Maailmanperinnölle uusi käyttäjäkunta

Etusivu / Ajankohtaiset / Maailmanperinnölle uusi käyttäjäkunta
Maailmanperinnölle uusi käyttäjäkunta

Raumalainen Rasti-Lukko järjestää 19.5.2019 sprinttisuunnistustapahtuman Vanhassa Raumassa. Sen arvokisana on SM-sprinttiviestit ja kaikille tarkoitettuna osana kuntoiluhenkinen kilpailu.

Mielikuvat muuttuneet

Osallistujat suunnistustrikoissaan ja sponsorilogoineen ovat kaukana siitä mielikuvasta, joka esitettiin Vanhan Rauman suojeluasemakaavoituksen kuulemistilaisuudessa 1970-luvulla. Silloin arvostettu käsityöläiskauppias pilke silmäkulmassaan kysyi: ”Pitääks sit torillekin tulla kansallispuku päällä?” Kyllä tuonkin kommentin taakse taisi kätkeytyä tahto tukea Vanhaa Raumaa elävänä liikekeskustana.

Tämän kirjoittaja sai tosin vielä 1990-luvulla kohdata ajattelua, jonka mukaan hampurilaiskaravintola ei ole tervetullut Vanhaan Raumaan. Näkökulma nousi esiin rakennuskulttuurin asiantuntijoilta, vaikka pelätty business design julkisivuissa oli jo silloin hallinnassa. Työvälineinä olivat mainoskilpiohjeistus ja neuvonta-arkkitehdin lähiohjaus. Nythän palvelutarjontaa jo värittävät monet aasialaishenkiset ravintolat. Onkohan väärin nähdä ne jatkumona kansainvälisten vaikutteiden läsnäolosta vanhassa merimiesten ja laivanvarustajien kaupungissa.

Suunnistus kaupungeissa kiehtoo

Suunnistajien mielestä Vanha Rauma tarjoaa samanlaisia sprinttihaasteita kuin vanhat kaupunkiympäristöt Keski-Euroopassa. Sprinttisuunnistus on nopeatempoista menoa vaihtoehtoisten reitinvalintojen äärellä. Vanhan Rauman kadut, kujat, aukiot, puistot ja maanomistajan luvalla osa yksityispihoistakin ovat kilpailumaastona. Tässä kisassa nasta- saati piikkipohjaisia jalkineita ei sallita ja arimmat kasvillisuuskohdat sekä rakennelmat on varjeltu karttamerkkikielloin. Sprinttisuunnistuksessa juostaan usein muiden alueella liikkuvien joukossa.

Arvokisatavoitteiden lisäksi on järjestelyissä sumeilematta ilmaistu pyrkimys viestiä Vanhasta Raumasta liikekeskustan erityisenä osana, asuinalueena sekä maailmanperintötasoisena kulttuuriympäristönä. Kisajärjestäjät ovatkin lyöttäytyneet yhteen Vanhan Rauman asukasyhdistyksen ja Rauman Yrittäjien pyörittämän Rakastunut Raumaan -toimintaverkoston kanssa. Järjestäjät myös julkaisevat Vanhan Rauman monipuolisuutta kuvaavaa instagramia @vanharaumasprintti.

“Parasta Vanhalle Raumalle moniin aikoihin”

Kun olen hakenut omistajasuostumuksia yksityispihojen käytölle, on puhe usein kääntynyt Vanhan Rauman naapuriin kaavoitetun kauppakeskuksen vaikutuksiin ja tarpeeseen lisätä Vanhan Rauman näkyvyyttä uusienkin tapahtumien avulla. Sitä kautta nähdään, haihatellen tai ei, myös mahdollisuuksia Vanhan Rauman jatkuvaan suojeluun. Vaikuttaa siltä, että osallisten osoittama arvostus on Vanhan Rauman suojelutahdon vaalimisessa vähintäänkin yhtä tärkeää kuin määräykset ja kiellot. Tuossa ilmapiirissä kuultu väliotsikon sitaatti on ehkä hivenen liioiteltu, mutta toivottaa kyllä suunnistajat tervetulleiksi Vanhaan Raumaan.

Vanha Rauma Sprinttiä on aiottu toistuvaksi tapahtumaksi. Aika näyttää.

Juhani Korpinen
Vanhan Rauman asukas (ja entinen Vanhan Rauman parissakin työskennellyt ympäristötoimenjohtaja)

> Vanha Rauma Sprintti -video (YouTube)

> Vanha Rauma Sprintti