Ilmastovastuujaoston uusi puheenjohtaja Pekka Salminen

Etusivu / Ilmasto / ilmastonostot / Ilmastovastuujaoston uusi puheenjohtaja Pekka Salminen
Ilmastovastuujaoston uusi puheenjohtaja Pekka Salminen

Varsinais-Suomen maakunnan ilmastovastuujaoston puheenjohtajana aloitti kesäkuussa ELY-keskuksen kehittämispäällikkö Pekka Salminen.

Pekka Salminen

Pekka  linjaa ilmastovastuujaoston merkitystä alkajaisiksi näin: ”Tietoa ilmastonmuutoksesta ja tarvittavista toimista kertyy koko ajan lisää. Muutoksen hidastaminen ja siihen sopeutuminen on jatkuva oppimis- ja yhteistyöprosessi, jossa keskeistä on eri toimijoiden välinen vuoropuhelu. On erittäin tärkeää, että meillä on maakunnan tasolla laaja-alainen, eri toimialojen edustajista koostuva ilmastoasioihin paneutuva yhteistyöryhmä.”

Ilmastovastuujaosto on maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) alainen. Jaosto kokoontuu tulevan syksyn aikana kaksi kertaa, ensimmäinen kokous on 16. syyskuuta. Kokouksia on vuodesta 2019 alkaen ollut 4–6 kertaa vuodessa. Jaoston ensimmäinen puheenjohtaja Timo Metsä-Tokila siirtyi toukokuussa Business Finlandin rahoitusjohtajaksi.

Ensimmäisen kokemuksensa pohjalta Pekka Salminen toteaa, että ”joukko on aktiivinen ja osaava, mikä mahdollistaa hedelmällisen vuoropuhelun”.

Jaosto linjaa, kaikki toimivat

”Ilmastonmuutos ei ole yhdelle sektorille ulkoistettava ympäristöongelma, vaan näkökulma kaikkeen tekemiseen”, painottaa Pekka maakuntatason merkitystä pohdittaessa. ”Maakunnan (ja Suomen) hiilineutraaliustavoitteen 2035 aikajänteellä CO2-päästöjen suurin vähennyspotentiaali on liikenteen ja rakennusten energiankäytössä. Maakuntatasolla tehdään linjauksia, mutta kunnissa, yrityksissä ja kodeissa ratkaisut toteutetaan.”

Maailmanpolitiikka vaikuttaa tulevana talvena energian hintojen kautta kaikkeen toimintaan, myös vihreän siirtymän toteutukseen. Pekka ennakoi, että ”etenkin sellaisten ratkaisujen löytyminen, jotka ovat kestäviä sekä ekologisesti että ekonomisesti, puhuttavat varmasti jaostoa, samoin kuin uuden ilmastolain mukaiset uudet velvoitteet kunnille”.

Maankäyttösektorilla on olennainen tasapainottajan rooli maakunnan hiilineutraaliuden tavoittelussa. Metsien ja peltojen hiilivaraston ja hiilinielujen kehitys ratkaisee paljon. ”Hiilitaseen kannalta olennaisia ovat näissä tapahtuvat muutokset sekä se, miten paljon viherrakennetta otetaan rakentamisalueeksi. Tämä kokonaisuus keskusteluttaa jaostoa syksyn aikana, kun maankäyttösektorin ilmastotiekartta etenee hyväksynnästä toteutukseen. Lisäksi kaikella, mitä maankäytössä tapahtuu, on vaikutusta myös luonnon monimuotoisuuteen”, summaa Pekka. ”Emmekä unohda maakuntastrategiassa osoitettuja ilmastotoimia. Ovatko ne lähteneet käyntiin?”

­­Pitkä suhde ilmastoasioiden kanssa

”Olen koulutukseltani maantieteilijä ja kasvanut sisään ilmastoasioihin”, sanoo Pekka.

Työuransa alussa Pekka oli mukana tekemässä kuntien kasvihuonekaasutaselaskentaa ja tuomassa sitä osaksi kuntien kestävyysraportointia. Hän toimi myös vetäjänä laajassa EU-rahoitteisessa yhteistyöhankkeessa, jossa kehitettiin ja koulutettiin ilmastonmuutosjohtamista useissa Euroopan maissa.
”Hanke laajensi ja syvensi näkemystäni ilmastoasioihin sekä vahvisti käsitystäni vuoropuhelun ja systemaattisuuden merkityksestä kestävyysmurroksen aikaansaamiseksi. Ilmastotyössä on kyse ihmiskunnan historian suurimmasta yhteisestä ponnistuksesta ja on ilo olla siinä mukana nimenomaan ihmistä lähellä olevalla maakunnallisella tasolla.”

 

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *