Korvauksia rauhoitettujen lajien aiheuttamista vahingoista haettu aiempaa enemmän

Etusivu / Ajankohtaiset / Korvauksia rauhoitettujen lajien aiheuttamista vahingoista haettu aiempaa enemmän

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset ovat tänä vuonna maksaneet avustuksia rauhoitettujen eläinten vuonna 2017 aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi yhteensä noin 1 250 000 euroa. Määrä on yli kaksinkertainen viime vuoteen verrattuna.
Suurin osa avustuksista, noin 1 200 000 euroa, kohdistui maataloudelle aiheutuneisiin vahinkoihin. Eniten avustuksia maksettiin valkoposkihanhien, naakkojen ja kurkien maataloudelle aiheuttamista vahingoista. Muista vahingoista kalankasvatuslaitoksille aiheutuneita vahinkoja korvattiin noin 54 000 euron edestä.

Vuosittain valtaosa ELY-keskusten saamista avustushakemuksista koskee lintujen aiheuttamia maatalousvahinkoja. Keskeisenä syynä tämän kertaiselle hakemusten suurelle määrälle olivat vuoden 2017 poikkeukselliset sääolosuhteet. Sekä keväällä että syksyllä viileä ja sateinen sää heikensi lintujen ravinnon saantia luonnosta, jolloin linnut pysähtyivät ruokailemaan Suomeen tavallista pidemmäksi ajaksi. Linnut pääsivät syömään puimattomille pelloille, koska syksyllä viljat puitiin tavallista myöhemmin. Ruokailu aiheutti paikoin poikkeuksellisen suuria vahinkoja.

Ympäristöministeriö käynnisti tämän vuoden keväällä hankkeen rauhoitettujen lajien aiheuttamien vahinkojen korvausmenettelyn kehittämiseksi.

Lue lisää > ELY-keskus