Kohti alueperusteista hiilineutraaliutta ja sen yli

Etusivu / Ilmasto / Energiakaruselli / Kohti alueperusteista hiilineutraaliutta ja sen yli
Kohti alueperusteista hiilineutraaliutta ja sen yli

Suomen ympäristökeskus SYKEn Santtu Karhinen ja Saana Springare pohtivat kirjoituksessaan HiilineutraaliSuomi -sivustolla Suomen päästövähennystavoitteita ja päästölaskennan haasteita. Suomen tavoite olla hiilineutraali ja fossiilivapaa 2035 mennessä, on kunnianhimoinen ja tavoitteen toteutumista ja jäljellä olevaa päästövähennystarvetta seurataan päästölaskennan avulla. Laskenta toteutetaan alueittain, mikä voi aiheuttaa sekaannusta, kun käytetyn hyödykkeen elinkaaren aikana syntyvät päästöt jakaantuvat eri alueille. Haastetta lisää päästötietoaineistoin epätarkkuus. Laskenta on kuitenkin tärkeä osa tuloksellista ilmastotyötä ja sitä kehitetään jatkuvasti. Uusimpana osana laskentaan on tulossa kulutusperusteinen laskenta.

”Lopputuotteiden käyttäjät eivät siis aina ole siellä, missä tuotanto tapahtuu. Esimerkiksi alueet, joissa alkutuotannon rooli on merkittävä (kuten maatalous Etelä-Pohjanmaalla), eivät usein ole lopputuotteiden täysimääräisiä kuluttajia. Alueellisesta näkökulmasta alue- ja käyttöperusteiset laskennat voidaan siten kokea osittain epäreiluina. Alueperusteisten päästöjen pohjalta ei tule vetää liian suoraviivaisia johtopäätöksiä, kun arvioidaan alueellisten toimijoiden vastuita ja rooleja toteuttaa toimenpiteitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.”

Lue koko artikkeli HiilineutraaliSuomi -sivustolla

 

 

 

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras.