Euran Liikkuva Kiertis vie kiertotalouden tarinat ja tavarat kylille ja toreille

Etusivu / Kiertotalous / Euran Liikkuva Kiertis vie kiertotalouden tarinat ja tavarat kylille ja toreille
Euran Liikkuva Kiertis vie kiertotalouden tarinat ja tavarat kylille ja toreille

Euran Kiertotalouskeskus Kiertis lähtee liikkeelle aivan uudella tavalla jalkautuen myös pyörien päälle Liikkuvaksi Kiertikseksi.

Leader-Satasillan rahoittama hanke toteutetaan yhteistyössä Säkylän ja Eurajoen kuntien sekä Prizztech Oy:n kanssa, ja sen tavoitteena on tuoda kiertotalous lähemmäs ihmisiä – sinne, missä arki oikeasti tapahtuu. Liikkuva Kiertis pysähtyy kylillä, toreilla ja syrjäseuduilla, joihin palvelut eivät aina muuten yllä.

Kiertotaloussatuhahmojen yhteinen tarina

Euran Liikkuvan Kiertiksen maailmassa asuu kolme kiertotaloussankaria: Korjaaja-Kalle, Kierrättäjä-Kerttu ja Bertta. Heidän kotinsa on Liikkuva Kiertis – värikäs jakeluauto, joka kiertää kyliä ja etsii tavaroille uusia mahdollisuuksia. Kalle korjaa, Kerttu kierrättää ja Bertta nuuhkii hukkaan menevät aarteet.

Eräänä päivänä he saivat tärkeän tehtävän: Suomeen on tulossa uusi kiertotalouslaki, ja heidän tehtävänsä on kertoa siitä kaikille selkeästi ja hauskasti. He päättivät, että paras tapa on kulkea kylästä kylään, tavata ihmisiä ja näyttää käytännössä, mitä laki tarkoittaa: enemmän korjaamista, vähemmän jätettä, enemmän jakamista ja tavaroiden pidempää käyttöä. Kun auto pysähtyy kylälle, Bertta hyppää ensimmäisenä ulos ja huutaa: “Nuuh, nuuh! Täällä on tavaroita, jotka haluavat uuden elämän!”

Kuvituskuva.

Liikkuvan Kiertiksen toiminta perustuu ajatukseen, että kiertotalous on helpointa silloin, kun se tulee lähelle. Liikkuva Kiertis ei niinkään kerää tavaraa, vaan alkuun kartoitetaan kyselyllä, millaiset esineet ja tarvikkeet kiinnostavat asukkaita eniten. Näitä toiveita kuunnellen se valitsee ”isosta” Kiertiksestä (Euran Kiertotalouskeskus) sopivan valikoiman mukaan kierroksilleen. Samalla se ottaa vastaan myös syrjäkyliltä tulevaa, hyväkuntoista tavaraa, joka voi jatkaa matkaansa uuteen kotiin.

Kiertiksen mukana kulkee myös kolme sympaattista kiertotaloussankaria: korjaaja-Kalle, kierrättäjä-Kerttu ja kiertotalousetsivä Bertta-koira. Heistä rakentuu hauska kiertotaloussatu, joka kulkee Liikkuvan Kiertiksen mukana pysähdyspaikasta toiseen. Sankarit auttavat kertomaan esimerkiksi lajittelun tärkeydestä, vaikkapa tavaroiden huoltamisesta ja arjen pienistä ympäristöteoista tavalla, joka jää mieleen niin lapsille kuin aikuisillekin.

Tarinat tekevät kiertotaloudesta helposti lähestyttävää ja tuovat siihen ripauksen leikkisyyttä. Kiertiksen pysäkeillä kävijät voivat tutustua tavaroihin, vaihtaa ajatuksia ja saada käytännön vinkkejä kestävämpään arkeen. Näin kiertotalous ei jää vain tavaroiden kiertoon, vaan laajenee osaamisen ja yhteisöllisen tekemisen suuntaan.

Hankkeen kumppanit näkevät Liikkuvan Kiertiksen ennen kaikkea mahdollisuutena vahvistaa paikallista yhteisöllisyyttä ja lisätä tietoa kiertotaloudesta. Kun palvelu kulkee kylästä toiseen, se tavoittaa myös ne, jotka eivät muuten tulisi kiertotalouskeskuksen ovelle. Samalla se tekee näkyväksi sen, että pienilläkin teoilla on merkitystä – ja että kestävä elämäntapa voi olla myös hauskaa ja innostavaa.

Liikkuva Kiertis jatkaa matkaansa kyliltä toreille ja takaisin, tuoden ja vieden mukanaan tavaroita, tarinoita ja kiertotalouden ilosanomaa. Se kutsuu mukaan kaikki, jotka haluavat oppia uutta, antaa tavaroille uuden elämän tai vain piipahtaa katsomassa, mitä kiertotalous voi parhaimmillaan olla.

Euran Kiertis liikkeellä – kiertotalouden vetovoimaa pienestä kunnasta -hanke toteutetaan Euran, Säkylän ja Eurajoen alueella. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta.

Lisätietoja

Facebook: Euran Kiertis »

ympäristötekniikan insinööri Satu Palokangas
Euran kunta, Tekniset palvelut
puh. 044 422 4877
satu.palokangas@eura.fi

Logot.

Lämna ett svar

Din e-postadress kommer inte publiceras. Obligatoriska fält är märkta *