Kehityspolut

Etusivu / Archive by category "Kehityspolut" (Page 102)

Putsarilta hyötykäyttöön

Ravinteiden kierrätyksen edistäminen jätevesilaitoksen hankintaprosesseissa on haastavaa, mutta mahdollista. Esimerkkinä Turun seudun puhdistamo Oy Turun seudun puhdistamo Oy käynnisti vuonna 2015 osana jätevesilietteen jatkokäsittelyn hankintaprosessia kehitystyön, jonka tavoitteena oli lisätä laitoksen hankintaosaamista ravinnekierrätyksen ja energiatehokkuuden laadullisten tekijöiden kytkemiseksi lietteenkäsittelyhankintaan. Tilanne oli uusi eikä valmiita malleja ollut käytettävissä. Laadullisten ympäristökriteerien liittäminen julkiseen hankintaan koetaan usein riskinä….

Jatka lukemista

Huhtikuussa katsotaan pintaa syvemmälle

Länsi-Suomi 8.3.2017 Huhtikuussa katsotaan pintaa syvemmälle Mereen ja merensuojeluun keskittyvä Meremme tähden -tapahtuma alkaa olla Raumalla jo tuttu kevään merkki. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna jo kuudetta kertaa, ja nyt ajankohdaksi on valikoitunut huhtikuun loppupuoli. Teemana on pinnanalainen luonto, ja kaikille avointa toimintaa on luvassa päätapahtuman lisäksi viikon ajalle. Viikko käynnistyy maksuttomalla päätapahtumalla Satakunnan ammattikorkeakoulussa (Samk) Merimäellä….

Jatka lukemista

Ravinteiden kierrätys onnistuu verkostoitumalla

Vakka-Suomen Sanomat 9.3.2017 Lantaa pidetään jätteenä, vaikka sen ravinnepitoisuus on hyvä ja sen orgaaninen aines on mainiota maanparannusainetta. Viljatila voi tehdä yhteistyötä karjatilan kanssa, toisella on lantaa ja toisella ei. Honkajoella toimii urakoitsija, joka levittää biokaasulaitoksen maanparannuslannoitetta lähiseudun tilojen pelloille. Lue lisää

Jatka lukemista
Mitä kuuluu pinnan alle?

Mitä kuuluu pinnan alle?

Meremme tähden -tapahtuman keskiössä on pinnanalainen luonto Raumalla kuudetta kertaa järjestettävän Meremme Tähden -tapahtuman teemana on pinnanalainen luonto. Viikon käynnistää maanantaina 24.4. Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) Merimäellä järjestettävä tietoiskuja ja toimintapisteitä sisältävä tapahtuma, joka on ilmainen ja kaikille avoin. Tietoiskuissa kurkistetaan pinnan alle eri teemoissa. Toimintapisteissä kuunnellaan meren ääniä, jätetään terveiset Itämerelle, siivotaan Itämerta, käytetään mikroskooppia,…

Jatka lukemista
Vapaaehtoistyöllä suuri merkitys kulttuuriympäristöasioissa

Vapaaehtoistyöllä suuri merkitys kulttuuriympäristöasioissa

Selvitys: Vapaaehtoistyöllä oletettua suurempi merkitys kulttuuriympäristöasioissa – hyvinvointi ja hyvä ympäristö tuovat vapaaehtoistyölle merkityksen Suomen Kotiseutuliitto on tehnyt ensimmäisen valtakunnallisen selvityksen yhdistysten ja yksittäisten kansalaisten panoksesta kulttuuriympäristön hoitoon ja kehittämiseen. Selvitystyössä oli mukana kahdeksan alan keskeisintä kansalaisjärjestöä. Tuloksista on julkaistu raportti Kansalaisyhteiskunta kulttuuriympäristötyössä – Tavoitteena hyvä elämä (Sini Hirvonen & Liisa Lohtander, sekä Kulttuuriympäristö ja…

Jatka lukemista
Vanhojen rakennusmateriaalien tietopankki avattu

Vanhojen rakennusmateriaalien tietopankki avattu

Purkaa, hyödyntää vai myydä — vanhojen rakennusmateriaalien tietopankki avattu Ympäristöministeriö on avannut verkkopalveluunsa tietopankin, jossa kiinteistönomistajat ja korjaajat voivat hakea tietoa rakennuksissa käytetyistä materiaaleista ja tuotteista. Tietopankki löytyy osoitteesta ymparisto.fi/rakennusmateriaalit. Korjausrakentamisen osuus rakentamisen kokonaismäärästä kasvaa koko ajan.  Myös tieto materiaalien terveysvaikutuksista ja hyödyntämismahdollisuuksista purettuna päivittyy jatkuvasti. Suuri osa korjaamisesta tapahtuu omatoimisesti esimerkiksi huoneistoremonteissa tai pientalokorjauksissa,…

Jatka lukemista

Terve kunta rakentuu puulle 10.3. Turussa

Halu käyttää puuta julkisessa rakentamisessa on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Puutuoteteollisuus julkaisee julkisten hankintojen oppaan vastatakseen kasvavaan kiinnostukseen puuta kohtaan sekä esitelläkseen puurakentamisen mahdollisuuksia ja keinoja puun käytön lisäämiseksi. 10.3. Turussa järjestettävässä seminaarissa on esillä seuraavat teemat: • uudet palo- ja energiatehokkuusmääräykset: mitä määräykset sallivat • kunnan ohjauskeinot puurakentamisen lisäämiseksi: kuntastrategian kautta hankinnan, kaavoituksen, maankäytön…

Jatka lukemista
Lähivedet -toiminta innostaa kouluja

Lähivedet -toiminta innostaa kouluja

Koulujemme lähivedet -haasteeseen on vastannut tähän mennessä yksitoista Lounais-Suomen koulua. Näistä seitsemän ilmoittautui mukaan hiihtolomaviikon kynnyksellä. Keväällä tutkitaan koulujen lähivesiä Rikantilan koulun oppilaat Eurajoelta ryhtyvät tutkimaan läheisen Lutajärven lämpötilaa, näkösyvyyttä, sameutta, happamuutta ja happipitoisuutta. Ainakin muutaman seuraavan vuoden ajan tarkoitus on tehdä mittauksia järvivedestä ja koota tuloksia yhteen verraten järven tilaa muihin vastaavankokoisiin järviin. – Teemme…

Jatka lukemista

Tee alueesi ruoantuotannosta maailman kestävintä − toteuta kokeiluhanke

Maa- ja metsätalousministeriö hakee toteuttajaa puolitoistavuotiselle hankkeelle, jonka tavoitteena on kehittää ja pilotoida kestävä alueellinen ruokajärjestelmä. Kestävä alueellinen ruokajärjestelmä -hanke liittyy tavoitteeseen edistää Suomen kiertotaloutta ruokajärjestelmän kestävyyttä kehittämällä. Hanke tulee toteuttaa 1.6.2017–31.12.2018 ja sen kokonaisrahoitus on 150 000 euroa. Haku päättyy 27.4.2017. Hankkeen toteuttajaksi valittavan toimijan tehtävänä on luoda ja toteuttaa kiertotalouteen ja paikallisten resurssien…

Jatka lukemista