Kustannustehokasta kalustekierrätystä Turussa

Etusivu / Ajankohtaiset / Kustannustehokasta kalustekierrätystä Turussa
Kustannustehokasta kalustekierrätystä Turussa

Turun kaupunki on vastannut Arkea Oy:n Tavarat kiertoon -haasteeseen Ympäristö Nytin Haasteareenalla.

SAMSUNG CSC
Järjestelmässä olevista huonekaluista koottu mallikokoustila Työkeskuksen kuvauspisteellä.

Turku on kehittänyt tavaroiden tehokkaamman hyödyntämisen mahdollistavan kierrätysjärjestelmän, jonka avulla pidennetään kaupungin irtaimiston, esimerkiksi toimistokalusteiden, käyttöikää.

Suurilla organisaatioilla kuten kaupungeilla ja kunnilla haasteena on, että hyvää ja käyttökelpoista tavaraa päätyy poistoon siksi, että sille ei nopeasti löydy muuta käyttökohdetta. Ongelmia aiheuttaa myös se, että kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.

Varastoissa saatetaan säilyttää käyttökelpoista irtaimistoa, mutta varastojen hoito ja inventointi eivät ole ajan tasalla, joten niiden sisältöä ei tarkkaan tunneta, tai niistä ei tiedetä yleisesti koko organisaation sisällä. Tällöin on mahdotonta löytää sopivaa irtaimistoa yksikön käyttöön, kun tarve ilmenee.

Turun Tavarat kiertoon -kierrätysjärjestelmä ratkaisee saavutettavuuden ongelman

– Järjestelmä sisältää internetsivuston, jolle kaikki käytettävissä oleva irtaimisto on koottuna nähtäväksi sekä mobiiliapplikaation, jolla ylimääräisen irtaimiston lisääminen sivustolle on helppoa, kertoo tuotantopäällikkö Ari Laaksonen Turun kaupungilta.

Sivusto toimii kuin mikä tahansa verkkokauppa, eli tarpeellisen tuotteen osuessa kohdalle sen voi tilata suoraan sivuston kautta omaan yksikköön. Tilauksen yhteydessä tuotteelle tilataan myös kuljetus.

Huonekalujen ja muun irtaimiston lisäksi Tavarat kiertoon -järjestelmässä on oma osionsa askartelukäyttöön tarkoitetuille materiaaleille.

– Askartelumateriaalien omalle sivulle on koottu materiaaleja, joita voidaan uudelleenkäyttää muuhun kuin alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa. Nämä materiaalit, toisin kun kiertoon tarkoitetut tavarat, poistuvat järjestelmästä pysyvästi tilaushetkellä, valottaa Laaksonen.

SAMSUNG CSC
Tavarat kiertoon -järjestelmän varaston ylläpitoa.

Tavarat kiertoon -sivusto on ainoastaan kaupungin sisäiseen käyttöön

Sivustoon ei pääse kaupungin ulkopuolisesta verkosta. Irtaimiston käyttöä tehostamalla voidaan välttyä turhilta ostoilta ja poistoilta ja näin saavutetaan säästöjä sekä taloudellisessa että ekologisessa mielessä.

Tavarat kiertoon -järjestelmä toimii Turussa Työllisyyspalvelukeskuksen alla, joten sen avulla saadaan myös luotua mielekkäitä työtehtäviä kuntouttavaan työtoimintaan.

Järjestelmää kehitetään edelleen siitä kiinnostuneiden kuntien kanssa

Tavarat kiertoon -järjestelmän kehitys aloitettiin jo vuonna 2015. Sitä on kehitetty projektimuotoisesti vuoteen 2018 asti.

– Järjestelmä on tuotu nyt kiinteäksi osaksi kaupungin toimintoja. Vuoden 2019 aikana Tavarat kiertoon -järjestelmää kehitetään edelleen yhteiskehittämismallin avulla, jolloin kehitystoimintaan pääsevät mukaan myös muut järjestelmästä kiinnostuneet kaupungit ja kunnat, kertoo Ari Laaksonen jatkosuunnitelmista.

Malli on kaikkien käytettävissä

Alusta irtaimiston tehokkaalle kierrolle on nyt luotu ja enää se tarvitsee vain ottaa käyttöön.

– Kaikki Turun toteuttaman Tavarat kiertoon -järjestelmän osat on luotu avointa lähdekoodia käyttäen. Kuka tahansa voi siis ottaa vastaavan järjestelmän käyttöönsä ja rakentaa juuri omiin tarpeisiinsa sopivan kierrätysjärjestelmän Turun mallin pohjalta, Ari kannustaa.

– Turku on jo kutsunut kaupunkeja ja kuntia mukaan kierrätystalkoisiin ja lisää mahtuu mukaan!

Ympäristö Nyt -haasteareena on osa Lounais-Suomen ympäristöohjelman toteuttamista. Areenalla opimme toisiltamme ja kehitämme toimintamalleja, joilla rakennetaan kestävää Lounais-Suomea.

>> Turun kaupungin haastevastaus