Kuntien ilmastohankkeet -avustushaku

Etusivu / Ilmasto / Kuntien ilmastohankkeet -avustushaku
Kuntien ilmastohankkeet -avustushaku

Ympäristöministeriö avustaa kuntien ja alueiden hankkeita, jotka tähtäävät kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen päästökaupan ulkopuolelle jäävällä taakanjakosektorilla.

 Ympäristöministeriö kannustaa hakemaan avustusta niin pienille kokeiluille kuin isoille projekteillekin. Ympäristöministeriön avustus hankkeen avustuskelpoisista kustannuksista voi olla korkeitaan 60 %, kuitenkin enintään 50 000 euroa per hanke. Kokonaisuudessaan avustusta on suunniteltu jaettavan noin 500 000 euroa.

Avustusta myönnetään vain sellaisiin hankkeisiin, jotka täyttävät valtionavustuslain 7 §:ssä määritellyt yleiset edellytykset valtionavustuksen myöntämiselle ja lisäksi kaikki seuraavat ehdot:

  • Hanke on kunnan, kuntayhtymän, seutukunnan, maakunnan liiton, näiden täysin omistaman yhtiön tai näistä muodostuvan konsortion organisoima.
  • Hanke tähtää kasvihuonekaasupäästövähennyksiin, joista taakanjakosektorin (liikenne, rakennusten erillislämmitys, jätehuolto, työkoneet, Fkaasut, maatalous, pienteollisuus) päästövähennysten on oltava merkittävin osa.
  • Hankkeen idea on monistettavissa muihin kuntiin/alueille tai saman tyyppisille kunnille/alueille.
  • Avustuksen myöntämistä on pidettävä tarpeellisena. Ympäristöministeriö harkitsee avustuksen tarpeellisuutta muun muassa ottamalla huomioon, kuinka paljon hanke saa muuta julkista tukea, ja toisaalta vaikuttaako avustus jo toteutumassa olevan hankkeen laatuun tai laajuuteen.
  • Hanke tuo selkeää lisäarvoa toimijan tavanomaisiin ja lakisääteisiin tehtäviin verrattuna.

Hakemusten tulee olla perillä ympäristöministeriön kirjaamossa 31.1.2020 klo 16.15 mennessä.

Avustuksen hakijana voi olla kunta, kuntayhtymä, seutukunta tai maakunnan liitto, näiden täysin omistama yhtiö, tai näistä muodostuva konsortio. Yhteistyö muidenkin toimijoiden kanssa on sallittua ja toivottavaa. Oma rahoitusosuus voidaan toteuttaa omana työnä. Osa hankkeen jäljelle jäävästä rahoitustarpeesta voi koostua myös muusta julkisesta tuesta.

> Lue lisää Ympäristöministeriön sivuilta