinen eli kylmempi vesi on pinnalla ja lämpimämpi pohjalla. Jokivesiin, syvempiä suvantopaikkoja lukuunottamatta, kerrostuneisuutta ei yleensä pääse näin selvästi syntymään, vaan virtaava vesi tasaa lämpötilaa pinnan ja pohjan välillä.

Tieto veden lämpötilasta tukee muiden vedestä otettavien analyysien tulosten tulkintaa. Veden lämpötilaa tarvitaan esim. happikyllästysasteen laskemiseen, koska veden happikyllästysarvo riippuu sen lämpötilasta. Kylmään veteen liukenee enemmän happea kuin lämpimään veteen.

Näkösyvyyteen vaikuttavat kasviplanktonin määrä sekä maaperästä liukenevat humus ja savi. Näkösyvyys voi olla saven samentamissa vesissä 10 cm kun taas kirkasvetisissä järvissä tai meren ulkosaaristossa se voi olla jopa 10 metriä.

Näkösyvyyden vähentyminen voi tarkoittaa kasviplanktonin määrän kasvua ja siten veden laadun heikkenemistä. Voimakkaat sateet tuovat vesistöihin maa-ainesta, joka voi hetkellisesti pienentää näkösyvyyttä. Voimakas aallokko ja ihmisten toimenpiteet (esim. ruoppaus) saattavat myös vaikuttaa näkösyvyyteen sekoittamalla vesistön pohjaa.  

Sinilevät ovat mikroskooppisen pieniä syano- eli sinibakteereja, jotka pystyvät yhteyttämään levien ja kasvien tavoin.  Ne ovat luonnollinen osa vesiluontoa, mutta runsaina esiintyminä muuttuvat haitallisiksi.

Kasviplanktonin määrä kasvaa, kun vesistö rehevöityy. Erityisesti sinilevät hyötyvät rehevöitymisestä ja niiden massaesiintymät ovatkin tyypillisiä rehevissä, lämpimissä vesissä.

Sinilevät voivat tuottaa ihoa ärsyttäviä yhdisteitä sekä hermo- tai maksamyrkkyjä. Sinilevien myrkyllisyys riippuu levälajista ja olosuhteista. Myrkyttömätkin sinilevät voivat aiheuttaa iho- ja hengitystieoireita. Kuollessaan levät vajoavat pohjaan, missä niiden hajoaminen kuluttaa happea.

Kuten näkösyvyyteen, veden sameuteen vaikuttavat kasviplanktonin määrä sekä maaperästä liukenevat humus ja savi. Sameus voi kertoa vesistön rehevöitymisestä, jos se johtuu kasviplanktonin lisääntymisestä.

Jokivedet ovat yleensä selvästi järvivesiä sameampia, koska maa-ainesta irtoaa veteen enemmän. Kevättulvien aikana lumen sulaessa tai voimakkaiden sateiden jälkeen rannikon joet voivat olla erittäin sameita. 0 JTU = kirkas vesi, 40 JTU = lievästi samea, 100 JTU = sameahko vesi.

Veden normaali pH on lähellä neutraalia (pH 7,0). Vesien eliöstö on sopeutunut elämään pH-alueella 6,0 - 8,0.

Suomen sisävesissä pH on yleensä lievästi hapan (pH 6,5 - 6,8) vesissä luontaisesti esiintyvästä humuksesta johtuen. Meriveden pH on korkeampi ja vaihtelee 8:n molemmin puolin. Normaalisti pH on talvella hieman alhaisempi kuin kesällä. Kesäaikana levätuotanto kohottaa lievästi pintaveden pH-tasoa.

Hyvin voimakas leväkukinta saattaa kohottaa pH:n arvoihin 8-10. Happamoituminen alkaa tuntua eliöstössä pH:n laskiessa tason 6,0 alapuolelle. Ensin katoavat simpukat, kotilot ja ravut. Kalojen lisääntyminen alkaa häiriintyä pH-tason 5,5 alapuolella.

Hyvä happipitoisuus on osoitus vesistön hyvästä kunnosta. Rehevässä järvessä tai merenlahdessa hapenkulutus voi voimistua ja aiheuttaa happivajetta.  

Vesistön ollessa kerrostunut lämpötilan mukaan pohjan läheisyydessä oleva vesi ei saa happitäydennystä ilmakehästä, vaan happea kuluu siellä pohjasedimentin aiheuttaman hapenkulutuksen ja pintavedestä pohjalle vajoavan aineksen hajoamisen aiheuttaman hapenkulutuksen takia.

Pohjasedimentin ja pohjanläheisen veden happipitoisuuden vähentyminen on haitallista pohjaeläimille ja voi johtaa sisäiseen kuormitukseen, eli ravinteiden vapautumiseen pohjasedimentistä takaisin eliöstön käyttöön. Normaalissa puhtaana säilyneessä vesistössä pohjan läheisen veden happitilanne pysyy koko vuoden hyvänä. Yleensä myös virtaavien jokien happipitoisuus on hyvä.

Jos veden happipitoisuus alittaa 5 milligrammaa litrassa (= 5 ppm), joillekin kalalajeille alkaa tulla oireita hapen puutteesta johtuen. Happipitoisuuksia vertailtaessa on kiinnitettävä huomiota myös happikyllästysasteeseen.

Talvella, jolloin veden lämpötila on lähellä 0 °C, normaali pintaveden happipitoisuus on 12 - 13 mg/l (= 12 - 13 ppm). Happikyllästysarvo on tällöin 80 - 90 %.

Kesällä vastaavasti lämpötilassa 18 - 20 °C normaali happipitoisuus on 8-9 mg/l (= 8 - 9 ppm). Happikyllästysaste on tällöin myös 80 - 90 %. Kesällä pintavedessä happikyllästysarvo voi myös olla yli 100 % jos vesistössä on runsaasti kasviplanktonia tuottamassa happea.