Ilmastotalkoot Satakunnassa 21.11.

Etusivu / Ajankohtaiset / Ilmastotalkoot Satakunnassa 21.11.
Ilmastotalkoot Satakunnassa 21.11.

Tiistaina 21. marraskuuta talkoillaan ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Kiinnostavat puhujat kertovat näkemyksiään, miten pienillä valinnoilla voi jarruttaa muutosta. Ilmastotalkoisiin on vapaa pääsy.

– Tällä kertaa valitsimme löyhäksi teemaksi ilmastomuutokseen liittyvän vastuullisuuden ja eettisyyden, joten uskon, että tulemme kuulemaan hyvin mielenkiintoisia esityksiä aiheesta, toteaa ilmastoasiantuntija Tommi Lievonen.

– Kyseessä on nyt järjestyksessä yhdeksäs Ilmastotalkoot-tapahtuma Satakunnassa. Joka kerta on katsottu kaikille yhteistä ongelmaa hieman eri näkökulmista, toteaa Lievonen.

Kutkuttavia näkökulmia poliitiikasta, uskonnosta, yrittämisestä ja taiteesta

Eija-Riitta Korhola ja Oras Tynkkynen avaavat Ilmastotalkoiden puhepotretin kertomalla näkemyksiään ympärillämme tapahtuvasta muutoksesta ja sen hillintäkeinoista. Kuulemme Verso Food Oy:n Tarja Ollilalta, millainen on ollut härkäpavun uusi tuleminen muinaisajoista lähikauppaamme. Rovasti Ilkka Sipiläinen evankelisluterilaisesta kirkosta kertoo kirkon roolista ilmastonmuutoksessa ja vapaa taiteilija Antti Majava pohtii, voiko taide auttaa meitä pääsemään ulos ylikulutuskulttuurista. Kuulemme myös energiabisneksestä tuorein silmin, puhujana Akseli Reho Vatajakosken sähköstä.

Tilaisuus on suunnattu erityisesti Satakunnan kuntien viranhaltijoille ja luottamushenkilöille, yritysten edustajille mutta paikalle ovat tervetulleita myös kaikki muut aiheesta kiinnostuneet.

Ilmastotalkoita on hiottu hyvässä yhteistyössä järjestäjien kesken. Mukana ovat Porin ja Ulvilan kaupungit ja Nakkilan kunta. Tapahtuman käytännön järjestelyistä on vastuussa kuntien yhteinen ilmastonmuutoksen hidastamisen hanke Satahima – Kohti hiilineutraalia Satakuntaa. 

Tapahtuma-aika: tiistai 21.11.2017 klo 9–15.30
Tapahtumapaikka: Agora-sali, Satakunnan ammattikorkeakoulun uusi kampus, Satakunnankatu 23, Pori

Ilmoittautuminen 14.11.2017 mennessä.  

Ohjelma ja ilmoittautuminen: www.lyyti.in/ilmastotalkoot 

 

Ota kantaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *