Kiertotalouskiihdyttämö sparraa hankkeita

Etusivu / Ajankohtaiset / Kiertotalouskiihdyttämö sparraa hankkeita

Suomen ympäristökeskus järjesti keväällä 2018 kunnille etsintäkuulutuksen, jonka tavoitteena oli löytää yhteisiä hankintatarpeita, hankeaihioita ja käynnistymässä olevia hankintoja, jotka voitaisiin toteuttaa vähähiilisesti ja kiertotalouden hengessä.

Vertaistukea ja sparrausta 10 hankkeelle

Ehdotuksia tuli yli 30. SYKEn asiantuntijat arvioivat ehdotettujen hankintojen vähähiilisyys- ja kiertotalousmahdollisuuksia, vaikuttavuutta ja skaalautuvuutta. Ehdotuksista valittiin kymmenen suunniteluvaiheessa olevaa hanketta, jotka saavat Kiertotalouskiihdyttämöltä kohdennettua sparrausapua hankinnan edistämiseen vuosien 2018-2019 aikana.

Apua voi saada hankintatarpeen kirkastamiseen, hankinnan suunnitteluun, markkinavuoropuheluun, hankinnan läpivientiin ja käytännön esteiden ratkomiseen sekä hankinnan ympäristö- ja kustannushyötyjen arvioimiseen.

Lounais-Suomesta hankkeeseen pääsi mukaan kaksi uudisrakentamisen kohdetta: Ruosniemen koulu Porista ja Uudenkaupungin sivistys- ja hyvinvointikeskus ja kolmantena mukana on Turun ruokapalvelut.

Lue lisää > materiaalitkiertoon.fi