Jätevesiasetus ei ole vielä aiheuttanut ryntäystä Uudessakaupungissa

Etusivu / Ajankohtaiset / Jätevesiasetus ei ole vielä aiheuttanut ryntäystä Uudessakaupungissa

uudenkaupunginsanomat.fi (15.7.2019): Haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen siirtymäaika lähestyy loppuaan ja valvonta siirtyy kunnille tulevan marraskuun ensimmäisestä päivästä lähtien. Viimeistään tuolloin pitäisi olla valmiina jätevesiselvitys myös niissä vapaa-ajan kiinteistöissä, joissa on kantovesi ja kuivakäymälä.

Huussi
Kuva: Minna Nummelin

– Uudessakaupungissa ei ole ainakaan toistaiseksi ollut näkyvissä mitään isoa ryntäystä. Asiat on hoidettu yleensä kuntoon remontin yhteydessä, kun paikkoja saneerataan muutenkin nykypäivän vaatimuksia vastaaviksi ja myös naapurien esimerkki on vauhdittanut toimenpiteitä, Uudenkaupungin Veden puheenjohtaja Matti Arvonen kertoo.

Lue artikkeli Uudenkaupungin Sanomista 16.7.2019 tai Uudenkaupungin Sanomien verkkosivuilta: Jätevesiasetus ei ole vielä aiheuttanut ryntäystä