Lähivesitutkimus kouluarkea Raumalla

Etusivu / Ajankohtaiset / Lähivesitutkimus kouluarkea Raumalla
Lähivesitutkimus kouluarkea Raumalla

Rauman lähivedet3 Karin kouluMeremme tähden –projekti on uudistanut raumalaista koulumaailmaa. Kaikki lähti liikkeelle paikallisen puhtaan veden puolesta puhuvan Raimo Vahannon ehdotuksesta osallistua valtakunnalliseen projektiin. Yhteistyökumppaneiksi saatiin kauppakamari, yritykset ja muut toimijat. Mukaan tuli myös yrittäjyyskasvatusta.

Uutta toimintamallia lähdettiin suunnittelemaan keväällä 2014.
– Ympäristökasvatus on tärkeässä roolissa peruskoulun opetussuunnitelmassa ja sitä painotimme miettiessämme Koulujemme lähivedet – kokonaisuutta. Päädyimme siihen, että ympäristöä, hyvinvointia ja kestävää tulevaisuutta käsittelevän aihekokonaisuuden päämääränä on lisätä oppilaan valmiuksia ja motivaatiota toimia ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnin puolesta, kertoo Rauman kaupungin kasvatus- ja opetusjohtaja Vesa Lakaniemi.

Kullakin koululla oma lähivesi

Rauma_vaalea_(3)Opetussuunnitelman ainekohtaisten kokonaisuuksien perusteella päätettiin, että vuosiluokille viisi ja seitsemän sisällytetään lähivesien tutkimista. Koulut voivat halutessaan ottaa mukaan muidenkin luokka-asteiden oppilaita.

Jokainen koulu on valinnut oman lähiveden mahdollisimman läheltä koulua ja tekee vähintään kolme tutkimusretkeä lukuvuoden aikana sekä tutkimusohjeessa määritellyt tutkimukset, jotka julkaistaan koulujen käytössä olevassa Peda.net –oppimisympäristössä (https://peda.net/rauma/kl).

Tutkimustoimenpiteet ovat pääasiassa sellaisia, joita jokainen voi tehdä myöhemmin myös koulutyön ulkopuolella. Turun yliopiston Rauman opettajankoulutuslaitos ja paikalliset yksityiset peruskoulut ovat olleet innolla mukana toiminnassa.

Yritykset mukana alusta asti

Rauman Kauppakamari on ollut mukana suunnittelemassa ja käynnistämässä toimintamallin käyttöönottoa. Kauppakamarin ympäristöjaoston kautta koulut saivat lahjoituksena käyttöönsä USB-mikro- ja endoskoopit, joita hyödynnetään aktiivisesti opetuksessa.

Rauman lähivedet Karin kouluParas lopputulos saadaan aikaan projekteissa, joissa ovat osallisena useat oppiaineet. Tällä tavoin on mahdollisuus käyttää yhdessä aineessa opittuja tietoja ja taitoja useassa aineessa. Näin on toimittu koulujemme lähivedet -toiminnassa.

Toiminta kehittyy edelleen

Hyvä hanke kehittyy ja muotoutuu koko ajan ja niin myös tämä lähivesihanke. Suomen ympäristökeskuksen Juhani Kettunen on tuonut hankkeeseen uusia kokonaisuuksia, kuten Seppo-opetuspelialustan koulujen käyttöön ja jatkossa tavoitteena on saada koulujen keräämää tietoa lähivesistä Järviwikiin (jarviwiki.fi). Vireillä on edelleen useita kehityshankesuunnitelmia.

Huhtikuun lopulla järjestettiin Raumalla koulujen toimintaviikko, jolloin raumalaiset saivat vieraakseen portugalilaisia koululaisia opettajineen. Portugalissa on jo lähes kymmenen vuoden kokemus koululaisten toiminnasta jokivesien seurannassa. Nuoret esittelivät toisilleen maastoprojektejaan ja portugalilaiset opettivat suomalaisille ikätovereilleen elektronisten kenttämittarien rakentamista.

Rauma haastaa muiden kuntien kouluja mukaan

Huhtikuisen toimintaviikon päätteeksi Raumalla järjestetyssä seminaarissa UPM julkisti tukensa Koulujemme lähivedet -hankkeen laajentamiseksi muille UPM:n tehdaspaikkakunnille. UPM lahjoittaa kouluille vesitutkimusten tekemiseen tarvittavia tarvikkeita.

Rauman koulutoimi on myös haastanut Ympäristö Nyt –haasteareenalla erityisesti Satakunnan koulut ottamaan käyttöönsä Koulujemme lähivedet –toimintamallin. Toimintaohjeet ja muuta materiaalia löytyy hankkeen nettisivuilta: https://peda.net/rauma/kl

Artikkeli sisältää lyhennelmän Rauman kaupungin kasvatus- ja opetusjohtaja Vesa Lakaniemen artikkelista Vesitalous-lehdessä 2/2016

Lue lisää
>> Rauman Koulujemme lähivedet -hanke
>> Rauman haaste
>> Vesitalous-lehti

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *